Haluan afrikkalaisten mukana Kuuhun!

2.12.2014 klo 02.31, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

africa2moon_mission

Viime viikolla julkistettiin kaksi joukkorahoitukseen nojaavaa kuulentohanketta: brittivetoinen Lunar Mission One ja afrikkalainen Africa2moon. Molemmat ovat erittäin kiinnostavia hankkeita ja erilaisilla tavoilla erittäin suositeltavia, mutta näistä jälkimmäinen liikuttaa minua enemmän.

Olen matkustellut aika paljon, mutta astuin ensimmäisen kerran Afrikan mantereelle vuonna 2011. Kävin silloin Kapkaupungissa, kun siellä järjestettiin Kansainvälinen astronauttinen kongressi, vuoden suurin avaruusalan kokous. Sinne lentäessäni oli mielessäni vielä kaikki Etelä-Afrikasta kerrotut stereotypiat komeista maisemista tiukasti rajattuihin rikkaampien aluiesiin sekä niitä ympäröiviin alueisiin, missä riski tulla saman tien ryöstetyksi on suuri.

Ensimmäinen yllätys oli Johannesburgin lentoasemalla, missä erääseen kentällä seisoneeseen koneeseen oli kirjoitettu suurilla kirjaimilla “We’re ready for SKA” (Olemme valmiit SKA:lle). Kyseessä oli Square Kilometre Array, suuri radioteleskooppi, jonka sijoituspaikasta kisasivat tuolloin Australia ja Etelä-Afrikka. Maa, missä tähtitiede pääsee lentokoneenkin kylkeen, ei voi olla paha!

Sen jälkeen sitten seurasi mukavien kokemusten jatkumo: hymyileviä ihmisiä, mukava lento SAA:n Airbus A340-600:lla Kapkaupunkiin ja siellä hauskasti vitsaileva taksikuski. Kiva hotelli mukavalla alueella, ja kuvankaunis kaupunki aivan kuten matkailumainoksissa luvataan.

Kokous sinällään oli myös erinomainen, ja lopulta huomasin hieman ihastuneeni kaupunkiin ja sen tunnelmaan. Niinpä palasin sinne kuudeksi viikoksi vuonna 2012, kun sain mahdollisuuden majailla Kapkaupungin observatorion vierasmajassa SALT-teleskoopille työtä tehden ja Planeettaluotainten ABC -kirjaani kirjoittaen. Tapasin silloin paitsi tähtitieteilijöitä, niin myös muita observatoriolla toimivia – toimistotyäntekijöitä, kirjastonhoitajia, portinvartijoita, siivoojia ja teleskooppien ohjaajia – sekä luonnollisesti väkeä aidalla tiukasti ympäröidyn obsevatorioalueen ulkopuolella.

Sain mielestäni aika hyvän kuvan eteläafrikkalaisesta yhteiskunnasta, sekä Afrikasta (etenkin sen eteläisestä osasta) yleisesti. Ylipositiiviset mielikuvani ja pahimmat ennakkoluuloni karisivat, yhden totuuden sijaan oli useita totuuksia, ja ne olivat yleensä siinä puolivälissä.

Kaikista jännittävin kokemus oli kuitenkin se, kun Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin Afrikan kesäkoulu saapui observatoriolle. Mukana oli pääasiassa nuoria afrikkalaisia osanottajia Angolasta, Namibiasta, Etelä-Afrikasta, Nigeriasta ja muista maista. He olivat luonnollisesti hyvin kiinnostuneita avaruudesta, mutta myös kertoivat miten Afrikka voi mennä eteenpäin oikeastaan vain tieteen avulla.

Tieteen tekeminen sekä uuden tekniikan kehittäminen on luonnollisesti tärkeää, mutta yhtä tärkeää on se, että koulutus muuttaa yhteiskuntaa laajemmin. Ja yksilötasolla kesäkoululaisten tapauksessa se oli muuttanut heidän ja heidän perheidensä elämää olennaisesti. Jos vain muutkin nuoret keskittyisivät johonkin muuhun kuin maleskelemiseen ja tappelemiseen, elämä Afrikan maissa voisi muuttua kokonaan. Nuoret kaipaavat ulnelmia, jotka ovat haastavia, mutta samalla mahdollisia saavuttaa.

Africa2moon on aivan erinomainen unelma. Voimme kaikki nähdä Kuun taivaalla, ja monet meistä haluaisivat katsoa sitä tarkemmin, kiertää sen ympärillä ja kurkkia sieltä alas sen kummalliseen kraatterien täyttämään pintaan. Ja ihailla sinistä maapalloa, joka nousee Kuun harmaan horisontin takaa sysimustalle taivaalle.

Tällaiset maisemat, tähtitiede ja avaruuslennot voivat innostaa nuoria opiskelemaan tiedettä ja tekniikkaa, aivan kuten tapahtuu täällä Euroopassa.

Kun kuulin ensimmäistä kertaa Africa2moon -hankkeesta, näinkin mielessäni saman tien kaksi erimaista muistikuvaa Kapkaupungista: yhtäältä kesäkoulun nuoret afrikkalaistutkijat, ja toisaalta esimerkiksi Woodstockin korttelissa toimettomina hengaavat nuoret. Siinä oli kaksi täysin vastakkaista maailmaa, joista toisilla oli unelma, ja toisilla ei. Africa2moon voisi tarjota myös ilman tulevaisuudenkuvaa oleville nuorille unelman ja samalla syyn keskittyä edes vähän opiskeluun. Se olisi hyväksi heille ja veisi yhteiskuntaa laajemmin eteenpäin.

Aivan kuten Observatorion pääosin mustien asuttamissa, maineeltaan kyseenalaisissa townshipeissä asuvat työntekijät kertoivat kerta toisensa jälkeen, miten juuri koulutus voi muuttaa Etelä-Afrikkaa – ja kuinka se on jo muuttamassa sitä.

Kapkaupunki on luonnollisesti vain osa Etelä-Afrikkaa ja Etelä-Afrikka itsessäänkin on vain pieni osa Afrikkaa, mutta ne ovat hyvä lähtökohta. Sieltä löytyvät parhaat avut Africa2moon -hankkeen vetämiseen, mutta hanke on koko Afrikkaa varten.

Kannattaa muistaa, että noin puolet kaikista afrikkalaisista on 19-vuotiaita tai nuorempia. He tarvitsevat tulevaisuuden. Afrikka sinällään on iso, rikas ja nuori maanosa, missä on paljon optimistisia ja hymyileviä ihmisiä, mutta se on myös manner, missä on kurjuutta, köyhyyttä, sotia ja tauteja sekä ainakin osittain ulkopuolisten johdosta tuskaisa historia. Afrikka kaipaa nyt näkemystä ja innostusta.

Mielestäni Africa2moon on eräs parhaimmista tavoista tukea nyt Afrikkaa – se on kehitysapua, joka auttaa afrikkalaisia auttamaan itseään ja joka pohjustaa parempaa tulevaisuutta.

Hanke sinällään on myös hyvin realistinen. Pienen luotaimen lähettäminen Kuuta kiertämään on vaativa temppu, mutta ei lainkaan ylivoimainen. Luotaimen tärkein tehtävä on ottaa kuvia ja tehdä yksinkertaisia tieteellisiä mittauksia, mikä tekee siitä suuren yleisön ja tutkijoiden kannalta kiinnostavan. Kun lisäksi ajattelee Afrikan avaruustieteen yleistä tasoa, on parasta tehdä jotain yksinkertaista, sillä silloin sen voi tehdä oikeasti itse.

Mikäli lento onnistuu hyvin, niin sen jälkeen voidaan tehdä uusia, kunnianhimoisempia avaruusaluksia. Ja jos Africa2moon ei pääse matkaan, niin jo hankkeen olemassaolo on tärkeää, sillä jo lennon suunnittelu ja siitä haaveileminen on haastavaa sekä kiinnostavaa.

Siis: jos haluat auttaa, niin lue lisää hankkeesta täältä ja lahjoita sille rahaa täällä!

Suorat linkit:

http://africa2moon.developspacesa.org
http://fund.africa2moon.developspacesa.org

Tämä juttu on julkaistu englanniksi Tiedetuubin blogeissa.

2 kommenttia “Haluan afrikkalaisten mukana Kuuhun!”

  1. Emma Herranen kirjoitti:

    Olipas mielenkiintoinen juttu, kiitos Jari!

    1. Jari Mäkinen kirjoitti:

      Kaikin mokomin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *