Hauras sininen piste

14.2.2020 klo 14.50, kirjoittaja
Kategoriat: Ilmiön takana , Otsikon takana , Uutisoinnin arvoista , Yleinen

Tasan 30 vuotta sitten, 14.2.1990 Voyager 1 -luotain oli kiitämässä poispäin Auringosta, 32 astetta planeettojen ratatason yläpuolella. Noin kuuden miljardin kilometrin päässä se oli suunnilleen yhtä kaukana Auringosta kuin Pluto on keskimäärin.

Voyager 1 oli tehnyt matkaa jo liki 13 vuotta ja kuvannut Jupiteria ja Saturnusta kuineen huikean tarkasti. Sen varsinainen tehtävä oli päättynyt, mutta matka jatkui kohti aurinkokunnan rajoja.

Tunnetun tähtitieteilijän, tähtitieteen yleistajuistajan ja Voyager-tiimin jäsenen Carl Saganin ehdotuksesta Voyager 1 kuitenkin kääntyi vielä katsomaan taakseen ja otti kuvan kaikista aurinkokunnan planeetoista (joskin Merkurius ja Mars näkyivät liian lähellä Aurinkoa, jotta niistä olisi saatu kuvaa). Kuvista koostettiin eräänlainen perhepotretti, jossa piskuiset valopisteet täplittivät maisemaa kirkkaana loimottavan (mutta kuvasta pääasiassa poistetun) Auringon ympärillä.

Voyager 1:n kuvaamat planeetat. Niiden suhteellinen sijainti kuvan ottamishetkellä on merkitty kuviin kirjaimin.
Kuva NASA/JPL-Caltech

Kuvista tärkein – Saganin mielestä, ja monien muidenkin – oli kuitenkin se, jossa maapallo häämötti hailakkana sinertävänä pisteenä Auringon kirkkaiden säteiden lomasta.

Alkuperäisessä kuvassa Maa näkyi alle pikselin kokoisena. Nasa on tänään julkaissut nimellä Pale Blue Dot, ”kalpea sininen piste” laajalti tunnetusta kuvasta modernilla kuvankäsittelytekniikalla parannellun kuvan.

Maa.
Kuva NASA/JPL-Caltech

Saganille kuva oli tärkeä, sillä hän halusi sen avulla korostaa Maan ainutlaatuisuutta ja haurautta. Hän kirjoitti myöhemmin kirjassaan Pale Blue Dot näin (käännös minun, koska kirjaa ei ole suomennettu):

Katso uudelleen tuota pistettä. Se on tässä. Se on koti. Se olemme me. Siellä ovat kaikki joita rakastat, kaikki jotka tunnet, kaikki joista olet koskaan kuullut, jokainen ihminen joka on koskaan ollut olemassa ja elänyt elämäänsä. Kaikki ilomme ja kärsimyksemme, tuhannet itsevarmat uskonnot, ideologiat ja talouden doktriinit, jokainen metsästäjä ja keräilijä, jokainen sankari ja pelkuri, jokainen sivilisaation luoja ja tuhoaja, jokainen kuningas ja maanviljelijä, jokainen rakastunut nuoripari, jokainen äiti ja isä, toiveikas lapsi, keksijä ja tutkimusmatkailija, jokainen moraalinvartija, jokainen korruptoitunut poliitikko, jokainen ”supertähti”, jokainen ”ylivaltias”, jokainen pyhimys ja synnintekijä lajimme historiassa on elänyt siellä – pölyhitusella, joka leijuu auringonsäteen varassa.

Kuvat otettuaan Voyager 1 sammutti kameransa.

Nykyään Voyager 1 on läpäissyt ns. heliopaussin, rajan, jossa aurinkotuuli tyssää galaksissa puhaltavaan tähtituuleen. Sen etäisyys Auringosta on nyt yli 148 kertaa Maan ja Auringon etäisyys. Jos Aurinko olisi noin appelsiinin kokoinen, Voyager 1 olisi siitä 1,6 kilometrin päässä.

Luotain kiitää kohti Käärmeenkantajan tähdistöä yli 61 000 kilometrin tuntinopeudella. Se kulkee niin nopeasti, ettei Auringon painovoima enää sido sitä, ja se tulee lopulta lentämään läpi Oortin pilven noin 300 vuoden päästä ja poistumaan aurinkokunnasta. Se on kauimmaksi koskaan lentänyt esine, jonka ihminen on rakentanut.

Voyager 1 kantaa kyydissään pullopostina kultaista (no, kuparista) äänilevyä, jolle on tallennettu ääniä ja kuvia maapallolta: tervehdykset 55 eri kielellä, musiikkia eri puolilta maailmaa, luonnon ääniä. Naurua.

On ehkä toisarvoista, löytääkö kukaan koskaan Voyageria ja sen kultaista kantamusta. Tuon levyn, ja haurasta sinistä pistettä esittävän kuvan viesti on toinen.

Hyvää ystävänpäivää.

Voyager Mission Status – missä Voyagerit kulkevat nyt?

11 kommenttia “Hauras sininen piste”

  1. Heikki Keskinen sanoo:

    Olisi kiva nähdä aurinko samassa kuvassa maan kanssa.

    1. Anne Liljeström sanoo:

      Aurinko on valitettavasti niin kirkas, että jos Aurinko näkyisi samassa kuvassa, Maata ei näkyisi. Vastaavan ongelman kanssa painitaan nykyään kun koetetaan saada kuvatuksi eksoplaneettoja, jotka kiertävät verraten lähellä tähteään — tähden valo on saatava nollatuksi erilaisin menetelmin pois kuvasta jotta himmeästi tähden valoa heijastava planeetta tulee esiin.

      EDIT (18.2.2020) Kyllähän Aurinko itse asiassa näkyy tuossa kuvakavalkadissa lähellä ruutuja jossa näkyvät Maa ja Venus (E ja V), se on vain otettu eri valotusajalla ja suotimella. Kuvasta ja sen ottamisessa käytetyistä kikoista voi lukea lisää täällä:

      1. Heikki Keskinen sanoo:

        Lähinnä ajattelin,että miltä aurinko näyttää tuolta etäisyydeltä.

        1. Anne Liljeström sanoo:

          Miltä Aurinko näyttää tuolta etäisyydeltä ei tosiaan taida selvitä aivan lähiaikoina, ainakaan valokuvasta. Voyager 1 kuvasi Aurinkoa kikkaillen, jotta saisi sen mahdollisimman himmeäksi kuvassa. On kuitenkin verraten helppoa laskea, miltä Aurinko näyttäisi Pluton (keskimääräiseltä) etäisyydeltä. Se olisi pistemäinen, kuten muutkin tähdet, mutta edelleen keskimäärin nin 250 kertaa täysikuuta (Maan pinnalta katsottuna) kirkkaampi, eli varsin häikäisevä.

          1. Heikki Keskinen sanoo:

            Kiitos. Mielenkiintoinen tieto.
            ps.hyvä tämä ursan sivusto,tietoa tulee kuin ”apteekin hyllyltä” ja nopeasti.

          2. Anne Liljeström sanoo:

            Tähän tähtäämme 🙂

  2. Pekka sanoo:

    Kiitos Anne.

  3. titsa sanoo:

    Hauras sininen piste, joka saa kaiken energian ja ylläpidon Auringosta ja sulautuu ylläpitäjäänsä kun aikanaan Novaksi , punaiseksi jättiläistähdeksi paisunut Aurinko nielaisee Maan ja aikanaan toimii rakennusaineena uusille tähdille. ”Elämä jatkuu”.

  4. Kari Tuomi sanoo:

    Hei Anne. Olen seurannut tähtitaivaan tapahtumia omin silmin ja teleskoopin kanssa vuoden 1945 auringonpimennyksestä asti. Silloin olivat apuna vanhempien nokeamat lasinpalat meille kolmelle pikkupojalle. Viimeksi toissailtana katselin Betelgeuzen (tähtikirjani ovat olleet kouluajoista saksankielisiä) tilannetta kirkkaalla Jaalan iltataivaalla. Pysähdyttävimpiä ovat olleet luotainten kuvat maapallostamme. Ensimmäinen oli sinivalkoisen maapallon kohoaminen kuun maisemaan Apollo-projektin alussa. Viimeisin on tämä mikroskooppinen piste aurinkotuulen tuiverruksessa. Rautavaaran sanoin; ”Kun meistä kerran vaan muisto jää ..”

  5. Teevo sanoo:

    Laskinkohan oikein kun sain voyager1 etäysyydeksi maasta n.18 valotuntia. On nimittäin melko naurettava etäisyys avaruuden mittakaavassa.

    1. Anne Liljeström sanoo:

      Voyager 1:n etäisyys Auringosta on nyt reilut 20 valotuntia (ja Maasta liki sama, onhan etäisyytemme Aurinkoon vain 8 valominuuttia). Avaruuden mittakaavassa ei tosiaan ole kummoisestakaan etäisyydestä kyse, Voyagerit eivät ole löytäneet vielä tietään ulos edes omalta takapihaltamme…
      Jatkuvasti päivittyvä Voyagerien etäisyystilanne löytyy tuosta blogitekstin lopusta linkkinä, mukana myös etäisyys valon nopeuden avulla laskettuna.

Vastaa käyttäjälle Anne Liljestrom Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *