Paljasta pintaa

16.9.2014 klo 01.43, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

MattTaylor_IMG_6184

Matt Taylor on varmaankin tunnut jo tutuksi kaikille Rosetta-lentoa seuranneille. Tämä lievästi sanottuna elävähkö, lähes kauttaaltaan tatuoitu britti on lennon tieteellinen johtaja ja hänet on nähty monissa Rosetta-tilaisuuksista otetuissa kuvissa ja videoissa.

PKiva tatuointi!ääsin jututtamaan Mattia tänään Pariisissa tiedotustilaisuudessa, missä kerrottiin minne Philae-laskeutuja tulee asettumaan komeetan paljaalla pinnalla marraskuun 11. päivänä. Tapaaminen ei ollut pettymys, sillä herra selitti lentoa ja kaikkea siihen liittyvää liki puolen tunnin ajan. Ja kiinnostavasti sekä elävästi.

Lisäksi hän näytti jalkaansa: siihen on tatuoitu Rosetta ja Philae komeetanytimen päällä käkkimässä. Yksi tatuointi lisää…

Julkaisin haastattelun Tiedetuubissa (ilman oikealla olevaa kuvaa), mutta seuraavassa sama teksti on uudelleen, sillä haastattelu on jakamisen väärti!

 


Plasmatutkija ja potaattikomeetta

Philae_s_primary_landing_site

Ensisijainen laskeutumispaikka, eli ”alue J”.

Kun Rosetta-lennon laskeutujan laskeutumispaikka julkistettiin tänään Pariisissa ESAn pääkonttorissa, ei lehdistötilaisuuden puhujien joukossa ollut Matt Tayloria. Lennon päätutkija istui tällä kerralla sivussa, koska huomion kohteena oli laskeutuminen ja siihen liittyvät asiat.

”En ole juuri nyt suoraan tekemisissä jokapäiväisen tiedetyön kanssa, sillä keskityn suunnittelemaan ennen kaikkea lennon ohjelmaa pitemmällä tähtäimellä – silloin, kun laskeutuminen on jo takana ja seuraamme komeettaa”, kertoo Taylor tilaisuuden jälkeen jutellessamme.

”Luonnollisesti seuraan koko ajan kuvia ja tietoja joita saamme, olen yhteydessä tutkijaryhmiin ja jaan tämän innostuksen. Koskaan aikaisemmin ainakaan ESAlla ei ole ollut mitään avaruuslentoa, joka on yhtä intensiivinen kuin tämä.”

”Meillä on vain 24 tuntia vuorokaudessa ja liian pieni joukko käymässä tietoja läpi, joten etenkin juuri nyt tuntuu siltä, että tahti on hyvin hektinen. Tulemme vain parin kuukauden päästä ensimmäisen kerran koskemaan, maistamaan ja haistamaan komeettaa sen pinnalta, ja nyt tuota pitää pohjustaa huolellisesti – sekä pohtia jo aikaa sen jälkeen.”

”Itse syön, juon ja hengitän Rosettaa 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa. Elämässäni ei ole juuri nyt yhtään mitään muuta.”

Ainakin melkein, sillä lähes kauttaaltaan tatuoidulla, parrakkaalla ja sikareita toisinaan tupruttelevalla Taylorilla on ollut kesän aikana aikaa ottaa jalkaansa Rosetta-aiheinen kuva.

Antenniaika kortilla

Rosetta-luotain on toiminut erinomaisesti ja lennonjohto on onnistunut tekemään kaikki ratamuutokset erittäin hyvin. Sen aurinkopaneelit tuottavat jo sen verran riittävästi sähkövirtaa, että tieteellisten tutkimuslaitteiden toimintaa ei täydy enää rajoittaa virranpuutteen vuoksi. Sen sijaan ongelmana on – ja lähiaikoina on vielä enemmän – niin sanotun antenniajan puute.

Rosettaan ollaan yhteydessä samojen antennien kautta, joiden avulla pidetään yhteyttä myös muihin avaruusluotaimiin. ESA luottaa pääasiassa omiin ESTRACK-verkostonsa antenneihin, mutta on yhteistyössä NASAn luotainantenniverkoston, kuuluisan Deep Space Networkin kanssa. Samoin NASA pyytää apua ESAlta, kun omat antennit eivät ehdi olla yhteydessä johonkin luotaimeen.

Nykyisin avaruudessa on sen verran paljon luotaimia, että antennien kullekin antamaa aikaa pitää suunnitella tarkasti. Lisäksi nyt lähikuukausina monet luotaimet ovat juuri samalla suunnalla taivasta, joten ne kaikki vaativat samojen antennien käyttöä: Rosetta näkyy Maasta katsoen jokseenkin samoilla seuduilla kuin esimerkiksi kohti Plutoa lentävä New Horizon, asteroidi Cerestä lähestyvä Dawn ja Mars, jonka pinnalla on kaksi kulkijaa sekä kiertoradalla kolme alusta – plus yksi nyt syyskuun lopussa perille pääsevä alus, NASAn MAVEN.

Ensi vuoden alussa tapahtuu myös konjuktio, eli aika, jolloin Aurinko osuu hankalasti Maan ja Rosettan väliin. Silloin siihen ei voi olla vähään aikaan lainkaan yhteydessä.

”Nämä kaikki pitää ottaa siis huomioon suunnitelmissa, joten olemme päivittäin yhteydessä kollegoihimme ympäri maailman ja koitamme jakaa antenniaikaa. Myöhemmin ensi vuonna tilanne helpottuu kuitenkin olennaisesti, ja onneksi silloin on vuorossa myös lentomme toinen kohokohta, eli se, kun komeetta on ratansa Aurinkoa lähimmässä kohdassa.”

Taylor jatkaa selittämällä myös luotaimen operatiivisia ongelmia: ”Kaikki tutkimuslaitteet eivät voi tehdä havaintojaan samanaikaisesti, koska ne toimivat eri tavoilla ja tutkijat haluavat katsoa eri suuntiin.”

Rosetta katsoo avaruuteen vain yhteen suuntaan, eli sen tutkimuslaitteet on suunnattu kaikki jotakuinkin samalla tavalla. Niinpä esimerkiksi kun kameralla halutaan kuvata ytimestä poispäin karkaavaa pölyvirtaa ja mitata sen nopeutta, pitää Rosetta kääntää hieman sivuun komeetan ytimestä. Silloin komeetasta ei voi tehdä luonnollisestikaan suoria havaintoja.

”Koitamme suunnitella siksi kaikki toimet siten, että pystymme koko ajan käyttämään mahdollisimman montaa tutkimuslaitetta ja että kukin voisi tehdä havaintojaan mahdollisimman hyvin juuri silloin kun kyseinen tutkijaryhmä haluaa. Kun olemme päässeet tässä hyvään kompromissiin, niin seuraava ongelma on temppuilla siten, että pystymme siirtämään havaintotiedot mahdollisimman hyvin Maahan.”

Koska Rosetta on kaukana avaruudessa, se joutuu käyttämään suhteellisen hidasta tiedonsiirtonopeutta. Niinpä tietoja ei voi kerätä yksinkertaisesti vain niin paljoa kuin mahdollista, koska kaikkea ei voisi lähettää tutkijoille.

Rosetta-komeetta on selvästi kaksiosainen, etenkin tietystä kulmasta kuvattuna.

Rosetta-komeetta on selvästi kaksiosainen, etenkin tietystä kulmasta kuvattuna.

Syökö joku perunaa?

Taylorin mukaan komeetan kaksijakoinen olemus ei tullut yllätyksenä, vaan siitä saatiin kesän aikana yhä enemmän ja enemmän vinkkejä.

”Oletimme ensin että kuvissa olleet omituisuudet olisivat johtuneet vain pikselöitymisestä, koska komeettaydin oli kuvissa vielä varsin pieni.”

Jo etukäteen valokäyrien perusteella osattiin odottaa, että komeetassa on selvästi suurempi osa ja sitten pienempi pää, mutta oletuksena oli silti perinteinen perunalta näyttävä epämuotoinen möhkäle.

”Mutta kuvien tullessa paremmiksi kaksijakoisuus tuli yhä paremmin ja paremmin esille, kunnes muutamassa sivukuvassa se näkyi erittäin hyvin. Kun nyttemmin olemme tutkineet komeettaa ja sen pintaa sekä arvioineet sen koostumusta, näyttää siltä, että tässä on yhdessä paketissa melkein kaikki aikaisemmin komeettaytimistä havaitsemamme ominaisuudet ja kummalliset yksityiskohdat.”

Heti komeetan skitsofreenisen olemuksen huomaamisen jälkeen on pohdittu miten se on syntynyt: onko kyseessä kaksi toisiinsa törmännyttä ja kiinnittynyttä kappaletta, vai alun perin yksi ainoa kappale, joka on rikkoontunut. Kummassakin palasessa on nyt havaittavissa niin samanlaisia kuin erilaisiakin ominaisuuksia.

Taylorin mukaan se saattaa olla kulunut. ”Mitään varmuutta ytimen synnystä ei vielä ole, mutta yksi vaihtoehto on se, että kapealla kaula-alueella, joka yhdistää pienempää ja suurempaa osaa, on helposti hajoavaa ainetta. Ydin kuluisi siten siitä eniten aina ollessaan lähellä Aurinkoa.”

Jo nyt suurimmat kaasu- ja pölysuihkut näyttävät tulevan juuri niin sanotun kaulan alueelta.

”Kenties joku on syönyt perunaa ja se on muuttunut nyt kumiankaksi. Kunhan saamme vähitellen mittauksia ytimen vetovoimakentästä ja voimme erotella siitä kummankin osan aiheuttaman vetovoiman, niin pystymme sanomaan hieman enemmän tästäkin asiasta.”

Taylor jaksaa toistaa kuinka hyvä onni kävi aikanaan siinä, että valinta osui juuri 67P/Churyumov-Gerasimenkoon, joka on olemukseltaan huiman kiinnostava ja jonka pinnalta voi nähdä jo nyt niin paljon erilaisia asioita. ”Ja löydämme jotain uutta koko ajan!”

Philaen seitsentuntinen matka pinnalle on alkanut.

Philaen seitsentuntinen matka pinnalle on alkanut.

Valinta on alue ’J’

Toistaiseksi komeetan kummallisuus ei ole kuitenkaan saanut aikaan olennaisia muutoksia lentosuunnitelmaan, ellei huomioon oteta arvioitua hankalampaa laskeutumispaikan valintaprosessia.

Kenties myöhemmin, kun Rosetta on lähempänä ydintä ja sen mahdollisesti epätasainen vetovoima tuntuu selvästi, tulee luotaimen operoinnista hieman erilaista kuin on oletettu. Silloin Rosettaa vain pitää ’oppia lentämään’ uudelleen.

Tämä on tärkeää ennen laskeutumista, sillä silloin Rosetta tulee tekemään koukkauksen kohti laskeutumispaikkaa, irrottamaan Philaen kyljestään ja nousemaan sen jälkeen heti ylöspäin, turvalliselle radalle – mutta siten, että se pystyy olemaan suoraan yhteydessä laskeutujaan.

Itse laskeutuminen tulee kestämään seitsemän tuntia se, miten nopeasti pinnalta saadaan signaali, on hieman epävarmaa. ”Mutta kun se tulee, niin se on merkkipaalu avaruustutkimuksessa ja käynnistää taas uuden jakson lennossamme.”

Taylor oli luonnollisesti mukana valitsemassa laskeutumispaikkaa, mutta hän ainakin väittää, ettei hänellä ollut erityistä suosikkia. ”Minusta jo se, että pääsemme jonnekin alas komeetan pinnalle on erinomaisen hieno asia, ja alue ’J’ on siihen paras.”

”Tai siis se on vähiten huono paikka. Se on suhteellisen tasainen laakea alue, siellä on selvästikin useita pintakerroksia ja hyvin todennäköisesti pinnan alla jotain kiinnostavaa, mitä voimme porata.”

Alue ’J’ ei ole aktiivinen, eikä sillä näytä olevan paikkoja, jotka todennäköisesti muuttuisivat aktiivisiksi lähiaikoina. Sen sijaan sen vieressä on aktiivisia alueita, joita laskeutuja voisi siten tutkia läheltä, mutta ollen itse samalla turvassa. Etäisyys Philaesta pinnan alta suihkuaviin kaasupurkauksiin voi olla vain muutama sata metriä!

Pinta noilla seutuvilla on hienojakoisen soran ja hiekan peittämää, ja siinä on todennäköisesti noin sentin kokoisia kappaleita sekä joitain isompia murikoita sekä muutamia pinnanmuotoja. Pinta on väriltään hyvin mustaa, mustempaa kuin sysimusta hiili, ja on mahdollista, että väri johtuisi ajan myötä muhineista orgaanisista aineista – tästä väitellään kovasti ja onkin äärimmäisen jännittävää nähdä marraskuussa lähikuvia pinnasta ja katsoa mitä pinnan alta löytyy!

Rosettan "selfiessä" näkyy toinen aurinkopaneeleista ja komeetta.

Rosettan ”selfiessä” näkyy toinen aurinkopaneeleista ja komeetta.

Churyn seuralainen

Laskeutumispaikan valinnassa oli suuri joukko kriteereitä, joista yksi tärkeimmistä oli se, että Aurinko paistaa siihen pitkään ja esteettä. Näin laskeutuja pystyy toimimaan toivottavasti kuukausienkin ajan aurinkopaneeliensa tuottamalla sähkövirralla sekä pystyy seuraamaan pinnalta komeetanytimen muuttumista aktiivisemmaksi.

Itse Rosetta tarkkailee tapahtumia joka tapauksessa komeetan ympäriltä. Sen toimintaa suunniteltaessa on komeetan aktiivisuudella luonnollisesti suuri rooli – kaikki oikeastaan määräytyy sen mukaan. Niinpä toimia suunniteltaessa on pohjana ollut mallit siitä miten komeetta tulee käyttäytymään. Sitä ja vastaavia komeettoja on tutkittu jo pitkään ja tiedetään, milloin ja miten ne syöksevät kaasua ympärilleen keskimäärin ollessaan tietyllä etäisyydellä Auringosta.

”Johtolankamme on aktiivisen komeetan malli, ja sen mukaisesti luotaimen rata pidetään koko ajan tietyn, turvallisen etäisyyden päässä ytimestä. Mikäli komeetta onkin rauhallisempi, voimme tulla lähemmäksi ja tehdä tarkempia havaintoja. Juuri nyt näyttää siltä, että komeetta on vain hieman aktiivisempi kuin matala-aktiivisen komeetan mallimme sanoo. Voimme siis lähestyä nyt komeettaa turvallisesti ja tämä on otettu huomioon, kun valitsimme laskeutumispaikkaa.”

Mikäli komeetta muuttuukin yllättäen aktiivisemmaksi, joudutaan suunnitelmaa tarkastelemaan uudelleen ja kenties laskeutumista lykätään. Nyt kuitenkin ennusteen mukaan aktiivisuus pysyy suhteellisen matalana ainakin parin kuukauden ajan.

”Sen jälkeen aiomme pysyä ainakin 11 viikon ajan hyvin lähellä komeettaa, koska se ei todennäköisesti ole mahdollista enää myöhemmin, kun komeetta muuttuu aktiivisemmaksi.”

”Ongelma tässä suunnittelussa on se, että emme ohjaa Rosettaa joystickillä reaaliajassa, vaan luotain on puoliksi automaattinen. Ohjelmoimme sen olemaan tietyllä radalla, mutta jos sen varolaitteistot huomaavat esimerkiksi vaarallisen kaasupurkauksen tai jotain muuta sellaista, niin se nousee automaattisesti korkeammalle radalle turvaan. Se tarkoittaa sitä, että tutkimukset keskeytyvät emmekä voi tehdä yhtä yksityiskohtaisia havaintoja korkeammalta. Meidän siis pitää osata arvioida koko ajan aktiivisuus juuri oikein, jotta voimme olla tarpeeksi lähellä, mutta emme niin lähellä, että hätäpelastustoiminnot käynnistyvät.”

Tuonne!

Tuonne!

Osin juuri tästä syystä osa tutkijoista seuraa koko ajan luotaimen navigointikameran kuvaa. Se tarkkailee koko ajan komeettaa ja näissä kuvissa näkyy ensinnä mahdolliset uhkaavat purkaukset. Mikäli kohti Rosettaa tuleva purkaus nähdään ajoissa, rataa ennätetään nostamaan sopivasti ja hallitusti.

”Nämä purkaukset ovat minun näkökulmastani kaikkein kiinnostavimpia, sillä olen plasmafyysikko. Komeetan ympäristö on todella jännittävä paikka, koska se on paljon monimutkaisempi kuin esimerkiksi Maan lähitienoot, missä aurinkotuuli puhaltaa ja vuorovaikuttaa ilmakehän kanssa. Siellä plasman, siis varattujen alkeishiukkasten ja atomiydinten seassa on pieniä pölyhitusia, jotka varautuvat sähköisesti ja vaikuttavat siten edelleen plasmaan. Ja lisäksi siellä on ’tavallisia’ plasmailmiöitä, mutta erittäin epätavallisessa ympäristössä. Koko komeetan lähitienoo on todella jännittävä plasmafysiikan koekenttä!”

Taylor henkäisee huomattuaan puhuneensa jälleen lähes tauotta puolisen tuntia.

”Tämä on seksikkäin avaruushanke ikinä, enkä pysty kuvittelemaan mitään jännempää kuin tämä työ juuri nyt!”

Juttu on siis myös täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Viikko komeettarekan matkassa

9.5.2014 klo 01.46, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

 

Viikko sitten perjantaina Vaasasta startannut Rosetta-lentoa sekä pyrstötähtiä esittelevä Komeettarekka on ennättänyt jo ajamaan Norjaan ja sieltä edelleen Ruotsin puolelle. Takana on jo liki 2500 kilometriä maantietä ja kuusi näyttelypäivää neljällä paikkakunnalla. Noin 3600 henkilöä on vieraillut jo rekassa ja ensi viikon aikana tämäkin luku todennäköisesti rikotaan, sillä edessä on muun muassa kaksi vuorokautta Göteborgin kuuluisilla (ja suosituilla) tiedefestivaaleilla.

Matka alkoi siis Vaastasta vapun jälkeisenä päivänä, jolloin sää oli aurinkoinen, mutta viileä. Omalaatuinen vierailija Vaasan torilla herätti huomiota ja päivän aikana sisällä rekassa oli jatkuva pieni vipinä sekä paikoitelleen jopa ruuhkaa.

Seuraavana päivänä Oulussa saatiin kyytiin myös kuivajäätä, joten ohjelmassa oli lennon ja luotaimien selittämisen lisäksi muun maussa komeettaydinten kokkausta. Myös paikalla olleet Ilmatieteen laitoksen edustajat Maria Komu sekä Tiera Laitinen innostuivat tästä ja päivän aikana koko jäävarasto muuttui omalaatuisiksi, jäisiksi likaisiksi lumipalloiksi, jotka – ihme kyllä – muistuttivat paljon komeettaytimiä.

Oulussa Tiedekeskus Tietomaan pihalla parkissa ollut rekka oli suuren osan päivästä täpösen täynnä, sillä edellisenä päivänä avattu dinosaurusnäyttely veti osaltaan väkeä (etenkin lapsiperheitä) paikalle.

Niin Vaasassa kuin Oulussakin muutamat lapset toivat komeetan pinnalle omatekemiään laskeutujia. Näistä kaksi erottui selvästi parhaimmiksi: Veera Ylipullin taidokkaasti tekemä laskeutuja olisi ehdottomasti voittanut, mikäli kriteerinä olisi ollut taiteellisuus ja hienosti tehtyjen yksityiskohtien rikkaus, mutta Luukas Oikarisen, Aarne Hervan ja Nooa Hervan ”UnUn-Tehoraketti” vei lopulta voiton tieteellisteknisillä yksityiskohdillaan. Poikien laskeutujassa oli käänneltävät rakettimoottorit, laskeutumismittari, näytteenottoputki sekä selvästi pohdittu lentoprofiili. Siinä missä Veeran laskeutujan laskuvarjo vei siltä pisteitä, sai poikakolmikko puolestaan väkevää kritiikkiä runsaasta epätieteellisen putkiteipin käytöstä. Kaikki neljä kisaajaa saivat lahjaksi avaruustavaroilla lastatun ESA-repun.

Kunhan rekka palaa Suomeen 19.5. alkaa Suomen laskeutujakilpailun toinen osa, jonka palkintoina on jälleen reppuja.

Sunnuntaina 4.5. Komeettarekka ajoi Ruotsin halki Norjaan ja saapui kauniin ilta-auringon paisteessa parkkiin Trondheimin teknillisen yliopiston pihalle. Maanantaina paikalla oli kokonainen seminaari opiskelijoille avaruusaiheista ja etenkin Rosetta-lennosta. Päävieraaksi oli saapunut lennon tiedejohtaja (ja Rosetta-hankkeen eräs isä) Gerhard Schwehm. Hän vieraili luonnollisesti useampaankin kertaan rekassa ja vastaili siellä kysymyksiin.

 

 Norjalaiset oppaat toivottivat ESAn maskotin Paxin tervetulleeksi rekkaan Oslossa.

 

Tiistaina iltapäivällä rekka jätti hyvästit Trondheimille ja jatkoi huikeiden maisemien läpi kohti Osloa. Matkalla sää muuttui aurinkoisesta, mutta kylmästä, sateiseksi, pilviseksi ja hyvin koleaksi. Kun keskiviikkona ovet avautuivat Oslon yliopiston Blindernin kampuksen keskusaukiolla, satoi taivaalta vettä, tosin sisällä rekassa sateensuojassa toiminta jatkui normaalisti – säästä piittaamattomat norjalaiset kävivät paikalla innokkaasti ja päivästä tuli kiertueen toistaiseksi toiseksi vilkkain. Osa-ansio tästä lankeaa samaan aikaan pidetylle avaruusesitelmäsarjalle, missä mukana oli Norjan tunnetuimmat avaruustietäjät. Rekka piti oviaan auki aina klo 20 saakka.

Komeettaydinten kokkaus osoittautui Oslossakin hyvin suosituksi ja kuivajäätä kannettiin päivän kuluessa rekkaan lisää läheisestä kemianlaboratoriosta. Norjan kansallisen avaruuskeskuksen Marianne Møen hyrisi rekassa paitsi viileydestä, niin myös tyytyväisyydestä, sillä keskus, kuten Rosetta-lentokaan, ei ole saanut yhtä paljon julkisuutta pitkään aikaan.

Torstaina rekka oli tarkoitus laittaa säppiin klo 14, sillä edessä oli pitkä ajo Ruotsin puolelle Borlängeen. Aikainen sulkeminen osoittautui kuitenkin erittäin hankalaksi, sillä hieman hiljaisen aamupäivän jälkeen opiskelijat heräsivät ja saapuivat joukolla iltapäivällä paikalle. Oslon viimeinen komeettaydin valmistettiin noin 20 minuuttia virallisen sulkemisajan jälkeen, jolloin paikalla olleet kävijät ohjattiin kohteliaan päättäväisesti ulos ja rekka laitettiin ajokuntoon.

Nyt edessä on viikko Ruotsissa ja Tanskassa, ennen kuin Komeettarekka saapuu sunnuntaiksi 18.5. Turkuun. Suomen kiertueen päätapahtuma on maanantaina 19.5., jolloin rekka on Helsingissä Narinkkatorilla. Helsinkiin saapuu tuolloin myös ESAn Rosetta-asiantuntija Mark McCaughrean, joka pitää yleisöesitelmän klo 17:15 alkaen Helsingin Yliopiston Porthania-rakennuksen salissa PIII.

Rekka viipyy Helsingissä vielä 20.5., minkä jälkeen se jatkaa Lahteen, Tampereelle, Jyväskylään sekä lopulta Seinäjoelle, joissa kaikissa paikoissa se viipyy yhden päivän. Näin ollen kiertue päättyy 24.5. Seinäjoella, missä rekka on parkissa Kauppatorilla.

Lisää kuvia ja tunnelmia kiertueelta on osoitteissa twitter.com/ESA_Rosetta, #rosettatour ja Rosetta-lennon Facebook-sivulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Ensimmäinen Sentinel pääsi avaruuteen

4.4.2014 klo 01.31, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Sentinel-1

 

Sentinel 1A -tutkasatelliitti lähti tänään perjantaina 4. huhtikuuta tarkalleen klo 00:02 Suomen aikaa matkalleen kohti kiertorataansa Maan ympärillä venäläisen Sojuz-kantoraketin nokassa Kourousta, Euroopan avaruussatamasta. Laukaisu sujui täysin suunnitelmien mukaisesti ja satelliittiin saatiin pian yhteys sen päästyä avaruuteen.

Kyseessä on ensimmäinen ESAn Sentinel-sarjan satelliiteista, joiden tarkoituksena on kuvata, havaita ja tutkia maapallon pintaa – meriä, maita, jäätiköitä – sekä ilmakehää lähes reaaliaikaisesti osana eurooppalaista Copernicus -ohjelmaa.

Nyt laukaistu Sentinel 1 on 2,3 tonnia painava tutkasatelliitti, joka on suunniteltu toimimaan ainakin seitsemän vuoden ajan. Sen lennosta kuitenkin kolme ensimmäistä tuntia olivat tärkeimmät, koska niiden kuluessa se saapui paitsi avaruuteen, niin myös avasi aurinkopaneelinsa sekä tutka-antenninsa.

Tämä oli jo seitsemäs venäläisen Sojuz-kantoraketin laukaisu Ranskan Guyanassa sijaitsevasta Kouroun avaruuskeskuksesta.

 

Monta pientä korvaa yhden jättiläisen

Sentinel 1 on tutkasatelliitti ja eräällä tapaa maailman suurimman ympäristösatelliitti Envisatin seuraaja. Siinä missä vuonna 2002 laukaisu Envisat oli suuri ja varustettu kymmenellä tehokkaalla eri tavoin Maata ja sen ympäristöä havainneella mittalaitteella, on Sentinel 1 pienempi ja siinä on mukana vain tutka: pilvien läpi näkevä, mantereita, meriä ja jäätiköitä kartoittanut tutka oli kenties Envisatin tärkein havaintolaite.

Nyt tutka on paitsi parempi, lähetetään niitä peräti kaksi avaruuteen, sillä Sentinel 1 koostuu kahdesta satelliitista. Niistä ensimmäinen, Sentinel 1A on jo nyt siis avaruudessa, ja sen sisarsatelliitti, samanlainen Sentinel 1B seuraa sitä ensi vuonna. Näin satelliitit pystyvät keräämään havaintoja yhdessä tuplanopeudella ja vaikka toinen satelliiteista sammuisi, olisi toinen käytössä senkin jälkeen.

Sentinel 1 laukaistiin lähes Maan napojen kautta kulkevalle ns. aurinkosynkroniselle kiertoradalle, joka korkeus on keskimäärin 693 km. Itse satelliitti on 2,8 metriä pitkä, 2,5 m leveä ja 4 metriä korkea laatikko, mistä sojottaa sivuille kaksi kymmenmetristä aurinkopaneelia sekä alaosassa 12 metriä pitkä tutka-antenni.

Tutka on niin sanottu SAR-tutka, Synthetic Aperture Radar, eli suuren laskennallisen läpimitan tutka. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkamittauksissa käytetään hyväksi satelliitin liikkumista ja matematiikkaa: kun satelliitti kulkee eteenpäin radallaan ja se kuvaa koko ajan allaan olevaa maastoa, voidaan useiden satojen metrien päässä toisistaan otettujen tutkamittausten kaiut käsitellä yhdessä aivan kuin ne olisi tehty yhdellä suurella, satoja metriä halkaisijaltaan olevalla antennilla. Näin tutkan tarkkuus on paljon parempi kuin olisi yhden 12-metrisellä antennilla varustetun perinteisen mikroaaltotutkan.

Parhaimmillaan tutkakuvat ovat tarkkuudeltaan viiden metrin luokkaa, jolloin kuvauskaista satelliitin alla on 250 km leveä. Sentinel 1 voi myös kartoittaa laajasti, noin 400 km leveää siivua Maan pinnalta allaan, jolloin resoluutio on 40 m.

Satelliitin tietoja voidaan ottaa vastaan Huippuvuorilla, Italian Materassa ja Maspalomasin antennilla Gran Canarian lomasaarella. Samoin Kiirunassa, Ruotsissa, oleva ESAn maa-asema voi ottaa vastaan sen kuvia, mutta Kiirunan päätehtävä on toimia Sentinel 1:n lennonjohtona.

Sentinel 1:n uutuus on laserlinkki, jonka kautta se voi lähettää tietojaan rutiininomaisesti ESA:n EDRS-järjestelmän kautta. European Data Relay System, eli Eurooppalainen tietojenvälitysjärjestelmä tulee koostumaan neljästä vastaanotin-lähettimestä, jotka asennetaan geostationaariradalle laukaistaviin tiedonvälityssatelliiteihin. Ensimmäinen EDRS-laite on mukana Eutelsat 9B -satelliitissa, joka laukaistaan avaruuteen ensi vuonna. Laitteiden avulla ESAn satelliitit voivat lähettää tietojaan laserlinkillä johonkin kolmesta laservastaanottoasemasta, jotka sijaitsevat Weilheimissä, Saksassa, Redussa, Belgiassa ja Harwellissä, Iso-Britanniassa.

Tässäkin mielessä Sentinel 1 on uuden ajan avaus.

 

Sentinel-satelliittit

 

Kokonainen perhe satelliitteja ja mittalaitteita

Sentinel 2 on optisen alueen kaukokartoitussatelliitti, joka kameralaitteisto kuvaa maanpintaa 13 kanavalla ja pystyy parhaimmillaan 10 metrin kuvaustarkkuuteen. Kyseessä on myös satelliittien sarja, ja tarkoitus on laukaista samantyyppinen satelliitti avaruuteen joka kolmas vuosi ensi vuodesta alkaen.

Sentinel 3 keskittyy puolestaan tutkimaan meriä kolmella mittalaitteella: tutkakorkeusmittari määrittää tarkasti merenpinnan korkeutta, radiometri mittaa meren pintalämpötilaa ja yksi laite kuvaa meressä olevan klorofyllin määrää periaatteessa katsomalla minkä värinen meren pinta on. Sama laite voi myös kartoittaa maa-alueiden kasvustoa. Näitäkin laukaistaan useampia, ensimmäinen todennäköisesti tämän vuoden lopussa.

Sentinelit 4 ja 5 eivät ole satelliitteja, vaan ne ovat EUMETSATin uuden sukupolven sääsatelliitteihin asennettavia ilmakehää ja sen kaasuja mittaavia tutkimuslaitteita. Näistä Sentinel 5 on uudenlainen otsonimittari, jonka periaatetta tutkitaan erillisellä satelliitilla, Sentinel 5 Precursor -satelliitilla. Se on tarkoitus laukaista vuonna 2015, ja sen ainoa mittalaiten on TROPOMI -niminen otsonihavaintolaite. Tämä Hollannin ilmatieteen laitoksen kehittämä laite perustuu NASAn EOS-Aura-satelliitissa olevaan OMI-instrumenttiin, ja kuten OMIn tapauksessa, myös TROPOMIn eräs käyttäjistä on Ilmatieteen laitos.

 

Avoin järjestelmä

Sentinel 1 on osa rakenteilla olevaa eurooppalaista Copernicus -järjestelmää, mistä Sentinel-satelliitit ovat vain yksi osa. Tavoitteena on havaita jatkuvasti maanpintaa, ilmakehää, meriä ja jäätiköitä sekä muodostaa niistä koko ajan päivittyvä, reaaliaikainen kuva.

Copernicus on Euroopan Komission johtama hanke, missä ESA vastaa sen avaruussegmentistä. Suunnitteilla olevien satelliittien lisäksi tietoja kerätään jo nyt avaruudessa olevista satelliiteista – kaikkiaan mukana on yli 30 laitetta avaruudessa.

Sentinel 1:n tutka sopii erinomaisesti esimerkiksi merijään, merillä olevien tuulien sekä aaltojen, öljylauttojen, maankäytön  ja tulva-alueiden havaitsemiseen avaruudesta. Sen kuvista voidaan saada paitsi tieteellisesti kiinnostavia tietoja, niin myös tukea esimerkiksi tulvatuhojen kartoittamisessa ja maanjäristysten pelastustöissä.

Sääsatelliitit ovat eräänlainen esikuva Sentinel-satelliiteille, sillä samaan tapaan kuin säätä havaitaan koko ajan avaruudesta ja näiden tietojen perusteella voidaan tehdä sääennusteita, voidaan nyt maankäyttöä, meriä ja jäätiköitä havaita jatkuvasti ja rutiininomaisesti. Siinä missä nyt satelliittikuvat esimerkiksi Euroopasta ovat usein vanhentuneita, voidaan pian satelliittikuvakarttaa ylläpitää lähes reaaliaikaisena. Muun muassa luonnononnettomuustilanteissa tästä on suuri apu.

Tiedot satelliiteista ovat ilmaisia kaikille, ympäri maailman; tällä voi olla hyvinkin suuria ja merkittäviä vaikutuksia meidän jokaisen elämään, sillä Copernicus tulee demokratisoimaan satelliittikuvat. Niihin pohjaavien palveluiden määrä tulee lisääntymään lähitulevaisuudessa ratkaisevasti.

Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubissa osana ESA-blogia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


ESA palkitsee ensimmäiset Galileo-paikantajat

23.3.2014 klo 11.51, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Uuden eurooppalaisen Galileo-paikannussysteemin neljä ensimmäistä satelliittia laukaistiin avaruuteen vuosina 2001 ja 2012. Tämä oli minimimäärä satelliitteja, mikä vaaditaan paikantamiseen, mutta silti tuolloin Galileo oli vielä pienen askeleen päässä käyttöön ottamisesta.

Noin vuoden kestäneen työn jälkeen Galileon maalaitteistotkin olivat viimein käyttökunnossa, joten maaliskuun 12. päivänä 2013 tehtiin Galileo-systeemin ensimmäinen kunnollinen paikannus. Tämä tapahtui ESAn navigaatiolaboratoriossa ESTECissä, Alankomaissa, ESAn tekniikkakeskuksessa. Siitä tuli siis historian ensimmäinen paikka, joka tarkka sijainti tiedettiin myös Galileon määrittämänä.

Sen jälkeen systeemiä on testattu intensiivisesti. Nyt mukana työssä oli ESAn paikannusväen lisäksi myös navigoinnista kiinnostuneet tutkimuslaitokset ja teolliset yritykset, jotka ovat tuomassa markkinoille Galileo-paikannuslaitteita.

Niinpä ensimmäiset Galileo-paikantimet ovat nyt saatavilla ja ESA juhlistaa tätä antamalla kunniakirjat ensimmäisille, jotka onnistuvat nappaamaan taivaalta samanaikaisesti signaalin neljästä Galileo-satelliitista ja määrittämään niiden avulla sijaintinsa.

Tarkemmat tiedot vaadittavasta sijainninmäärityksestä ja kunniakirjakampanjasta on ESAn nettisivuilla.

Parempaan käyttöön Galileo tulee myöhemmin tänä vuonna, kun uusia satelliittia laukaistaan avaruuteen. Suunnitelmissa on kaksi Galileo-satelliitteja kuljettavien Soyuz ST-B -kantoraketien laukaisua vuoden toisella puoliskolla Kouroun avaruuskeskuksesta, ja kumpikin laukaisu veisi mukanaan kaksi satelliittia. Näin avaruudessa olisi vuoden lopussa jo kahdeksan satelliittia – näistä kaksi on ensimmäisiä testisatelliitteja ja kuusi jo lopullisia satelliitteja. Kahdeksalla satelliitilla sijainnin määrittäminen käy helpommin, koska silloin todennäköisemmin paikannukseen vaadittavat neljä satelliittia ovat näkyvissä.

Lopulta Galileo-konstellaatioon kuuluu 30 satelliittia, joiden avulla järjestelmä toimii kaikkialla maapallolla. Jos kaikki sujuu hyvin, on Galileo täysin valmis vuonna 2020; se on kuitenkin käytettävissä jo tästä vuodesta alkaen.

Testilaitteiden lisäksi kaupan hyllyille normaaliin myyntiin tarkoitettuja Galileo-paikannuslaitteita tulee myös markkinoille tästä vuodesta alkaen. Monet eri laitteisiin asennetut satelliittipaikannuspiirit ovat jo teknisesti valmiita ottamaan vastaan Galileo-signaalia, mutta ne vaativat vielä ohjelmistopäivitykset toimiakseen.

Jos haluat tietää lisää Galileosta, ESAn sivuilla on hyvä tietopaketti siitä!

Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubissa osana ESAn kanssa tehtävää blogia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Keksi nimi Andreasin lennolle!

11.3.2014 klo 23.45, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Andreas Mogensen avaruuspuvussa

ESAn tanskalainen avaruuslentäjä Andreas Mogensen nousee kansainväliselle avaruusasemalle ensi vuonna, mutta hänellä on jo nyt lentoonsa liittyvä ongelma: lennolla ei ole nimeä.

Eurooppalaisilla avaruuslennoilla on aina ollut virallisen koodin lisäksi jokin erityinen, lennon henkeä kuvaava nimi. Esimerkiksi Luca Parmitanon puolivuotinen lento avaruusasemalle viime vuonna kantoi nimeä Volare, koska Luca on lentäjä ja hänelle lento avaruuteen oli äärimmäisin lentämisen muoto. Samantha Christoferettin tuleva lento on Futura ja Alexander Gerstin lento on Blue Dot, eli ”sininen piste”.

Lista edellisistä ESAn lentojen nimistä on ESAn miehitettyjen avaruuslentojen sivulla.

Jotta pohjoismaalaiselle astronautille saataisiin hyvä lennon nimi, pyytää ESA myös suomalaisilta ehdotuksia. Andreasin lento tulee kestämään kymmenen vuorokautta – eli kyseessä ei ole tällä kertaa pitkäkestoinen lento – mutta senkin aikana tehdään runsaasti tutkimusta. Lennon pääpaino on teknologian testaamisesssa. Lennosta kerrotaan suomeksi mm. tässä Tiedetuubin artikkelissa.

Andreas on koulutukseltaan insinööri ja hän on ollut mukana myös esimerkiksi ESAn kuulaskautujaa tutkineessa hankkeessa sekä Swarm-lennon suunnittelussa. Hänet valittiin astronautiksi vuonna 2009. Rugbyä, koripalloa, vuorikiipeilyä sekä laskuvarjohyppyjä harrastava tanskalainen on ollut aina kiinnostunut tieteistä, etenkin astrofysiikasta ja eksobiologiasta.

Millainen nimi lennolle?

Nimelle ei aseteta moniakaan ennakkovaatimuksia. Sen tulisi olla lyhyt ja iskevä, ja mikä tärkeintä, nimi ei saa olla tai siinä ei saa olla osana mikään tekijänoikeussuojattu nimi tai merkki. Siinä ei saa siten olla henkilöiden tai asioiden nimiä, elleivät ne ole esimerkiksi mytologisia tai yleisesti tunnettuja symboleja. Se voi koostua myös useammasta sanasta. Nimen lisäksi ehdotuksessa tulisi olla lyhyt selitys siitä, miksi nimi on hyvä.

Kilpailu on avoin vain ESAn jäsenmaiden asukkaille.

Ehdotukset tulee lähettää viimeistään 24. maaliskuuta 2014 klo 13 Suomen aikaa (12:00 Keski-Euroopan aikaa).

Tarkat tiedot kilpailusta ja osallistumislomake ovat ESAn nettisivuilla (englanniksi).

Vaivaa aivojasi ja keksi Andreasin lennolle hyvä nimi!

(Teksti on julkaistu myös Tiedetuubin puolella)

3 kommenttia “Keksi nimi Andreasin lennolle!”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    ”Blue Dot (Sininen piste)” seurailee Suomi-avaruusteleskoopin nimettyä kuvaa Maasta; ”Blue Marble (Sininen marmorikuula), joista ensimmäinen ajatukseni uudelle ISS-matkan nimelle oli; Blue Ten (Sininen kymppi), joka matkapäivien ennakkomäärästä. Päivien määrät eivät kuitenkaan aina täsmälleen toteudu, joten mietin nimeä edelleen…
    En linkistäsi löytänyt kerrottua listaa. Päädyin tunnetun tanskalaisen tähtitieteilijä Tyko (Tycho, Tyge) Brahen (1546-1601) noin 26-vuotiaana havaitsemaan uuteen tähteen (supernova 1572), josta havainnot julkaisi seuraavana vuonna 1573; ”De nova stella (Uusi tähti)”.
    Tyko Brahen ajatusta seuraamalla muodostin ehdotuksekseni; New Sky (Uusi taivas), jollaisena merensininen Maa pilvineen näyttäytyy avaruudesta nähtynä – käänteisenä tuntemaamme taivasnäkymään Maasta katsoessamme.
    En osaa virheettömästi englanniksi perusteluani kertomaan, joten Jari Mäkinen saa ehdotustani perusteluineen lainata edelleen mikäli itse ei ole jo muuta ehdottanut ja siitä ei tiedossaan ollut aiempaa matkakäyttöä.

  2. Jari Mäkinen sanoo:

    Kiitos kommentista! Kyllä huonommallakin englanninna lähetetty ehdotus otetaan huomioon – aika harva osaa kirjoittaa sitä virheettömästi!

    Lista on tuolla sivulla itse asiassa vasemmalla ”Past missions” -linkin alla.

  3. Lasse Reunanen sanoo:

    Kiitos rohkaisustasi.
    Lähetin sitten sen ehdotukseni; New Sky (Mission name / tehtävämatkan nimeksi), jossa pyydettiin myös; Explanation / selittävä teksti, joksi kirjoitin tiivistetysti; You see and understand (näette ja ymmärrätte), joka mukaelma englannin yleissanonnasta; You know (tiedätte). Lisäksi kirjoitin Full name / nimeni, age /ikäni, home address / katu- ja kaupunkiosoitteen ja Country / maan; Finland – joita myös tiedusteltiin (phone number / puhelintiedoksi annoin —– merkinnän) – sähköpostiosoite oli myös pakollinen kuten näytön kirjaintunnisteen anto ja lukurastitus ennen send / lähetystä.
    Palauttena tekstin loppun tuli; ”Thank you from has been successfully submitted”, jolla nimikilpailuun onnistuneesti esittämälläni hyväksyttiin.
    Ilta-Sanomat 19.02.2014 / Arja Paananen kertoi brittisopraano Sarah Brighman (Säteilevä/ihminen), 53 konserttikiertueesta; Dreamchaser (Unelma/kierteissuu), jonka shown kuvaili; ”Sarah Avaruudessa” sanoilla… Sarah Brightman esiintynyt myös Suomessa ja on haaveillut lähtevänsä myös Kansainväliselle ISS-avaruusasemalle syksyllä 2015, josta käynyt jo alustavissa testeissä sekä saanut alustavasti lentoluvat Venäjän ja Yhdysvaltain avaruusviranomaisilta. ”Dream Chaser” — ”nimeltään myös yksi Yhdysvaltain parhaillaan testaamista uusista avaruussukkuloista”, joten ei soveltune ISS-lennon nimeksi…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Ukrainan tilanne säteilee avaruuteen

3.3.2014 klo 16.09, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Samaan aikaan kun Ukrainan tapahtumat ovat kiristäneet Venäjän ja länsimaiden välejä ennätykselliselle tasolle, valmistellaan Euroopan avaruuslaukaisukeskuksessa Kouroussa ensimmäisen ESAn ja EU:n yhteisen tiedustelusatelliitin lähettämistä. Kiinnostavasti tämä Sentinel-1A tullaan laukaisemaan venäläisellä Sojuz -kantoraketilla.

Sojuz-rakettien tuominen Etelä-Amerikassa sijaitsevaan Ranskan merentakaiseen maakuntaan oli pitkällisen poliittisen väännön tulos ja ensimmäinen Sojuz laukaistiin Kourousta lokakuussa 2011. Kyydissä sillä oli silloin eurooppalaisen Galileo -satelliittipaikannusjärjestelmän kaksi satelliittia. Sen jälkeen Sojuzeilla on laukaistu Kourousta muiden muassa myös kaksi muuta puolustusmielessä kiinnostavaa satellititia, kaksi ranskalaista Pleiades 1 -vakoilusatelliittia.

Ja nyt vuorossa on siis Sentinel-1, uuden sukupolven tutkasatelliitti, jota hienotunteisesti kutsutaan kaukokartoitussatelliitiksi. Sitä se toki onkin: kyseessä on ensimmäinen Euroopan avaruusjärjestön ja Euroopan unionin yhteisen Copernicus -ohjelman satelliitti, jonka tehtävänä on tarkkailla avaruudesta hyvin tarkasti merijäätä ja jäätiköitä, merien pinnalla olevia saasteita, maansiirtymiä, metsätuhoja, maankäyttöä ja avustaa yksityiskohtaisilla maanpinnasta ottamilla tutkakuvillaan esimerkiksi pelastustöitä luonnononnettomuuksien jälkeen.

Tarkalleen ottaen kyseessä on satelliittikaksikko, sillä nyt laukaistavan Sentinel 1A:n seuraksi avaruuteen laukaistaan ensi vuonna toinen samanlainen satelliitti, Sentinel 1B.

Mutta samaan tapaan sotilaat ja puolustusviranomaiset voivat käyttää kuvia omiin tarkoituksiinsa. Copernicus -ohjelma tunnettiinkin aluksi nimellä GMES, Global Monitoring for Environment and Security, eli aikomus on tarkkailla Maan pintaa ja sen tapahtumia sekä ilmiöitä maailmanlaajuisesti paitsi tutkijoiden tarpeiksi, niin myös turvallisuusmielessä. Kun aikaisemmin ESA piti tiukasti näppinsä irti militaarishenkisistä hankkeista, on Copernicus ensimmäinen tapaus, missä myös sotilaiden intressit on otettu huomioon. EU:lle kyse on myös askeleesta kohti yhteistä avaruustiedustelua, ja siinä se käyttää apunaan ESAa – mistä EU haluaisi kehittää oman avaruusjärjestönsä (mutta ESA ei ole halukas niin suoraan yhteyteen).

Virallisesti Sentinel-1:n tarkoitus on tarkkailla ennen kaikkea Eurooppaa ja Kanadaa sekä tärkeimpiä laivareittejä. Se pystyy kartoittamaan kuitenkin koko maapallon pinnan kolmessa vuorokaudessa ja sen kuvat ovat käytössä noin tunnin kuluttua sen jälkeen kun satelliitti on kulkenut tietyn maapallon pinnan paikan päältä. Kahden satelliitin voimin mistä tahansa maapalloa saadaan tarkkoja kuvia noin vuorokauden kuluessa siitä kun tarve ilmenee.

Juuri tällaisilla satelliiteilla esimerkiksi Ukrainaa havaitaan näinä päivinä erittäin tarkasti. Niin Yhdysvalloilla, Venäjällä, Kiinalla kuin Euroopan mailla on satelliitteja, jotka pystyvät kuvaamaan joukkojen liikkeitä ja käytämiä varusteita senttimetrien tarkkuudella öin ja päivin. Sentinelin kaltaisille tutkasatelliiteille eivät pilvetkään ole esteenä. Verrattuna nyt jo avaruudessa oleviin parhaimpiin satelliitteihin on eurooppalaiset Sentinelit todennäköisesti pikkutekijöitä.

Yhdysvalloilla on käytössään myös huippusalainen koekone X-37, minisukkula, joka pystyy muuttamaan helposti rataansa avaruudessa. Se on virallisesti nyt kolmannella koelennollaan ja on viettänyt avaruudessa jo yli 400 vuorokautta. Huhujen mukaan sen rahtiruumassa on kokeiluluontoisia vaikoiluvälineitä, joilla se pystyy kuvaamaan tarkasti paitsi kohteita kiertoradalla, niin myös alhaalla Maan pinnalla.

Tuorein netistä nyt löytyvä ratatieto on helmikuun puolivälistä, mutta omituisesti silminnäkijähavaintoja ei ole enää saatavilla samaan tapaan kuin aiemmin: kenties tämän sotilassatelliittikoodilla USA-240 olevan minisukkulan liikkeistä ei haluta juuri nyt kertoa tämän enempää ja ainakin hakukoneista uudet tiedot on pystytty häivyttämään.

On todennäköistä, että kiertoradalla on parhaillaan käymässä ennen näkemätön kuhina, koska milloinkaan sitten kylmän sodan päättymisen jälkeen avaruuden suurvallat eivät ole olleet näin tiukasti toisiaan vastaan, eikä koskaan aikaisemmin ole ollut avaruudessa yhtä tehokasta tiedusteluarsenaalia. Varsinaisia aseita siellä ei kuitenkaan liene.

Yhteistyö Venäjän kanssa

Paitsi että tilanne on saanut aikaan paljon inhimillistä hätää ja kärsimystä, voi tällä suurvaltapoliittisella tilanteella olla suuriakin vaikutuksia avaruustoiminnalle.

Tämän yhteistyön suurin ja merkittävin hedelmä on Kansainvälinen avaruusasema, missä tällä hetkellä on kuusi avaruuslentäjää: venäläiset Mihail Tjurin, Sergei Riazanski ja nyt komentajana toimiva Oleg Kotov; amerikkalaiset Rick Mastracchio ja Mike Hopkins; sekä lisäksi japanilainen Koichi Wakata.

Kotov, Riazanski ja Hopkins palaavat Maahan 10. maaliskuuta, siis ensi viikolla, ja seuraava asemalle nouseva kolmikko nousee asemalle tämänhetkisen suunnitelman mukaan 25. maaliskuuta. Ainakaan toistaiseksi tilanne ei ole vaikuttanut Aleksander Skvortsovin, Oleg Artemievin ja Steve Swansonin lähtövalmisteluihin.

Vaikka kyseessä on yhteistyö, on perinteisesti aseman venäläisosasta ja läntisestä puolesta ollut myös suoria yhteyksiä omiin maihinsa, ja toisinaan kansainväliset jännitteet ovat heijastuneet myös toimintaan asemalla. Tämäkin kriisi näkyy varmasti miehistön toiminnassa, vaikka henkilökohtaisesti siellä tuskin vihollisuuksia ilmeneekään – pitkä yhteinen koulutus on tehnyt avaruuslentäjistä tuttavia. Mutta toisaalta monilla heistä on sotilastausta, mikä taas voi vaikuttaa toiseen suuntaan.

Kynnys sille, että konflikti saisi aikaan avaruusaseman yhteistyön loppumisen, on hyvin suuri. Silti ei ole mitenkään mahdotonta kuvitella, että Venäjä päättäisi keskeyttää ulkomaalaisten kuljettamisen aluksillaan asemalle. Ja samaan tapaan on valitettavasti mahdollista, että läntiset maat eivät myöskään halua lähettää astronauttejaan Sojuzilla avaruuteen, kun suhteiden jatkokehityksestä ei ole varmuutta.

Olisi todella sääli, jos yhteistyö hiipuisi poliittisen riitelyn ja uhoamisen vuoksi. Sen saaminen takaisin nykytasolle kestäisi hyvin kauan.

Toisaalta se, että amerikkalaiset eivät pääsisi lentämään avaruuteen lainkaan, saisi varmasti vauhtia sikäläisiin avaruusalussuunnitelmiin.

Erityisen hankala on eurooppalaisten osa tässä välissä. Tällä haavaa viisi ESAn astronauttia on koulutuksessa Venäjällä ja neljä valmistautumassa matkalleen avaruusasemalle.

ESAn ja venäläisten välinen yhteistyö menee paljon astronauttien lennättämistä syvemmälle, mistä Sojuzien laukaiseminen Kourousta on vain yksi esimerkki. Myös ESAn tuleva Mars-luotain ExoMars riippuu pitkälti venäläisten osallistumisesta siihen; ilman tätä yhteistyötä se todennäköisesti peruuntuu.

Eurooppalaisten runsas Sojuz-raketin käyttö voisi muodostua myös ongelmalliseksi, sillä useat tulossa olevat ESAn satelliitit on suunniteltu nousemaan Sojuzin kyydillä avaruuteen. Jo pelkästään uhka siitä, että Sojuz ei olisi käytössä, on hyvä osoitus siitä, että Euroopan kannalta on erittäin tärkeää kehittää omia kantorakettejaan, joilla voidaan laukaista satelliitteja myös silloin, kun kansainvälinen politiikka saa mutkia matkaan. Tämä heijastuu varmasti siihen, kun Ariane 5:n seuraajan, Ariane 6:n tekemisestä tehdään päätös tämän vuoden lopussa.

No, on liian aikaista maalata vielä piruja seinälle, mutta paitsi Maan päällä, niin myös avaruudessa on pelissä nyt isot panokset.

Toivottavasti järki voittaa.

Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubin puolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Luolamiehet keksivät lämpösuojan aurinkoluotaimelle

17.2.2014 klo 13.37, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Luolamaalaus

ESA ja NASA ovat tekemässä yhdessä luotainta, jonka tehtävä on lähes itsemurha: lähestyä kuumaa Aurinkoa vain noin 42 miljoonan kilometrin etäisyydelle ja kuvata sekä mitata sitä tältä lähietäisyydeltä.

Solar Orbiter -luotain on tarkoitus laukaista matkaan vuonna 2017, mutta sen tekemisessä on edelleen monia haasteita. Yksi suurimmista on sen lämpökilpi, jota luotain tarvitsee suojautuakseen Auringon polttavalta paahteelta.

Koska tarkoituksena on lähennellä Aurinkoa, ei luotaimella ole mitään paikkaa viilentymiseen. Esimerkiksi Merkuriusta kierrettäessä luotain pääsee hetkeksi vilvoittelemaan planeetan varjoon. Solar Orbiter joutuu kestämään 13 kertaa voimakkaampaa Auringon säteilyä verrattuna Maata kiertäviin satelliitteihin ja sen pintalämpötila tulee nousemaan yli 520°C:n.

Lämpökilpi luo luotaimelle omatekoisen varjon.

”Luotain itse on suojassa tämän 3,1 metriä leveän ja 2,4 metriä korkean monikerroksisen kilven takana”, selittää Pierre Olivier, Solar Orbiterin turvallisuudesta vastaava insinööri.

“Luotain on piemen matkan päässä kilvestä ja sen kamerat sekä tutkimuslaitteet katsovat kohti Aurinkoa kilvessä olivien kurkistusreikien kautta. Jotkut näistä on suojattu berylliumilla tai lasilla.”

Solar Orbiter

Kun luotaimen suunnittelua valmisteltiin vuonna 2010, pohdittiin jo mistä materiaalista tämä lämpökilpi voitaisiin tehdä. Temppu osoittautui vaikeaksi, sillä esimerkiksi Maahan palaavien avaruusalusten suojana käytetty keraaminen aine ei sopinut lainkaan tehtävään.

Kilven pitää kunnolla toimiakseen absorboida Auringon valoa ja säteillä se mahdollisimman tehokkaasti takaisin ulos avaruuteen infrapunasäteilynä. Siksi sen niin sanottujen lämpö-optisten ominaisuuksien, siis käytännössä kilven pintavärin, pitää pysyä samanlaisina koko lennon ajan, vaikka Auringosta tuleva voimakas ultraviolettisäteily pyrkii muuttamaan väriä nopeastikin.

Kilven pinta-aine ei saa myöskään höyrystyä kuumuudessa, koska se haittaisi luotaimen herkkiä mittalaitteita. Samoin kilven mahdollisesti synnyttämä staattinen sähkö pitää ottaa huomioon, sillä varattu aurinkotuuli pyrkii varaamaan kilpeä koko ajan.

Ensimmäinen ajatus oli tehdä kilpi lämpöä hyvin kestävästä hiilikuidusta, mutta vaikka sitä käytetään paljon avaruuslaitteissa, se ei täyttänyt Solar Orbiterin tiukkoja vaatimuksia.

Kilpi-insinöörien piti siis keksiä jotain muuta, ja he löysivät mutkikkaan johtolankaketjun ohjaamana irlantilaisen Enbio -yhtiön, joka tekee päällysteitä titaanista valmistettuihin keinoniveliin. Heidän CoBlast -tekniikassaan titaanin, alumiinin tai ruostumattoman teräksen pinnalla oleva hapettumakerros poistetaan puhaltamalla pinnalle hionta-ainetta sekä siihen lisättyä toista ainetta, joka osin korvaa hapettumakerroksen. Uusi pintakerros ei siis ole vain ikään kuin maalattu tai lisätty pintaan, vaan prosessissa uusi aine sulautuu osaksi metallia. Se ei siis voi irrota pinnasta.

Aineosa, millä Enbio saa lämpökilven titaanisen päälipinnan juuri oikeaksi, on nimeltään ”Auringonmusta”. Kyseessä on erittäin musta kalsiumfosfaatti, jota saadaan poltetusta luuhiilestä.

Ja mistä idea tämän mustan käyttämiseen saatiin? Luolamaalauksissa käytetystä mustasta väristä, mikä saatiin aikaan luita polttamalla.

Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.

Yksi kommentti “Luolamiehet keksivät lämpösuojan aurinkoluotaimelle”

  1. Lauri Kälkäjä sanoo:

    Kas kummaa, tuo historia näkyy toistavan itseään mitä ihmellisimissä asioissa! Pelkkä eteenpäpin katselu ei aina osu kohdalleen? Tähtitiede = historiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Opiskelijat! Saisiko olla mikro- tai hyperpainovoimaa?

10.2.2014 klo 19.07, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

LDC ja ZARM

Elämä ja koko luonto ympärillämme on tottunut elämään normaalipainovoimassa, Maan vetovoimassa. Jotta voisimme ymmärtää paremmin elämää maapallolla tai erilaisia kemiallisia tai fysikaalisia prosesseja, olisi mielenkiintoista suorittaa kokeita vetovoimassa, joka on joko suurempi tai pienempi kuin tämä normaali 1g.

Tiedetään, että kasvit käyttäytyvät kummallisesti ja esimerkiksi metallit sekoittuvat yllättävillä tavoilla mikropainovoimassa, eli enemmän tai vähemmän täydellisessä painottomuudessa. Samoin hypergravitaatio saa aikaan omalaatuisia ilmiöitä.

Suomessa ei ole käytettävissä laitteita, joilla eri tasoisia kiihtyvyyksiä voidaan luoda keinotekoisesti, mutta myös suomalaiset tutkijat voivat käyttää hyväkseen monia Euroopassa sijaitsevia laitoksia. Monet näistä tutkimusohjelmista tapahtuu Euroopan avaruusjärjestön koordinoimina – onhan painottomuus sekä suuret kiihtyvyydet sille arkipäivää.

ESA tarjoaa myös mahdollisuuksia opiskelijoille ja opiskelijaryhmille päästä tekemään tutkimusta näissä laitoksissa. Myös suomalaiset ovat tervetulleita mukaan ESAn koulutustoimiston Spin Your Thesis! ja Drop Your Thesis! -ohjelmiin. Tämän vuoden haku on käynnissä ja määräpäivä tutkimusehdotuksen jättämiseen on 3. maaliskuuta 2014.

Itse asiassa suomalaisryhmillä on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan, koska tieteellisen kiinnostavuuden lisäksi opiskelijaohjelmassa otetaan huomioon se, kuinka paljon kustakin maasta on ollut osallistujia.

Spin Your Thesis! käyttää hyväkseen ESTECin, Alankomaissa olevan ESAn avaruustutkimus- ja teknologiakeskuksen suurta sentrifugia. ESTECin LDC-tutkimussentrifugissa (Large Diameter Centrifuge) koejärjestelyjä voidaan pyörittää pitkänkin aikaa, jolloin keskihakuisvoima, eli niin sanottu keskipakovoima, saa aikaan keinotekoisen voimakkaan painovoiman. Voiman taso voidaan valita välillä 1-20g.

Valitut ryhmät saavat sentrifugin ja sen henkilökunnan käyttöönsä viiden päivän ajaksi.

Drop Your Thesis! -tutkimukset tapahtuvan Bremenissä, Saksassa, olevassa Sovelletun avaruustekniikan ja mikropainovoiman keskuksessa, ZARMissa, missä on eräs maailman korkeimmista pudotustorneista. Kyseessä on 146 metriä korkea torni, jonka sisällä on suuri tyhjöputki, jonka sisällä koejärjestelyjä voidaan pudottaa erityisessä kapselissa. Kun kapseli putoaa vapaasti, sen sisällä vallitsee mikropainovoima, ja kun pelkän pudottamisen lisäksi kapseli singotaan alhaalta vapaaseen heittoliikkeeseen ylöspäin, saadaan aikaan maksimissaan 9,3 sekuntia painottomuutta.

Täälläkin valitut opiskelijaryhmät saavat koko pudotustornin henkilökuntineen käyttöönsä kokeen tekemiseen ja toistamiseen tarvittavaksi ajaksi. Kummassakin tapauksessa ESAn henkilökunta on myös paikalla, ja he avustavat jo aikaisemmin koejärjestelyjen suunnittelussa ja tekemisessä.

Lisätietoja kummastakin ohjelmasta on ESAn koulutustoimiston (ESA Education Office) nettisivuilla, missä on myös tarkemmat ohjeet, kriteerit sekä ehdot tutkimusehdotuksille.

Nettisivuilla kannattaa kirjautua hakijaksi, vaikka hakemus ei olisi vielä valmis; sitä voi täydentää myöhemmin ja sen tulee olla valmis 3. maaliskuuta, jolloin se tulee toimittaa hakuun.

Lisätietoja kummastakin ohjelmasta saa ESAn koulutustoimistosta, missä näistä vastaa Natacha Callens. Hänelle voi lähettää sähköpostia osoitteisiin spinyourthesis@esa.int ja dropyourthesis@esa.int.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Eläköön olympialaiset – millä hinnalla hyvänsä!

7.2.2014 klo 09.49, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Olympiasoihtu avaruusasemalla

Sotšin olympialaiset kisat alkavat tänään ja oletettavasti täyttävät tiedotusvälineet parin viikon ajan enemmän tai vähemmän tärkeillä urheilu-uutisilla. Ja mikä ettei, pitäähän maailmassa olla iloa ja kisaamista; se, että kansat ja yksittäiset urheilijat taistelevat toisiaan vastaan rauhanomaisesti Olympian perinteisessä hengessä, on kaikin puolin hyvä asia.

Kisoista puhuttaessa on esiin tullut myös niiden hinta: 30 – 50 miljardia euroa. Lisäksi tietysti kokonaiskustannuksiin täytyy laskea mukaan kunkin maan omat panostukset kisoihin, urheilijoiden valmentautuminen ja varusteet, mutta sinällään jo kisapaikan rakentaminen on varsin suuri summa rahaa. Itse asiassa hyvin suuri määrä rahaa, Suomen valtionbudjetin kokoluokkaa.

Kun kyse on avaruuslennoista ja -tutkimuksesa, huomio kiintyy yleensä hyvin nopeasti kustannuksiin. Maksaa hanke sitten kymmenen miljoonaa tai miljardin, sitä pidetään aina erittäin kalliina. Monien alitajuntaan on iskostunut kuvitelma siitä, että avaruustoiminta on automaattisesti ällistyttävän hurjan kallista, mitä se ei ole sen enempää kuin mikä muu tahansa huipputekniikka tai -tutkimus.

Historian kallein avaruushanke, Yhdysvaltain kuulento-ohjelma Apollo, maksoi nykyradassa noin 80 miljardia euroa, kun summaan lasketaan mukaan niin miehitettyjen alusten, rakettien ja niiden vaatimien koulutus- sekä lennojohtorakennusten tekemisen kuin myös intensiivisen tutkimusohjelman ennen lentoja.

Kaikkiaan kustannukset jakaantuivat vuosien 1959 ja 1973 välille ja tuottivat paitsi työtä sadoille tuhansille ihmisille, niin myös suuria edistysaskeleita tekniikassa, joista nautimme tänään itsestäänselvyyksinä. Jo pelkästään se, että avaruudessa opittiin operoimaan rutiininomaisesti, vei satelliittialaa eteenpäin harppauksilla. Apollo-ohjelman rahassa mittaamaton osuus, ensimmäiset kuvat maapallosta toisen taivaankappaleen pinnalta, ja se ylpeä tietoisuus meissä kaikissa, että ihminen on käynyt Kuussa… Nämä kaikki ovat jotain, minkä arvoa on vaikea arvioida.

Tämän hetken kallein avaruustutkimushanke on kansainvälinen avaruusasema. Sen kustannukset maailmanlaajuisesti ovat noin sata miljardia euroa. Hanke on vähemmän näyttävä kuin Apollo-lennot, mutta se on paitsi tuonut maailman avaruusvallat (Kiinaa lukuun ottamatta) tekemään työtä yhdessä kilpailun sijaan, niin myös tehnyt avaruudessa olemisesta ja työskentelemisestä tylsää arkirutiinia. Se on suuri saavutus. Emme jaksa enää hurrata liikennelentokoneen onnistuneelle laskeutumiselle juuri sen enempää kuin iloita uudesta miehistöstä avaruusasemalle.

Avaruusaseman jälkeen tavoitteena on jälleen tehdä (viimein) jotain suurta: miehitetty lento Marsiin. Sen tekemisestä on erilaisia suunnitelmia ja sitä valmistellaan jo aktiivisesti, vaikka mitään virallista hanketta ei ole vielä olemassa. Jopa yksityiset yritykset kurottavat nyt Marsiin ja suunnitteilla on jopa TV-ohjelmakonseptiin perustuva reality-show Marsiin oikeasti menemisestä. Toteutuuko tuo MarsOne -hanke vai ei, on sitten toinen asia, mutta yritys on mitä mainioin.

Näiden kaikkien Mars-hankkeiden suurin onhelma on kuitenkin raha. Kuten tiedetään, avaruustoiminta on tajuttoman kallista: eri arvioiden mukaan miehitetty lento Marsiin ja takaisin sekä sen vaatiman tekniikan kehittäminen maksaisi noin 30-60 miljardia euroa.

Hetkinen…sehän on jokseenkin sama kuin Sotšin olympiakisat maksavat! Olympialaiset menevät ja tulevat, ja vaikka kisakylät ja muistot jäävät, ei tuosta uhrauksesta jää paljoakaan sellaista, mikä hyödyttää ihmiskuntaa tulevaisuudessa. Mars-lento sen sijaan olisi kuin uusi Apollo-ohjelma, joka toisi työtä ja veisi tieteellisteknistä osaamistamme eteenpäin, se olisi innostajana muillakin aloilla, se toisi meille uuden, yhteisen unelman, mitä tänä hieman masentavana aikana kaivattaisiin.

Jos olympialaisiin löytyy helposti tuollainen raha, niin miksi Mars-lentoon ei löydy?

Hankkeiden rinnastaminen tietysti on hieman typerää, sillä samaan tapaan voisi verrata vaikka nälänhädän poistamisen kustannuksia ja sotilasbudjetteja. Silti en voi olla ihmettelemättä, kuinka yksiin urheilukisoihin voidaan polttaa rahaa miehitetyn Mars-lennon verran – eikä huomio kisojen budjetista puhuttaessa ole niinkään rahamäärässä kuin siinä, kuinka suuri osa rahasta on valunut itse asiassa lahjuksiin ja erilaisille välikäsille.

No, tulihan osa Sotšin rahoista myös avaruustoimintaan, sillä eihän olympiatuli ilmaiseksi avaruusasemalla käynyt…

Jari Mäkinen

(Teksti on julkaistu myös Tiedetuubissa.)

Yksi kommentti “Eläköön olympialaiset – millä hinnalla hyvänsä!”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Olympialaisten hinta-arvioon sisältyy paljon spekulaatiotakin ja rahoituksista osa siirtyy ylihinnoittelun kautta välikäsiin… Kokonaisvalvonta kuitenkin kansallista ja siten Venäjän omaa budjetointia. Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto osallistunut olympialaisiin vasta 1950-luvulta alkaen ja selvityksissä ilmennyt, että kansainvälisesti hyvä menestyminen ei olisi Venäjälle ollut aiemmin mahdollista.
    Samoin avaruushankkeissa ollut kun Venäjä Neuvostoliiton vaikeuksien myötä joutui vähentämään avaruuden hankkeitaan – lähinnä olemassa olevaan rakettikuljetuksiin. Avaruushankkeet monivuotisia ja edellyttävät rahoituksen vakautta, jotta hyvää lopputulosta tulee. Urheilussa tavoitteet on helpommin saavutettavissa entisiä tavoitteita seuraamalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Muista myös komeettagladiaattori Giotto!

19.1.2014 klo 14.40, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Halley Giotton näkemänäKun Rosetta lähestyy nyt komeetta Churyumov-Gerasimenkoa ja herää maanantaina toimintaan, ei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun Euroopan avaruusjärjestö tekee huimapäistä komeettatutkimusta. Maaliskuun 13. ja 14. päivien välisenä yönä vuonna 1986 tehtiin historiaa, kun ESAn pieni Giotto-luotain teki uhkarohkean ohilennon läheltä Halleyn komeetan ydintä. 

Kyseessä oli paitsi ensimmäinen lähikohtaaminen pyrstötähden kanssa, niin myös ensimmäinen kerta, kun eurooppalainen avaruusalus oli toiminnassa maapallon lähitienoita kauempana. 

Ohilentoa seurattiin silmä kovana kautta maailman, ja muistan itsekin olleeni tuolloin korva kiinni radiossa. Tapahtumaa ei silloin voinut seurata reaaliajassa netissä, mutta onneksi YLEn kirjeenvaihtaja oli paikan päällä Saksassa, missä Darmstadtin lennonjohdosta oli suora lähetys radiossa ja televisiossa. 

Vain lennonjohdossa nähtiin tuolloin välittömästi Giotton lähettämät kuvat, joten sinne oli kokoontunut suuri määrä tutkijoita.

Eräs heistä oli saksalainen Gerhard Schwehm, joka toimii nyt Rosetta-lennon tieteellisenä johtajana. Koska Rosetta-hanke on kestänyt pitkään, nuorena tutkijana Giotto-ryhmässä mukana ollut Schwehm olisi normaalisti jo eläkkeellä, paitsi että ei ole. On hyvä, että hankkeen toteuttanut henkilö vie sen loppuun saakka. 

”Jo ensimmäiset komeetan ytimestä otetut kuvat tekivät lennon perustelluksi, ne olivat niin tarkkoja ja hyviä”, muistelee Schwehm Giotton ohilentopäivää. ”Monet kollegamme kritisoivat lentoa etukäteen siksi, että heidän mielestään ohilennolla ei saataisi tarpeeksi tuloksia ja sen hyöty olisi mitätön, mutta kuvat osoittivat toisin.”

Luotain kulki komeetan ytimen ympärillä olevan aurinkotuulen iskurintaman (shokkiaaltojen alue, joka syntyy suurella nopeudella kulkevien Auringon hiukkasten hidastuessa alle äänennopeuteen) läpi ja saapui komeetan pölyisen koman tiheimpään osaan, jolloin kamera alkoi seurata näkökenttänsä kirkkainta kohdetta: Halleyn ydintä.

Utuisat kuvat piirtyivät ESOCin suuren lennonvalvontahuoneen seinälle ja näyttivät miten jättimäiseltä maapähkinältä näyttänyt kappale tuli lähemmäksi ja lähemmäksi.

Paitsi kaasua, on komeetan ympärillä paljon hiukkasia ja pieniä kappaleita, jota irtoavat ytimestä komeetan ympärille ja näkyvät lopulta komeana pyrstönä. Mitä lähemmäksi Giotto tuli komeettaa, sitä enemmän näitä hitusia törmäsi luotaimeen. Ensimmäinen isku tuli pari tuntia ennen hetkeä, jolloin luotain oli lähimpänä komeetan ydintä. Noin 2000 kilometrin päässä ytimestä Giotto kulki läpi ytimestä ulos avaruuteen syöksyvän materiasuihkun läpi, jolloin se joutui voimakkaan pommituksen kohteeksi. 

Vajaat kahdeksan sekuntia ennen hetkeä, jolloin luotain oli lähimpänä komeettaa, törmäsi Giottoon noin gramman painoinen hitunen, joka heitti 244 800 kilometrin tuntinopeudella eteenpäin syöksyneen Giotton huimaan pyörimisliikkeeseen. Yhteys Maahan katkesi, kun luotaimeen kiinteästi asennetun antennin keila alkoi pyöriä majakkamaisesti ympäriinsä. Kuvavirta katkesi ja lennonjohdossa uskottiin, että luotain oli mennyttä – mutta ei, hetken päästä lennonjohdossa kuultiin satunnaisia datapurskeita luotaimesta, kun antennin keila pyyhki lyhyesti Maan suuntaan. Giotto oli hengissä. 

Eikä vain hengissä, vaan se koitti epätoivoisesti vakauttaa lentoaan, ja onnistuikin seuraavien 32 minuutin aikana saamaan pyörimisen loppumaan ja palauttamaan yhteyden Maahan normaaliksi. 

Luotain oli ohittanut Halleyn ytimen vain 596 kilometrin etäisyydeltä ja oli jälleen matkalla kohti planeettainvälistä avaruutta. Kaikkiaan siihen osui noin 12 000 enemmän tai vähemmän suurta hiukkasta, mutta ainoa olennainen vaurio oli kameran rikkoutuminen. Onneksi se ennätti kuitenkin lähettämään tärkeimmät, huimat lähikuvat komeetan ytimestä.

”Saatoimme ensimmäisen kerran nähdä, että komeetan ydin on kiinteä, kompakti kappale, minkä lisäksi sen pinnalla olevat aktiivisuusalueet olivat selvästi paikallisia alueita, eikä koko pinta ollut suinkaan tasaisesti aktiivinen”, Schwehm kertoo. Tätä ei voitu aikaisemmin varmuudella sanoa.

”Giotto vahvisti myös sen, että komeetasta lähtevässä kaasussa on paljon erilaisia orgaanisia molekyylejä. Mukana oli myös pölyn analysointilaitteet, jotka saivat selville millaisista mineraaleista komeetasta irtoavat pölyhiukkaset koostuvat ja kuinka suuria ne ovat.” 

Giotton avulla voitiin tutkia myös tarkasti sitä, miten komeetasta suihkuava kaasu vuorovaikuttaa Auringosta koko ajan ulospäin virtaavaan kaasuun, aurinkotuuleen. ”Komeetan ytimen ympärillä on kaasusta ja pölystä koostuva pilvi, koma, johon aurinkotuuli törmää ja venyttää siitä komeetalle sen pitkän pyrstön. Pystyimme mittaamaan hyvin aurinkotuulen ja koman vuorovaikutusta, mikä on kiinnostavaa myös siksi, että komeetalla ei ole magneettikenttää, joka vaikuttaa esimerkiksi Maan ympärillä olevan kaasun ja aurinkotuulen vuorovaikutukseen”, kertoo Schwehm edelleen ja toteaa, että komeetta on itse asiassa kiinnostava plasmafysiikan laboratorio. 

Tarkalleen ottaen Giotton havaintojen mukaan Halleyn komeetan ytimestä ulospäin virtaava kaasu oli 80-prosenttisesti vettä, 10-prosenttisesti hiilidioksidia ja 2,5 % sitä oli metaania ja ammoniakkia. Lisäksi mukana oli muita hiilivetyjä, rautaa ja muita aineita pieninä pitoisuuksina. Komeetan ydintä peitti tumma, hiiltäkin mustempi aine, ja pinta oli huokoista, rosoista ja hyvin kevyttä ainetta. 

Myös teknisesti Giotto onnistui erinomaisesti. Tutkittuaan ensin Halleytä, nuorta ja aktiivista pyrstötähteä, se kävi mittaamassa (kamera ei enää toiminut) sen jälkeen vanhempaa Grigg-Skjellerupia, jonka läheltä se uskaltautui lentämään vain noin 200 km:n päästä. Se oli myös ensimmäinen ihmisen tekemä luotain, joka palasi Maan luokse planeettainvälisestä avaruudesta ja käytti Maan painovoimaa hyväkseen lentoratansa muuttamiseen. Lisäksi Giotto testasi ensimmäisenä horrostilan käyttöä lennon monotonisen vaiheen aikana: se lähes sammutettiin ja herätettiin uudelleen ennen toiminnan uudelleen alkamista.

”Mutta kuten aina, jokaista Giotton lennolla saatua kysymystä kohden saimme paljon uutta ihmeteltävää.”

Rosetta jatkaa siitä mihin Giotto aikanaan jäi: edessä on huiman kiinnostava vuosi!

Tiedetuubi kertoo tarkemmin Rosetta-lennosta, itse luotaimesta ja tämän vuoden tapahtumista. Giottosta, kuten komeettatutkimuksesta laajemmin, kannattaa lukea vaikkapa Avaruusluotaimien ABC -kirjasta. Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubin blogissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *