Havaitsemisesta

    Vielä Tukholmasta

    Sain kopioitua kuvani kamerasta. Tässä muutama otos juhannuksen Tukholman matkasta, josta kerroin jo vähän edellisessä kirjoituksessani.

    Matkailu avartaa

    Tässä valittelen taas, että blogiin kirjoittaminen on huolestuttavasti vähenytnyt. Ei niin, etteikö haluaisi, mutta kerta kaikkiaan ehtii huonosti. Ajattelin tässä kuitenkin panna muutaman ajatuksen matkalta mieleen, kun vielä on hyvässä muistissa.

    Kesäkausi alkaa

    No, tultiin toukokuun loppuun. Kesäkausi on siis alussa. Havaintorintamalla kesä tietää ainakin yöpilvihavaintoja. Toivottavasti myös myrskykausi on suosiollinen ja pääsee mukaan havaintokeikoille. Siitepölykehiäkin olisi juuri nyt tarjolla. Mänty tuntuu kukkivan ja raportteja kehistä tulee listalle.

    Havaintopäivityksiä

    Valittelin tuossa muutamia päiviä sitten, että on ollut kiireitä viimeisten viikkojen aikana. Yksi tekemätön asia on ollut havaintopäiväkirjani päivittäminen.

    Melkoista haipakkaa

    Kahteen ja puoleen viikkoon en ole ehtinyt kirjoitelemaan Tähtiviisariin. Muutaman kerran olisi ollut lyhyt mahdollisuus, mutta ne hetket ovat olleet aika vähissä. Kaikenlaista kuitenkin on ehtinyt tapahtua, jota olisin halunnut jakaa teidän lukijoiden kanssa. Ehkä nyt loppukuusta taas olisi aikaa enemmän kirjoitella. Sen verran kiinnostavia juttuja on meneillään.

    Esitystä myrskybongarikoulutukseen

    Ensi viikonloppuna on myrskybongareiden kevätkoulutus, järjestyksessään on kolmas. Lupauduin aikanaan puhumaan sinne myrskyhavainnoista. Olen työstänyt nyt viime päivinä esitystä valmiiksi.

    Sekalaisia juttuja toipilaana

    Reilu viikko sitten iski flunssa, joka kesti useita päiviä. Noina päivinä ei paljon tullut mitään erityistä tehtyä, kun ei jaksanut. Nyt toipilaana ei osaa sitten oikein tarttua mihinkään isompaan juttuun. Toisaalta, ei tässä juuri nyt mitään ihan akuuttia vielä olekaan.

    Havaintopäiväkirja vihdoin

    Pitkään miettimäni havaintopäiväkirjahanke blogiin on vihdoin realisoitunut. Blogi ”Veikon havainnot – Veikko Mäkelän havaintopäiväkirja” on Tähtiviisarin rinnakkaisblogi Ursan koneella.

    Tähdenpeittoa ja Google Mapsia

    Ensi viikon keskiviikkoiltana on tulossa mielenkiintoinen tapahtuma: Suhteellisen kirkkaan tähden sivuava peitto. Sivuamislinja menee ihan tästä Hesan ja Espoon poikki. Pienen vinkin ansioista olen houkutellut porukkaa hyödyntämään Googlen karttatyökalujen mahdollisuuksia.

    Poimintoja

    Helmikuu meni jäi tosi vähälle Tähtiviisariin kirjoittamiselle. Ei niin, etteikö kuukauden aikana olisi tapahtunut mitään, pikemminkin päinvastoin. Välillä tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi tekemistä.