Blogista

    Pakerrusta UMI-jutun kimpussa

    Aloin tehdä taas hyvissä ajoin seuraavan Ursa Minorin juttuja. Deadline langeaa 15. päivälle, joka on vasta puolentoista viikon päästä. Ensimmäisenä työn alla oli Kelikalenterijuttu.

    B2evolution 1.8.7

    Päivitin sitten eilen uuden b2evolution 1.8.7 ”Tokyo” -version Ursan palvelimelle. Homma oli sitten lopulta tosi nopea. Mitään suuria ulkoisia muutoksia ei blogiympäristöön tullut. Vuosiarkisto, jos joku sellaista haluaa, toimii nyt oikein. Kun selaa kuukausiarkistoja, niin otsikon vuosiluku toimii linkkinä vuosiarkistoon.

    Blogin uusi versio odottaa

    Ursan blogimoottorin alustasta b2evolutionista on ilmestynyt jo rinnakkaiset versiot 1.8.7 ”Tokyo” ja 1.9.2 ”Kyoto”. Meillä Ursassa käytetään vielä 1.8-sarjan ohjelmaa, tarkemmin versiota 1.8.5. Kaksi desimaalia uudempaan versioon on korjattu jotain bugeja ja turvaominaisuuksia on parannettu.

    Blogin kommentointi

    Minun ihan piti testata, että toimiiko Tähtiviisarin viestien kommentointi, kun palautetta ei ole tullut. Näkyyhän se toimivan. Sain kommentoinnin päälle vasta parisen viikkoa sitten, kun löysin roskanestotoiminnoista sen asetuksen, jolla nimettömät kommentit hyväksytään. No, näkyvillehän ne eivät tule, ennen kuin hyväksyn ne. Eli kyllä näitä juttuja saa kommentoidakin.

    Tähtiviisari kaksi vuotta

    Huomasin tuossa viikolla, että tuli kaksi vuotta täyteen kun 4.12.2004 perustin oman blogin. Aloitin blogin kirjoituksella Oma weblogi pystyyn. Olin saanut vähän aiemmin blogikipinän yliopistolta. Kohta on jo kuukausi siitä, kun aloitin Tähtiviisarin uudelleen vuoden katkon jälkeen. Eli oikeastaan tässä on tullut pidetty blogia yhteensä vasta vuoden ajan. Vaikka homma …

    Valoa tunnelin päässä

    Pitkän vääntämisen jälkeen alkaa blogin virittelyssä näkyä valoa. Tänään selvisi, että suoraan SSI-tekniikalla dynaamisten blogisivujen laitto ei onnistu, kuten eilen vielä ajattelin. Onnistuin kuitenkin löytämään kiertotien.

    Virittely jatkuu

    Luovuin T+a:n uutisblogin veivaamisesta ja päätin kokeilla toista. Kasasin alustavasti Suomen havaintotorniverkolle oman uutissivun. Se ei ole ihan vielä lopullinen, mutta ainakin blogisivulla tuntuu toimivan.

    Blogien virittelyä

    Yritin puoli iltapäivää viritellä Ursan blogialustaa, b2evolutionia, Tähdet ja avaruus -lehden uutisten toimitusalustaksi. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes yritin syöttää koeblogiin sisältöä.

    Tähtiviisari herää taas eloon

    Tähtiviisarin viimeisimmästa kirjoituksestä ”Yhdistysdemokratiaa vai kapinointia” on kymmentä päivää vaille vuosi. Nyt tilanne on teknisesti vihdoin sellainen, että voin ryhtyä taas säännöllisemmin kirjoittamaan blogiin. Alla hyrrää uusi blogimoottori B2Evolution, joka on monin verroin monipuolisempi kuin aiempi alusta. Mutta, kuinkas tässä tälläinen katkos siiten pääsi käymään?

    Minä?

    Monet aktiivit tähtiharrastajat tuntevat kenties jo persoonan, mutta ehkäpä jotain on jäänyt kertomatta. Lisäksi tänne eksyy varmasti niitäkin, jotka ei tunne allekirjoittanutta ja heitä saattaa kiinnostaa, kuka näitä jorinoita tänne kirjoittelee.