Arkisto


Vieraskynä: Kirjamatka mustaan aukkoon

23.11.2021 klo 10.35, kirjoittaja
Kategoriat: Vieraskynä

Tommi Tenkanen

Matka mustaan aukkoon – Alkuräjähdyksestä kaiken teoriaan. Tämän hienon nimen on saanut Ursan kustantama tuore tietokirjani, joka on nyt viimein ilmestynyt. On myönnettävä, että olo on huojentunut!

Edellisestä, kirjan varhaisempia valmistumisvaiheita seuranneesta blogitekstistäni ehti vierähtää suunniteltua enemmän aikaa, sillä mustaan aukkoon suuntautuvan nojatuolimatkan kirjoittaminen osoittautui hektisen arjen keskellä odotettua haastavammaksi projektiksi. Ensin kuitenkin hieman itse kirjasta.

Matka mustaan aukkoon on yleistajuiseksi tarkoitettu tieoteos, joka päivittää lukijan tiedot mustista aukoista 2020-luvulle ja luo katsauksen jännittävään ja havaintojen kannalta erittäin lupaavaan tulevaisuuteen. Tähän mennessä esimerkiksi mustien aukkojen keskinäisiä törmäyksiä on havaittu gravitaatioaaltoilmaisimilla noin viisikymmentä, mutta tulevaisuudessa niitä tullaan näkemään useita joka päivä eli yhteensä ainakin tuhansia. Myös lisää valokuvia mustista aukoista on odotettavissa – mukaan lukien kuva Linnunradan Sagittarius A* -jättiläisestä eli kotigalaksimme ikiomasta supermassiivisesta mustasta aukosta.

Kirjassa käsitellään varsin kattavasti paitsi mustien aukkojen perusolemusta ja niistä tehtyjä havaintoja, myös alkuräjähdystä ja reittiä kohti niin kutsuttua kaiken teoriaa, joka yhdistää kaikki luonnon perusvuorovaikutukset yhdeksi ja samaksi voimaksi. Tähän viittaa myös teoksen alaotsikko. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole tieteellinen teos eikä oppikirja, eikä kirja sisällä matematiikkaa. Mustien aukkojen kummallisimmatkin piirteet – kuten mustaan aukkoon putoavan astronautin venymisen spagetin lailla sekä ajan ja avaruuden vaihtumisen mustan aukon sisällä – olen pyrkinyt kuvaamaan mahdollisimman yleistajuisesti.

Mukana on myös edellisen kirjani Pimeän aineen arvoitus tapaan tarinallisempia tutkijahaastatteluita sekä vierailu Metsähovin radiotutkimusasemalle, Suomen ainoaan tähtitieteelliseen radio-observatorioon. Sen tutkijoista Tuomas Savolainen oli mukana muodostamassa ensimmäistä mustan aukon valokuvaa, kuten kirjassa seikkaperäisesti kerron. Tutkijoista mukana on isoimpana nimenä teoreetikko Juan Maldacena, joka on maailman johtavia mustien aukkojen ja säieteorioiden tutkijoita. Hän kertoo kirjassa mm. madonrei’istä sekä pyrkimyksistä saavuttaa kaiken teoria.

Kirjaa oli edellisen teokseni tapaan hauska kirjoittaa ja opin samalla myös valtavasti uutta. Se onkin tiedonvälityksen ohella itselleni tärkeimpiä syitä kirjoittaa tietokirjoja: asian selittäminen muille on yksinkertaisesti paras tapa varmistaa, että ymmärtää sen ainakin kohtuullisen hyvin itsekin. Tärkein syy on kuitenkin jakaa tietoa maailmankaikkeuden ihmeistä sekä niiden ajankohtaisesta tutkimuksesta.

Miksi kirjoitusprosessi kuitenkin tuntui haastavalta? Ensinnäkin koronarajoitteet peruivat kirjaa varten suunniteltuja vierailuja useaan otteeseen. Kirjasta jäi pois vierailu Helsingin observatoriolle (samassa rakennuksessa sijaitsee nykyään myös Ursan toimisto), ja Metsähovin-vierailukin siirtyi useaan kertaan ennen toteutumistaan.

Toisaalta otin keväälle liikaa myös muuta tekemistä vapaa-ajalleni, mistä voin tietenkin syyttää vain itseäni. Kirjan kirjoittamisen ohella toimin Vuoden tiedekirja -palkinnon raadin jäsenenä (palkinnon voitti Esa Väliverrosen ja Kai Ekholmin toimittama tärkeä teos Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus), pidin useita esitelmiä ja käsikirjoitin sekä juonsin A Night with the Space Nobelists -sarjan, jossa haastattelin kolmea tähtitieteestä tai kosmologiasta Nobelin palkinnon saanutta tutkijaa.

Kirja myös laajeni alkuperäiseen suunnitelmaansa nähden kahdella luvulla. Suunnitellun tusinan sijaan kirjan lopullinen versio sisältää 14 lukua, eikä kertomista olisi tehnyt mieli lopettaa siihenkään. Aihepiiri kun on paitsi erittäin laaja ja nykykosmologian keskeisimpiä, myös erittäin jännittävässä tilanteessa. Lähitulevaisuudessa kertyvien havaintojen toivotaan paljastavan viitteitä yleisen suhteellisuusteorian tai jopa hiukkasfysiikan standardimallin tuolta puolen, ja siten auttavan tutkijoita kahden toisiinsa aiemmin yhteensopimattoman teorian yhdistämisessä. Tavoitteena on lopulta kaiken teoria. Aika näyttää, miten tässä tullaan onnistumaan.

Loppujen lopuksi kirjan ilmestyminen tuntui kuitenkin osuvan juuri oikeaan aikaan. Mustien aukkojen tutkimus etenee vauhdilla, mutta ymmärtääkseen tulevaisuutta ja tiedettä ylipäätään on aika ajoin paikallaan luoda katsaus siihen, mitä tutkimuksessa on meneillään juuri nyt. Sen kirja toivottavasti kertoo jokaiselle aihepiiristä kiinnostuneelle lukijalle. Antoisia lukuhetkiä!

Kirjoittaja on kosmologi ja teoreettisen fysiikan dosentti, joka työskentelee Aalto-yliopistossa asiantuntijana.

8 kommenttia “Vieraskynä: Kirjamatka mustaan aukkoon”

  1. Jouni Vanhanarkaus sanoo:

    Blogin kirjoittaja lienee Tommi Tenkanen? Kun ei tekstistä käy ilmi.

    1. Anne Liljeström sanoo:

      Erinomainen huomio, kiitos! Se tieto on nyt lisätty tekstin alkuun.

  2. Lasse Reunanen sanoo:

    Kiinnosti kertomasi, että mustien aukkojen törmäyksiä havaittu jo ”noin viisikymmentä, mutta tulevaisuudessa niitä tullaan näkemään useita joka päivä eli yhteensä ainakin tuhansia.”
    Nämä törmäyshavainnot lienee usein havaittavissa nykyistä etäämpää – ettei niitä aivan lähimpien valovuosien etäisyydeltä päivittäin löytyne?

    1. Juuri näin. Mitä herkemmästä ilmaisimesta on kysymys, sitä kauempaa lähteneen gravitaatioaaltosignaalin se kykenee rekisteröimään. Tällä hetkellä lähin havaittu signaali on lähtöisin 40 megaparsecin eli n. 130 miljoonan valovuoden päästä, kaukaisimmat miljardien valovuosien etäisyydeltä. Vertailukohtaa saa naapurigalaksistamme Andromedasta, joka sijaitsee meistä 2,5 miljoonan valovuoden etäisyydellä. Kaikista tähän mennessä havaituista kohteista löytää lisää täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_gravitational_wave_observations (ja hienon visualisaation täältä: https://www.ligo.caltech.edu/image/ligo20211107a).

  3. Erkki Tietäväinen sanoo:

    Kuuntelin YouTubessa mainion esitelmäsi mustista aukoista. En halunnut tehdä kysymyksiäni esitelmän aikana chatisa, joten teen ne nyt tässä.

    Neutronitähtien pyörimisnopeuksissa on tunnetusti vaihtelua, mutta ne kaikki pyörivät todella vinhasti, nopeimmillaan noin 1000 kierrosta sekunnissa. Mustien aukkojen luulisi pyörivän niitäkin nopeammin. Miten suuria pyörimisnopeuksia mustilla aukoilla mahdollisesti voi olla? Ääretön miinus jotakinko?

    Usein kuulee sanottavan, että musta aukko saa aikaan äärettömän suuren aika-avaruuden kaareutumisen. Kadunmiehen sanomana musta aukko painaa siis äärettömän paljon. Ei se tietenkään näin voi olla, koska äärettömyys on ”toisesta maailmasta” ja tiedetään, että mustilla aukoilla on eri suuruisia massoja. Jotkut niistä kaareuttavat aika-avaruutta esimerkiksi sadan auringon verran, toiset taas esimerkiksi miljardin auringon verran.

    Tästä johtuu pari kysymystä: (1) Kun tiedetään, että tähden luhistumisen seuraksena syntyvällä mustalla aukolla täytyy olla usean auringon massa, mitä ovat ne spekulaatiot minikokoisista, avaruudessa vaeltavista mustista aukoista, jotka olisivat tapahtumahorisontteineen vain atomin kokoisia? (2) Vallitseeko kymmenen auringon massaisessa mustassa aukossa pienempi aineen tiheys kuin miljardin auringon massaisessa mustassa aukossa, vai onko aineen tiheys aina sama riippumatta aukon massasta? Eli painaako kuutiomillimetri mustaa aukkoa aina saman verran riippumatta aukon kokonaismassasta?

    1. Mukava kuulla, että pidit esitelmästä! Lähtökohtaisesti tähdet säilyttävät neutronitähdeksi tai mustaksi aukoksi romahtaessaan saman pyörimismääräksi kutsutun suureen kuin mitä tähdellä (tai sen romahtavilla osilla) oli niiden elinaikana. Koska neutronitähtien halkaisija (noin 20 km) ei suuresti poikkea mustan aukon tapahtumahorisontin halkaisijasta (tähdenmassaisella mustalla aukolla muutamia kilometrejä), eivät niiden pyörimisnopeudetkaan lähtökohtaisesti poikkea paljon toisistaan. Myös musta aukko voi pyöriä yli 1000 kierrosta sekunnissa, mikä taitaakin tällä hetkellä olla suurimpia mitattuja arvoja.

      Yleisen suhteellisuusteorian mukaan musta aukko saa aikaan aika-avaruuden äärettömän suureen kaareutumisen vain mustan aukon keskipisteessä eli singulariteetissa. Muualla kaareutuminen on äärellistä. Lienee todennäköistä, että mustan aukon keskelläkään aika-avaruuden kaarevuus ei oikeasti ole äärettömän suurta – teorian ennuste vain on siellä väärä. Toistaiseksi emme tätä tiedä. Vastauksena kuitenkin kysymyksiisi:

      1) On tosiaan ehdotettu, että myös hyvin pieniä mustia aukkoja olisi olemassa. Nämä eivät olisi syntyneet tähtien luhistumisen seurauksena vaan jo alkuräjähdyksen aikana kuuman hiukkaspuuron tiivistymistä. Toistaiseksi tällaisia ”muinaisia mustia aukkoja” ei ole havaittu.

      2) Mustan aukon sisällä aine päätyy aina keskustassa sijaitsevaan singulariteettiin, muuten musta aukko on käytännössä tyhjä. Koska singulariteetissa aineen tiheys on ääretön, tarkkaa vastaustakaan ei mustan aukon tiheydestä voi valitettavasti antaa!

  4. Erkki Tietäväinen sanoo:

    Kiitos vastauksesta. On pakko tehdä vielä pari lisäkysymystä:

    1) Mustilla aukoilla on eri suuruisia massoja. Mustan aukon minimimassa on muutaman auringon massan suuruinen, jos se syntyy tähden luhistumisen seurauksena. Aukon tapahtumahorisontti on sitä kauempana mustan aukon keskipisteestä, mitä suurempimassaisesta aukosta on kysymys. Jos spekulaatio atomin ytimen kokoisesta mustasta aukosta olisi totta, miten suuri olisi sen massa ja miten kaukana siitä sijaitsisi tapahtumahorisontti?

    2) Eikö ole niin, että mustan aukon massa on se mitä on singulariteetteineen kaikkineen? Koska aukkojen massat voidaan mitata, ne eivät voi olla äärettömän painavia eikä käsittääkseni silloin myöskää äärettömän tiheitä. Voisin hyväksyä sen, että kaikkien mustien aukojen tiheys on sama riippumatta niiden massasta. Miten on?

    1. 1) Pienimmän atomiytimen eli vety-ytimen kokoisen (eli käytännössä protonin halkaisijan ~10^-15 m kokoisen – tapahtumahorisontin ja keskipisteen välinen etäisyys olisi siis puolet tästä pituudesta) mustan aukon massa olisi 5.7*10^11 kg eli noin 600 miljardia kiloa; esimerkiksi Aurinko on 10^19 eli 10 miljardia miljardia kertaa tätä painavampi. Sattumalta tällaisten mustien aukkojen elinaika olisi sellainen, että ne höyrystyisivät Hawkingin säteilyn kautta juuri nyt. Niitä ei kuitenkaan ole havaittu, joten todennäköistä on, ettei niitä ole olemassa.

      2) Mustan aukon massa on äärellinen, mutta tiheys keskipisteessä ääretön. Käytännössä tämä viittaa siihen, ettei yleinen suhteellisuusteoria pysty kuvaamaan mustan aukon keskipistettä eikä siten myöskään mustan aukon tiheyttä onnistuneesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Vieraskynä: Vuosi Einsteinin jalanjäljissä

20.8.2021 klo 15.11, kirjoittaja
Kategoriat: Vieraskynä

Heikki Oja

Sovin vuosi sitten Ursan kanssa, että kirjoittaisin kirjan Einsteinista. Työnimenä on Einsteinin perintö. Mitä Albert Einstein ennusti oikein – ja mitä väärin. Einsteinin suuhun on pantu niin monenlaisia asioita, että halusin katsoa hänen omista teksteistään, mitä hän todellisuudessa on sanonut ja ennustanut.

Niinpä olen penkonut esille ja lueskellut sekä Einsteinin että muiden 1900-luvun alun tutkijoiden omia tekstejä. Tuohon aikaan tutkimuksen painopiste oli Euroopassa ja artikkelit kirjoitettiin saksaksi. Kouluaikaisella pitkällä saksalla on nyt ollut käyttöä! Vasta maailmansotien jälkeen tutkimuksen painopiste on siirtynyt Yhdysvaltoihin ja valtakieli vaihtunut englanniksi.

On ollut kiintoisaa huomata, että lähes kaikki yleisen suhteellisuusteorian keskeiset käsitteet saivat alkunsa Euroopassa 1910- ja 1920-luvulla, vaikka ilmiöiden nykyiset nimet usein annettiin vasta myöhemmin: musta aukko, singulariteetti, madonreikä, gravitaatiolinssi, gravitaatioaallot, laajeneva maailmankaikkeus, pimeä energia…

Niissä ”suhteellisuusteorian sankareissa”, jotka aihetta tutkivat sata vuotta sitten, on mainioita tyyppejä. Tähtenä on tietysti Einstein itse. Vaikka hänen artikkeleissaan ja kaavojen johdoissa on paljon virheitä ja kömpelyyksiä, silti ajatus lentää kuin nuoli suoraan maaliin. Einsteinilla oli ilmiömäinen kyky arvata tai nähdä ilmiöiden todellinen luonne jo etukäteen. Parhaina luomisvuosinaan hän vain hyppi vaikeuksien yli ja käytti omituisia oikoteitä, mutta päätyi silti juuri oikeaan tulokseen. Myöhemmällä iällä hänen intuitionsa alkoi heiketä ja hänen arvauksensa saattoi yhtä hyvin olla oikein kuin väärin.

Yksityiselämässään Einstein oli aivan toista maata kuin tiedemiehenä. Välillä hänen käytöksensä oli aivan sikamaista. Hänen laatimansa sääntökokoelma ensimmäiselle vaimolleen Milevalle vähän ennen avioeroa on pöyristyttävää luettavaa. Onneksi minun ei tarvinnut kirjoittaa Einsteinin tästä puolesta.

Einsteinin ohella pari muuta tutkijaa sadan vuoden takaa ansaitsee tulla tässä mainituksi. En ollut ennen tämän Einstein-kirjan kirjoittamista tiennyt, että Karl Schwarzschild pohti avaruuden geometriaa jo viisitoista vuotta ennen kuin Einstein kehitti yleisen suhteellisuusteoriansa. Schwarzschild yritti tähtitieteellisillä havainnoilla selvittää jo vuonna 1900, onko avaruuden geometria pallomainen vai laakea. Silloin kysymys jäi ratkaisematta; asiahan selvisi vasta lähes sata vuotta myöhemmin.

Aleksander Friedmannin kirjoituksissa 1920-luvun alussa taas huokuu innostus, kun hän ensimmäisenä ihmisenä maailmassa löysi suhteellisuusteorian laajenevat mallit ja totesi, että maailmankaikkeus on menneisyydessä voinut saada alkunsa yhdestä pisteestä. Friedmann luonnehti alkupistettä luomisen hetkeksi.

Kirjaa tehdessäni ihastelin, miten monella eri alalla Einstein pystyi esittämään ratkaisevia ideoita: hän kehitti, paitsi suppean ja yleisen suhteellisuusteorian, myös kvanttimekaniikkaa ja aineen atomiteoriaa; hän keksi uudenlaisen säteilymuodon, joka johti myöhemmin laseriin; hän löysi yhtälöistään aineen uuden olomuodon, jota sanotaan nykyään Bosen–Einsteinin kondensaatiksi. Hänen yhtälönsä kertoivat etukäteen jopa antimaterian olemassaolon, jo pari vuotta ennen kuin Paul Dirac keksi saman asian. Einstein ei tosin uskonut omien yhtälöittensä ennustusta ja jäi siksi vaille antimaterian löytäjän mainetta.

Valitsin kirjan tekstiä elävöittämään myös toistakymmentä valokuvaa Einsteinista. Hänestähän on olemassa tuhansittain valokuvia, ja häntä voi hyvin sanoa oman aikansa suurimmaksi linssiluteeksi. 

Ja lopuksi: Kun lähetin kirjan ensimmäisen luonnoksen Ursalle luettavaksi, kysyi Markku Sarimaa, oliko sattumaa, että kirjassa on 42 lukua. Minulla pyöri hetken aikaa aivan tyhjää, ennen kuin sytytti. Totta kai, onhan minulla ollut vuosikausia lompakossani Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakaskortti, jossa isolla komeilee tuo maaginen luku 42. Tiedättehän: vastaus kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta.

Kyllä kyseessä oli puhdas sattuma. Einsteinin artikkeleista tai hänen teoriansa yhtälöistä nyt kerta kaikkiaan vain löytyy noin 42 erilaista ilmiötä, jotka halusin kirjassani esitellä. Mutta täytyy myöntää, että vaikka kirjan sisältöä hieman justeerattiin, pidettiin lukujen määrä ennallaan. Einstein jos kuka ansaitsee kirjan jossa on juuri 42 lukua!

Kirjoittaja on tähtitieteilijä ja mm. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu tietokirjailija. Einsteinin perintö – Mitä Albert Einstein ennusti oikein ja mitä väärin ilmestyy Ursan kustantamana elokuussa (korjattu 23.8.2021: tässä luki aiemmin ”lokakuussa”).

3 kommenttia “Vieraskynä: Vuosi Einsteinin jalanjäljissä”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Olen kirjojasi ostanut, lainannut ja yrittänyt muistiini lukea.
    Einstein kirjaasi jossain vaiheessa myös tavoitteenani.
    Dan Hooper / Kaiken alku kirjan palautin tänään,
    josta joitakin kopioita numerotiedoista otin.
    Ostamistani kirjoista myös osakopioita ottanut –
    niin lukemaansa helpompi kerrata ja ymmärtää.
    Saman Suomalaisen Kirjakaupan kortin itsekin valitsin, 2012;
    Suomalainen kirjakauppa ”Elämän tarkoitus on 42”
    Douglas Adams, Linnunradan käsikirja liftareille.
    Korttia en nyttemmin yleensä enää käyttänyt kun hyötyale siitä
    vähäinen ja kertymälistaus epämääräisenä vuoden kuluttua ollut.

  2. Lasse Reunanen sanoo:

    Kerroit Einsteinin intuitiosta:
    — ”ilmiömäinen kyky arvata tai nähdä ilmiöiden todellinen luonne jo etukäteen.” —
    Mietin ”maaginen luku 42” – elämän tarkoitukseen ymmärrystä;
    Käänteisesti 42 on kaksi ensimmäistä parillista lukua, 2 ja 4,
    jotka kertomalla = 8. Kiinalaisilla tuhansia vuosia vanha perinnekirja;
    I Ching – Muutosten kirja, jossa 8 x 8 ruudukoissa 64 eri elämän osa-aluetta.
    Niistä löytyy elämän kaikkiin muutoksiin tarkoitus…
    Parillisuus – siis vuorovaikutus löytyy elämästä – maailmankaikkeuteen.
    Ventti, 21, käänteisluvut 1 ja 2 ei sekään liene sattumaa –
    ensimmäisin luvuin, pariton ja parillinen – joista maailma koostuu.
    Tulevaisuus = 0 käänteisesti, luvuista muodostuva nykyhetki –
    jatkuva liike menneisyydestä.

  3. Leo Sell sanoo:

    EIköhän se vastaus 42 – ole salaviisas ja kuvaa pikemminkin itse kysymyksen triviaalia,-”mikä on elämän tarkoitus” – luonnetta, eli sen mielettömyyttä. Richard Feynman kuului vastanneen sotaaikana, kutsunnoissa värvärin haastattelussa, kysymykseen, ”Kuinka paljon arvostat elämää”? -”64” – kuului Feynmanin vastaus. Värväri-psykiatri kysyi, miksi juuri 64, eikä esim. 73 ? No, jos olsin sanonut 73 , olisit kysynyt minulta täsmälleen saman kysymyksen! Vastaustensa perusteella hänet hylättiin, vaikkakin hän vastikään oli loistanut Manhattanprojektissa atomipommin kehittelyssä nuorimpana tuohon projektiin osallistuneista fyysikoista. Lisättäköön ettei Feynmanilla ollut itsellään kovin mairittelevaa kuvaa psykiatriasta tieteenä .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Vieraskynä: Lue ja kirjoita

4.2.2021 klo 16.34, kirjoittaja
Kategoriat: Vieraskynä

Tommi Tenkanen

Edellisessä blogitekstissäni kerroin tietokirjan kirjoittamisprosessista. Lupasin siinä myös päivittää tuleviin teksteihini kuulumisia uuden mustia aukkoja käsittelevän kirjani etenemisestä. Tuon jälkeen kirjan valmistuminen on kuitenkin edennyt varsin hitaasti, kahdesta eri syystä. Toinen syy on oikea force majeure, ylivoimainen este, toinen iloinen ja tervetullut arki-iltojen täyttäjä.

Ensimmäinen syy kirjaprosessin viivästymiseen suunnitellusta aikataulusta on tietenkin vallitseva koronatilanne. Kirja tulee sisältämään mustia aukkoja koskevien perustietojen lisäksi myös tarinallisempia kohtaamisia tutkijoiden kanssa, joten kohtaamisten ollessa rajattuna minimiin olen joutunut jo useampaan kertaan perumaan suunnitellut vierailut kahteen Suomessa sijaitsevaan kirjan kannalta tärkeään kohteeseen. Todellinen force majeure siis.

Kokonaan kirjoittaminen ei onneksi ole pysähtynyt. Alkuvuodesta sain toteutettua kirjaa varten tärkeän haastattelun kun soitin Zoom-puhelun Yhdyvalloissa työskentelevälle kollegalleni. Haastattelu sujui etäyhteydestä ja toisen osapuolen kiireisestä aikataulusta huolimatta hyvin, ja mustia aukkoja gravitaatioaaltojen avulla metsästävällä kollegallani olikin aiheesta kerrottavanaan muutama erinomaisen herkullinen tarina. Niistä tarkemmin syksyllä ilmestyvässä kirjassani.

Toinen kirjan kirjoittamista viivästyttänyt tekijä – se iloinen ja tervetullut syy – on ollut se, että toimin tänä vuonna yhtenä Vuoden tiedekirja -palkinnon raadin jäsenistä. Tieteellisten seurain neuvottelukunnan myöntämä palkinto on suuruudeltaan peräti 25 000 euroa ja se jaetaan vuoden parhaalle kotimaiselle tiedekirjalle. Palkittavalta teokselta edellytetään sen perustumista tieteelliseen tutkimukseen ja todennettavaa lähdepohjaa.

Raadin jäsenenä velvollisuuksiini kuuluu kilpailussa mukana olevien kirjojen lukeminen ja arviointi. Työpöydälläni onkin ollut marraskuusta lähtien iso kasa edellisen vuoden aikana ilmestyneitä tietokirjoja, joita olen tunnollisesti kahlannut läpi. Tällä hetkellä raadissa eletään niin sanotusti jännän äärellä, sillä pian vain finalistikymmenikkö on jäljellä. Nämä kirjat raati lukee ja arvostelee erityisen tarkasti. Kirjojen Top-10 on tarkoitus julkaista laajemmalle yleisölle helmikuussa ja itse palkinto jakaa maaliskuussa.

Kirjojen lukemisessa on ollut tehtävää, mutta kokemus on ollut erittäin palkitseva. Raadin jäsenenä olen saanut tutustua upeaan kokonaisuuteen uusinta suomalaista tiedekirjallisuutta. Olen saanut lukea luonnon monimuotoisuutta uhkaavista tekijöistä, päiväkirjojen käytöstä historiantutkimuksessa, ajatusten synnystä, robottien käytöstä hoivatyössä ja länsitavaran laittomasta myynnistä Neuvostoliitossa. Uskon, että tämän vauhdittama lue ja kirjoita -taktiikka edesauttaa viime kädessä myös oman kirjani valmistumista.

Lukeminen kannattaa aina, ja yleisesti ottaen Suomessa julkaistaan joka vuosi huomattavan laadukasta tietokirjallisuutta eri aloilla. Osatekijöitä tähän lienevät laadukas koulujärjestelmä ja kirjastolaitos, aktiiviset yhdistykset ja niissä toimivat kansalaiset, sekä asiantuntevat tiedon tuottajat Esko Valtaojasta Maria Petterssoniin ja Kirsi Lehdosta Samuli Siltaseen. Lehdon Astrobiologia-kirja (Ursa, 2019) muuten voitti Vuoden tiedekirja -palkinnon edellisellä kerralla.

Oma kokonaisuutensa ja myös itselleni läheinen aihepiiri on tietenkin fysiikan ja tähtitieteen eri aihealueita käsittelevä kirjallisuus, joiden kirjoittajista varsinkin Valtaoja on tunnetuimpien kotimaisten kirjailijoiden joukossa. Omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi olen pyrkinyt listaamaan näitä aloja käsittelevää kirjallisuutta kattavasti täällä.

Ehkä osa lukijoista on joskus pohtinut myös oman kirjan kirjoittamista. Mikäli näin on, suosittelen aloittamaan kirjoittamisen heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Kirjan kirjoittaminen on pitkä ja osin raskaskin prosessi, mutta taatusti palkitseva. Kokemusta kuitenkin helpottaa paitsi itse aiheen, myös kirjallisuuden kentän laajempi tuntemus. Ammattimainen kirjallisuustieteilijä ei kirjoittaakseen tarvitse olla, riittää kun omistaa kynäkäden lisäksi myös ripauksen lukuintoa ja osaa tunnistaa millaisesta aiheesta ja tyylistä itse pitää. Lue ja kirjoita -taktiikalla se todennäköisesti onnistuu helpoiten.

Oman kirjani osalta työtä on vielä paljon tekemättä, eikä vielä ole mahdollista sanoa milloin koronatilanne taas sallii vierailut ja haastatteluiden vaatimat kohtaamiset. Varmaa kuitenkin on, että kumpikin kyllä koittaa ajallaan. Kun seuraava tekstini julkaistaan maaliskuussa, selvillä on ainakin Vuoden tiedekirja 2020. Ehkä tilanne on silloin myös oman kirjani sekä etenkin pandemiasta toipuvan yhteiskunnan osalta valoisampi. Lisävauhtia antaa myös koko ajan valoisammaksi käyvä kevät.

Kirjoittaja on kosmologi ja teoreettisen fysiikan dosentti, joka työskentelee Aalto-yliopistossa asiantuntijana.

Yksi kommentti “Vieraskynä: Lue ja kirjoita”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Tietokirjailija Markus Hotakainen julkaisee myös; Mustista aukoista -kirjan 2/2021 –
    kerrottu Yle Puhe -ohjelmassa; Tähtisarja ti 9.2.2021 klo 13.02-14.00 ja Areenassa.
    Alkuun Hotakainen kertoi, että maailmankaikkeuden laajentumisen nopeuden
    todettu (1990-luvun lopulla) kiihtyvän (Maasta tehdyin havainnoin)…
    Maailmankaikkeuden rakenteen (näkyvä) todettu kuplamaisesti kierteisinä
    galaksijoukkojen muodostelmina.
    Kenties maailmankaikkeus kuplakierteineen myös kokonaan kiertoliikkeessä ja siitä
    havaitut kiihtyvyyserot osittain muodostuu –
    siis läheltämme havainnot nopeampaa ja etäämpää havainnot kiertyneet
    hitaammiksi – havainnoiksemme…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *