Tuomiopäivää odotellessa

25.2.2020 klo 12.18, kirjoittaja
Kategoriat: Ilmiön takana , Otsikon takana , Sitkeät huhut

Oheisen otsikon lohkaisi esihenkilö sähköpostissa, jossa tuli mukana itselleni jo tuttu videolinkki. Se on 15.2. julkaistu pätkä, jossa esitellään sinänsä mehevästi joitakin aurinkokunnan asteroideja suhteutettuna koon puolesta toisiinsa, ja New York Cityn kokoon. Tässä se on:

Näin tämän itse viime viikonloppuna ja toisaalta nautiskelin taivaallisten kikkareiden koosta, koska ovathan ne vallattoman kokoisia, ja toisaalta otti päähän niin vietävästi.

Miksi otti päähän?

Videossa ei sinänsä ole mitään väärää, vaikken nyt ole lähtenyt syynäilemään asteroidien kokoa ja tarkistamaan, suhteutuvatko ne oikein Manhattanin kokoon. Eivätköhän suhtaudu. Se ei ole se ongelma.

Video ruokkii, näin uskon, asiaan vihkiytymättömän päässä käsitystä siitä että tuollaisia moukuroita sieltä on tulossa niskaan ihan koska tahansa, siitä huolimatta, ettei siinä moista väitetäkään. Isot taivaalliset murikat suurkaupunkia rustentelemassa. Mielikuvitus tekee loput. Seurasin Twitterissä kylmä hiki otsalla ja hampaat irvessä ihmisten saatesanoja videolle: ”En taida nukkua enää koskaan.”

Kappaleita lähellä ja kaukana

Videosta on liikkunut useampiakin versioita. Se, jonka näin ensimmäisenä, aloitti jylhän kokovertailunsa vasta n. 370-metrisestä Apophiksesta. Se aiheutti hetkellisesti huolta löytymisensä jälkeen vuonna 2004. Tuolloin näytti, että sillä olisi 2,7 % mahdollisuus osua maapalloon vuonna 2029.

Asteroidien uhkaavuutta mittaavalla ns. Torinon asteikolla (0-10) Apophis saavutti vuonna 2004 asteikon korkeimman uhkatason koskaan, joka oli 4. Nykyään Apophiksen, ja kaikkien — toistan, kaikkien — muidenkin tunnettujen Maan lähelle tulevien asteroidien, Torinon asteikon arvo on 0. Niitä pidetään silmällä, mutta törmäysuhka on käytännössä olematon, ainakin toistaiseksi.

Apophis voisi toki aiheuttaa pahaa tuhoa, riippuen hieman siitä, minne se putoaisi. Tuon mittaluokan kimpaleita kuitenkin osuu Maahan tilastollisesti kerran 80 000 vuodessa. Vertailun vuoksi, modernit ihmiset vasta funtsailivat Afrikasta lähtemistä 80 000 vuotta sitten samalla kun neandertalilaiset ja denisivalaiset mellastelivat muualla maapallolla (asiaa paremmin tuntevat saavat korjata, myönnän etten aivan ole pysynyt kärryillä siinä, että mikä on tämänhetkinen käsitys modernin ihmisen liikkeellelähdölle Afrikasta).

Videon suurikokoisin ”mahdollisesti vaarallinen asteroidi” on 3200 Phaethon, jonka halkaisija on 5,8 km (ja on muuten geminidien joulukuisen tähdenlentoparven emokappale). Sen rata on erittäin hyvin tunnettu, eikä törmäysvaaraa ole varmasti ainakaan seuraavaan 400 vuoteen, eikä todennäköisesti sen jälkeenkään.

Kaikki Phaethonia suuremmat kappaleet oheisella videolla kiertävät Aurinkoa asteroidivyöhykkeellä Marsin ja Jupiterin ratojen välissä. Ne eivät ole tulossa sieltä tutustumaan Manhattanin yöelämään yhtään enempää kuin Mars tai Jupiter (siis toki, teoriassa ne olisi helpompaa nyykäyttää radaltaan harhailemaan kohti sisempää aurinkokuntaa, mutta, kuten ameriikkalainen voisi tokaista, come on). Ne eivät ole meitä uhkaavia asteroideja.

Turvamarginaalien sisällä

Mikä nyt siis on PHA, potentially hazardous asteroid, mahdollisesti vaarallinen asteroidi? Tai Maan lähelle tuleva kappale? Miten lähellä on lähellä?

Mahdollisesti vaarallisina pidetään sellaisia asteroideja, joiden halkaisija on yli 100 metriä (koko joudutaan yleensä arvioimaan niiden kirkkaudesta) ja jotka voivat tulla lähemmäs kuin 19,5 Maa-Kuu –etäisyyden päähän maapallosta.

Miten lähellä se on? Jos Maa olisi 30-senttinen karttapallo, kaikkia noin 175 metrin säteelle tulevia pieniä hitusia pidettäisiin silmällä. Tässä mittakaavassa dinosaurukset niitannut, noin 10 km halkaisijaltaan ollut kappale, olisi nuppineulan päätä pienempi.

Näillä kohteilla on siis mahdollisuus tulla verraten lähelle Maata, mutta tämä ei vielä tarkoita sitä, että mikään niistä välttämättä törmäisi maapalloon. 98 %:lla tällä hetkellä tunnetuista PHA-kappaleista ei ole minkäänlaista riskiä törmätä maapalloon seuraavien 100 vuoden aikana, ja niillä lopuilla 2 %:lla on aivan häviävän pieni riski matkustaa lähitulevaisuudessa Manhattanille, tai Kuopioon, tai todennäköisimmin valtamereen.

Ns. tappaja-asteroidit nousevat otsikoihin (tai somehitiksi) tämän tästä. Maan lähelle tulevia kappaleita tietysti tuleekin seurata kaikella potentiaalisen globaalin tai edes paikallisen katastrofiuhkan suomalla vakavuudella, mutta yksittäisen ihmisen elinaikana on äärimmäisen epätodennäköistä, että mitään oikeasti isoa tulee alas — erityisesti, kun suurimmat Maan lähelle tulevista kappaleista ovat niitä kaikkein kirkkaimpia ja siksi pisimpään tunnettuja. Mitä isompia ne ovat, sitä vähemmän niitä on, ja sitä harvemmin niitä sieltä tulee niskaan. Apophiksen kokoluokka, muistutan, kerran 80 000 vuodessa.

Vakavissaan, meillä on tässä välittömämpiäkin globaaliin katastrofiin liittyviä huolenaiheita käsillä.

Jos asteroidien törmäysuhka huolettaa, kannattaa äänestää valtaan poliitikkoja, jotka ovat valmiita tukemaan perustutkimusta. Pidetään huoli siitä että meillä on putkia osoittamassa taivaalle, tietokoneita ruksuttamassa ratalaskelmia hitaille ja himmeille valopisteille ja tutkijoita tulkitsemassa ruksutusten tuloksia ja miettimässä hyviä keinoja torjua kohti kiitävä kimpale, sitten jos sellainen joskus havaitaan.

Pidetään siis taivasta silmällä, mutta paniikkiin ei ole syytä. Kaikki voivat nukkua ainakin tämän osalta yönsä aivan rauhassa. Linkkaamani video havainnollistaa hienosti sitä että aurinkokunnasta löytyy New York Cityä isompiakin asioita (uskomatonta kyllä!), mutta se ei havainnollista hyvin sitä, millaista vaaraa niistä on juuri meille, tai New York Citylle.

***

Sattumalta tänään (25.2.2020) myös Tiedeykkösessä aiheesta: Maata uhkaavien asteroidien torjuntaa aletaan tutkia – puhutaan planeetanpuolustuksesta. Sisko Loikkanen haastattelee asteroiditutkija Mikael Granvikia.

Tuskastuin tappaja-asteroideihin jo vuonna 2013, selestiaalinen sepeli mainittu: Tappaja-asteroidit kintereillämme

Torinon asteikosta Wikipediassa

Ursan verkkokaupasta: Donald K. Yeomans — Lähiasteroidit ja komeetat (kuinka ne löydetään ennen kuin ne löytävät meidät)

5 kommenttia “Tuomiopäivää odotellessa”

  1. JMJ sanoo:

    Mitä näihin hampaiden kiristelyihin ja taivaan tarkkailun merkitykseen tulee, niin tämä projekti aiheutti itselleni huomattavasti asteroideja isompaa tuskaa. Missä viipyy kansainvälinen sopimus kiertoradan roskaamisen rajoittamisesta?

    https://www.vox.com/science-and-health/2020/1/7/21003272/space-x-starlink-astronomy-light-pollution

    1. Anne Liljeström sanoo:

      Niinpä. Esim. kansainvälisiin sopimuksiin perustuva kansainvälinen oikeus ja kansallinen oikeusjärjestelmä toimivat kuitenkin eri tavalla ja ovat huonosti rinnastettavissa. Avaruusromukeskustelu on noussut pintaan, osin juuri esim. StarLinkin vuoksi. Kansainvälinen tahtotila estää avaruusromun kerääntymistä kiertoradoille tuntuu olevan nousemassa, ja siitä sitten ehkä — toivottavasti — seuraa kansainvälinen sopimus jota sen ratifioineilla valtioilla (mutta vain niillä) on todellista painetta noudattaa. Sen rikkomisesta voisi teoriassa tulla erilaisia pakotteita, mutta toisaalta erilaisia sopimuksia tallotaan nykyäänkin ilman, että siitä välttämättä on mitään seuraamuksia. Suomeakin suomitaan tämän tästä erilaisista kansainvälisistä sopimusrikkeistä.

      Mutta ensin tarvitaan sitä painetta, joka onneksi tuntuu olevan kasvussa. Mitään täsmälääkettä tähän ei taida olla näköpiirissä.

  2. Juki sanoo:

    Mun mielestä on hyvä olla huolissaan asteroideista ja niin kuin sanoit panostaa rahallisesti avaruuden tutkimiseen. Lisää tällaisia ”pelottavia” videoita, kiitos! 🙂

    1. Anne Liljeström sanoo:

      Mielestäni on parempiakin, ja ennen kaikkea vastuullisempia, keinoja edistää avaruuden tutkimista ja törmäysuhalta suojautumista. On eri asia olla tietoinen Maan lähelle tulevien kappaleiden aiheuttamasta uhasta kuin olla huolissaan. Kuten tekstissä viittasin, tämä on ongelma erityisesti ”asiaan vihkiytymättömien” ihmisten osalta, jotka vain näkevät jättimäisiä järkäleitä Manhattanilla eivätkä tiedä, miten suuresta uhasta todellisuudessa on kyse. Tässä työssä tulee kohdattua sen verran todella peloissaan olevia ihmisiä, että on ilmeistä, että on olemassa myös vastuuttoman räväköitä keinoja tehdä tiedeviestintää, jotka hyödyntävät vain puolet asiaan liittyvästä tiedosta.

      Tämän videon olisi voinut tehdä myös toisin: kertomalla todellisista törmäystodennäköisyyksistä samalla, kun esitellään suurikokoisia avaruuden kappaleita. Näin oltaisiin voitu säilyttää visuaalinen vaikuttavuus ja samalla asettaa koko asia muiltakin osin mittasuhteisiinsa.

  3. Minulle tuli videosta ensiksi mieleen asteroidien kaivostoiminta. Toisin kuin painovoiman litistämä maanpinta, nuo kappaleet kelluvat mukavasti mikropainovoimassa ja niitä louhimalla voisi rakentaa avaruuteen varsin monen newyorkcityn verran lebensraumia.

Vastaa käyttäjälle Anne Liljestrom Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *