Arkisto


Miltä tuntuu, kun räjähtävä raketti putoaa päälle?

30.10.2014 klo 22.26, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

V88_explosion.jpg

Aikomukseni maanantaina illalla oli katsoa netistä Cygnus-aluksen laukaisu avaruusasemalle ja mennä nukkumaan. Kuten kaikki asiaa seuranneet tietävät, laukaisu ei mennyt niin kuin Strömsössä: Antares-kantoraketti nousi aluksi ylöspäin, mutta sitten sen moottorien luona räjähti ja koko raketti Cygnus-aluksineen sekä täysine polttoaine- ja happitankkeineen putosi liekkimerenä alas.

Tätä kirjoitettaessa tarkempaa syytä vielä etsitään, mutta todennäköisimmin jompi kumpi kahdesta ensimmäisen vaiheen moottorista räjähti ja silloin työntövoiman hiivuttua raketti syöksyi maahan. Samanlainen koekäytössä ollut rakettimoottori rikkoutui viime toukokuussa kesken testin, ja samanlainen tapaus nyt olisi aiheuttanut juuri tällainen onnettomuuden.

Tapaus on pyörinyt päässäni sen jälkeen koko ajan, koska se toi kovasti monenlaisia muistoja, ennen kaikkea kesäkuun 4. päivän vuonna 1996 Kouroun avaruuskeskuksessa. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin Ranskan Guyanassa ja ensimmäinen kerta, kun pääsin katsomaan kantoraketin laukaisua. Eikä kyseessä ollut ihan mikä tahansa laukaisu: se oli upouuden eurooppalaisen Ariane 5 -kantoraketin ensilento!

Kyydissä oli neljä Cluster-satelliittia, joissa oli mukana myös paljon suomalaista osaamista.

Matka laukaisupaikalle oli ollut iloinen ja jopa juhlava, sillä laukaisua katsomaan oli kutsuttu koko joukko VIP-vieraita sekä varsin suuri ryhmä meitä lehdistön edustajia. Suuri pitopöytä oli jo katettu laukaisun jälkeistä juhlaa varten, kun lähdimme katsomaan laukaisua eri puolille avaruuskeskusta. Itse jäin lennonjohtorakennuksen katolle, koska sieltä pääsin nopeasti alas lennonjohtoon seuraamaan raketin matkaa avaruuteen suurilta näyttöruuduilta.

Laukaisun aika koitti ja harmaa pilvikerros peitti Kouroun. Sade oli juuri lakannut, mutta laukaisun kannalta sää oli vielä tarpeeksi hyvä. Niinpä lähtölaskenta eteni kohti nollaa ja sitten suuri raketti nousi ilmaan. Kaksi voimakasta kiinteällä polttoaineella toimivaa apurakettia syttyivät ensi ja sitten keskellä raketin ensimmäistä vaihetta oleva Vulcain-päämoottori heräsi henkiin. Ensimmäinen Ariane 5 nousi ylväästi kohti taivasta … kunnes se alkoi kääntyä omituisesti sivuun.

Noin 37 sekuntia lentoonlähdön jälkeen raketin asento oli kääntynyt jo sen verran vinoon suhteessa lentorataan, että aerodynaamiset voimat rikkoivat sen. Heti sen jälkeen automaattinen itsetuhojärjestelmä, jonka tehtävänä on estää mahdollisesti ohjauskyvyttömän raketin lentämisen asuttujen alueiden päälle, räjäytti Arianen kuormineen. Hohtavat, savuavat palaset alkoivat sataa alaspäin noin neljän kilometrin korkeudesta.

Raketin luontainen nousuääni oli pääasiassa rätinää ja jylinää, mutta nyt se katkesi kuin seinään, kun suuri pamaus ravisutti maisemaa.

Laukaisukeskus, kuten mikään muukaan katsontapaikoista, ei ollut suoraan raketin alla, mutta tuuli saattoi puhaltaa räjähdyksessä syntyneitä kaasuja suuntaamme, joten kaikki paikat evakuoitiin. Laukaisukeskuksen katolta väki ajettiin sisälle rakennukseen ja muualla muihin tiloihin. Paniikkia ei ollut, mutta nyt naurua ei kuulunut. Heidät, jotka halusivat vielä jäädä ottamaan kuvia, hätistettiin määritietoisesti sisätiloihin.

Sisällä lennojohtohuoneessa henkilökunta konsoleissaan katsoi lasittuneesti kuvaruutujaan, joilla telemetriatiedot katkesivat kuin seinään. Tutka näytti lennonjohdon etuosan suurella näyttöruudulla ilotulituksen tapaan alas pudonneiden palasten reittejä, kun samalla laskennallinen piste, missä raketin tuli olla silloin kun kaikki olisi sujunut normaalisti, jatkoi matkaansa ylöspäin. Lisäksi ruudulla oli videokuva, joka oli jotakuinkin samanlainen kuin otsikkokuva. Surullista. Hiljaista. Oli vaikea ajatella, että läheistä Sinnamaryn kylää oltiin evakuoimassa, koska raketin osat putosivat sen luokse suolle.

Cluster-satelliittien tekemiseen osallistuneet tutkijat itkivät – näytti siltä, että vuosien työ ja edessä oleva kiinnostava lento oli mennyt hukkaan. Kun juhlat laukaisun jälkeen peruutettiin, kävi jokunen tutkija hakemassa pöydillä odottaneita viinipulloja, ja katosivat huoneisiinsa.

Paluulento takaisin Pariisin oli kuin olisimme olleet hautajaisissa. Jos jotain hyvää piti asiasta löytää, niin onneksi kukaan ei loukkaantunutkaan.

Onnettomuuden syy selvitettiin ja Arianet ovat nyt maailman luotettavimpia kantoraketteja. Ne ovat lentäneet jo yli 50 kertaa peräjälkeen ilman pienintäkään toimintahäiriötä.

Kun seuraavan kerran muutamaa vuotta myöhemmin pääsin katsomaan Kouroussa raketin laukaisua lähinnä laukaisupaikkaa olevalta sallitulta alueelta, meille jaettiin kaasunaamarit. Monet naureskelivat ja pitivät niitä vitsikkäinä, mutta Ariane 501:n jälkeen en osannut nauraa asialle. Niille olisi saattanut olla käyttöä, mutta onneksi ei ollut.

Samaan tapaan usein rakettien laukaisuita seuratessa monet harmittelevat sitä, että katsomispaikat ovat niin kaukana laukaisualustasta. On totta, että niiltä ei laukaisua pysty tuntemaan ja kokemaan yhtä voimakkaasti kuin lähempää; elämys on komea, mutta se olisi vielä upeampi, jos voisi tuntea suorastaan rakettimoottorien paahteen ja niistä tulevan äänen.

Venäjällä kaikki on kuitenkin mahdollista, ja siellä Foton M-1 -tutkimussatelliitin tekemiseen osallistuneet eurooppalaistutkijat päästettiin katsomaan laukaisua varsin lähelle laukaisupaikkaa.

Tunnen hyvin muutamia mukana olleita henkilöitä, ja heidän kertomuksensa on karmaiseva.

Oli 15. lokakuuta 2002. Mikropainovoimakokeita suorittamaan lähetettävää Foton-kapselia kuljettanut Sojuz-raketti nousi normaalisti ja työntyi matalalla olevaan pilvikerrokseen siten, että vain sen kirkkaat rakettimoottorit liekkeineen kajastivat pilvien läpi. Sitten, juuri samaan tapaan kuin nyt Antareksen tapauksessa, moottorien kohdalla tapahtui räjähdys ja raketti alkoi vajota alaspäin.

Mikä pahinta, tuuli työnsi sitä kohti katsojia. Raketti leimahti liekkimereksi jo ilmassa ollessaan ja sen hylky sekä kaikki palava polttoaine putosivat vain vähän matkan päähän tutkijoista. Pilven sisältä ei nähnyt täsmälleen mitä oli tapahtumassa, mutta kun osat ja liekit tulivat näkyviin pilvikerroksen alta, suuri osa niistä oli lähes katsojien päällä. Ensin tapaukselle naurettiin, kun se oli täysin odotamaton ja epäselvä, mutta sitten tilanne vaikutti siltä, että elävänä selviäminen oli kiinni nopeasta toiminnasta.

He juoksivat kauemmaksi, heittäytyivät maahan ja suojautuivat. Kuuma paineaalto ja valtava räjähdys meni ylitse ja ohitse. Kun tilanne tuntui olevan ohitse, tutkijat nousivat ylös. Näkymä oli lohduton: palavia palasia siellä täällä laukaisualustan suunnalla ja pieni metsäpalo, jonka liekit olivat sytyttäneet ja jota sammuttamaan paloautot olivat jo menossa.

Tutkijat olivat turvassa, mutta jälkikäteen kuultiin, että onnettomuus oli vaatinut kuolonuhrin. Varusmies Ivan Marshenko oli seurannut laukaisua alle kilometrin päässä rakennuksessa, jonka lasi-ikkuna oli rikkoontunut paineaallon vuoksi ja lasinpalaset olivat silponeet nuoren sotilaan. Lisäksi kahdeksan muuta sotilasta oli loukkaantunut ja heistä kuusi vietiin sairaalaan.

Alla on videokooste laukaisusta:

Harvinaisia tapauksia

Vaikka avaruusajan alussa epäonnistuneet laukaisut olivat tavallisia ja niistä veistettiin vitsejäkin, on nykyisin tämän kaltaiset heti lennon alussa tapahtuneet onnettomuudet erittäin harvinaisia.

Yleensä epäonnistunut laukaisu tarkoittaa sitä, että raketin jokin ylemmistä vaiheista ei toimi ja satelliitti päätyy joko väärälle radalle tai syöksyy saman tien alas ilmakehään ja tuhoutuu. Kantorakettien päämoottorit käynnistetään ennen kuin raketti päästetään irti laukaisualustasta, jolloin voidaan varmistaa se, että moottorit toimivat normaalisti. Muussa tapauksessa moottorit sammutetaan ja laukaisu perutaan.

Jos moottori tai useampi rikkoutuu matkan aikana, niin silloin raketti päätyy yleensä jonnekin kauemmaksi. Valitettavasti käytännössä kaikki kantoraketit nykyisin ovat sellaisia, että suuri moottorihäiriö johtaa raketin putoamiseen. Ainoa poikkeus on Falcon 9, jonka pystyy lentämään jotakuinkin normaalisti yhden moottorin rikkouduttua – tätä on kerran jo jouduttu testaamaankin käytännössä.

Edellinen laukaisualustalla tai hyvin pian laukaisun jälkeen tapahtunut räjähdykseen johtanut suuri onnettomuus oli viime vuonna, 3. heinäkuuta, kun venäläinen Proton alkoi pyöriä ja kääntyi alas kohti Maata.

Yhdysvalloissa edellisen kerran vastaavaa tapahtui vuonna 1997, kun Delta 2 -raketti räjähti näyttävästi laukaisualustansa päällä.

Kaikkein traagisin ja eniten huomiota vaatinut laukaisuonnettomuus oli kuitenkin 28. tammikuuta 1986, kun sukkula Challenger tuhoutui mukanaan seitsemän astronauttia. Alla olevan videon katsominen saa yhä edelleen ihon kananlihalle ja tuo mieleen sen, kun juoksin uutisesta kuultuani naapuriin pyytämään, että he nauhoittaisivat siitä kertovat uutiset videonauhurillaan talteen…

Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubin blogeissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


SpaceUp pian myös Suomeen?

20.10.2014 klo 22.31, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Viime lauantaina järjestettiin Tukholmassa Pohjoismaiden ensimmäinen SpaceUp -avaruusepäkonferenssi. Paikalla oli noin 80 avaruudesta kiinnostunutta henkilöä sekä yksi henkilö, joka on itse ollut myös avaruudessa: tilaisuuden tähtiesiintyjä oli ruotsalaisten oma astronautti Christer Fuglesang.

Siis mikä SpaceUp? Mikä epäkonferenssi?

Kun ilmiö rantautui Yhdysvalloista Eurooppaan kolmisen vuotta sitten, ihmettelin itsekin mistä hommassa oikein on kyse. Tuo ensimmäinen eurooppalainen SpaceUp pidettiin Belgiassa, ja olisin varmaankin mennyt kiinnostuksesta mukaan, ellen olisi ollut muissa tärkeämmissä menoissa.

Tärkeämmissä siksi, että saamani selitys kokouksen luonteesta oli varsin epämääräinen: se on avaruusharrastajien epäkonferenssi. Ja epäkonferenssi puolestaan on vapaamuotoinen tapahtuma, missä ohjelma rakentuu paikan päällä osallistujien toimesta. Siis ne, jotka sattuvat olemaan paikalla kertovat mistä kertovat.

Käytännössä tilaisuus on kuitenkin hieman organisoidumpi – tai ainakin nyt uusimmat SpaceUpit Euroopassa ovat olleet sellaisia. Osallistuin lopulta ensimmäiseen SpaceUpiin Toulousessa syyskuun lopussa, ja siellä kaksipäiväisessä ohjelmassa oli ennalta sovittuja esiintymisiä ja vain osa ajasta oli varattu ad hoc -tyyppisille esityksille. Niistäkin suurin osa ei ollut täysin tuulesta temmattuja, vaan osallistujia pyydettiin valmistelemaan niin 5-minuutisia kuin 15-minuuttisia esityksiä.

Näistä lyhyet pidettiin koko joukon edessä pääsalissa ennen ja jälkeen pääesiintyjiä. Pitemmät taas laitettiin aulassa olleeseen tauluun, mikä aluksi oli tyhjä. Taulun täyttyessä ajan myötä – ja selvästi osan osallistujista kerättyä rohkeutta muiden esityksiä nähtyään – tyhjät ruudut täyttyivät, ja lopulta ohjelmaa Toulousessa Cite d’Espace -avaruusmuseossa pidetyssä tapahtumassa oli aamusta iltaan. Kahtena päivänä.

Esiintyjien ja heidän esittämiensä aiheiden taso liikkui hyvin laajalla skaalalla. Osa näytti netistä keräämiään kiinnostuksensa kohteesta olevia kuvia ja kertoi siitä hyvin yleisellä tasolla, mutta osa puolestaan oli hyvinkin perusteellisia ja syvälle meneviä luentoja. Tällaisia olivat muun muassa opiskelijoiden tekemät harrastajaraketit tai kertomukset matkoista kiinnostaviin avaruuspaikkoihin.

Oma lukunsa olivat ennalta sovitut asiantuntijoiden pitämät esitykset. Toulouse on Euroopan ilmailu- ja avaruusteollisuuden pääkaupunki, joten sieltä kiinnostavia henkilöitä ei ollut vaikea saada mukaan. Kiinnostavimmat esitykset olivat Rosetta-lennon ranskalaisryhmän (joka vastaa navigoinnista) johtajan Philippe Gaudonin esitelmä sekä ranskalaisastronautti Thomas Pesquet’n videoyhteyden kautta Houstonista pitämä esitys.

Ruotsin SpaceUpissa (jota seurasin etänä) puolestaan Christer Fuglesang vastasi avaruuslentoesityksestä, mutta häntä säesti mm. Ruotsin ”virallinen avaruusselittäjä” Sven Grahn. Mukana oli myös mieltä ylentävä esitys siitä, miten Kiirunasta voitaisiin vastaisuudessa laukaista jopa pieniä satelliitteja avaruuteen.

Tärkeintä SpaceUpissa on kuitenkin tunnelma: kaikki ovat palavasti kiinnostuneita avaruudesta, tähtitieteestä, avaruuslentämisestä ja kaikesta, mikä niihin liittyy. Lisäksi ehdottomasti suurin osa osallistujista on ainakin periaatteessa kiinnostuneita kertomaan jostain, joten kokoontuminen muuttuu nopeasti aktiiviseksi. Keskusteluja, mielipiteiden vaihtoa, uusia ideoita ja myös hieman kiistelyä ja yhteistä samanmielisten hyminää.

En tiedä miten SpaceUp sopisi suomalaiseen mentaliteettiin, mutta olettaisin, että meikäläiseen laajaan avaruusharrastusskaalaan tapahtuma toisi mukavan, uuden lisän. Lisäksi nuorempi sukupolvi on meitä vanhempia vähemmän ujo, joten tätä sopisi yrittää! Seuraava SpaceUp Euroopan puolella pidettäneen kuitenkin Kölnissä 17.-18. tammikuuta. Lisätietoja (etenkin kun tilaisuus virallisesti vahvistetaan) saa täältä: http://spaceup.org/near-you/europe/

SpaceUp Toulouse: www.spaceup.fr/spaceup-toulouse-2014/
SpaceUp Toulousen sivut Facebookissa: www.facebook.com/spaceuptoulouse
SpaceUp Sweden: www.spaceupsweden.org

Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin blogeissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Vanhan tutun uudet ilmiöt

17.10.2014 klo 16.18, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

 

IRIS-Telescope-Offers-First-Glimpse-of-Suns-Mysterious-Atmosphere copy

 

Aurinko on tunnetusti ainoa tähti, jota pystymme tarkastelemaan yksityiskohtaisesti. Silti se kätkee sisuksiinsa ja jopa pinnalleen – tai siis alueelle, jolla plasma muuttuu sisemmäs mentäessä läpinäkymättömäksi ja jolta tulee juuri tälläkin hetkellä syksyistä maisemaa kirkastava auringonvalo – yhä arvoituksia.

Yksi niistä on se, miten vajaan kuudentuhannen asteen lämpötilassa olevan pintakerroksen eli fotosfäärin yläpuolella voi olla 10 000 asteen lämpöinen kromosfääri JA sen yläpuolella jopa miljoona-asteinen korona. Tilanne olisi kärjistetysti ja mutkia vähän oikoen sama, jos kylmään veteen laittaisi pussillisen pakastevihanneksia ja hetkeä myöhemmin vesi kiehuisi, mutta vihannekset olisivat edelleen jäässä.

Kesällä 2013 Maata kiertävälle radalle laukaistu Interface Region Imaging Spectrograph eli IRIS-satelliitti sai tehtäväkseen ratkoa tätä arvoitusta. Satelliitti tähyää Aurinkoon ultraviolettiteleskoopilla, johon kiinnitetyn spektrografin avulla saadaan tehtyä ennennäkemättömän tarkkoja havaintoja. Paljon tarkempia kuin vain kolmisen vuotta aiemmin lähetetyllä Solar Dynamics Observatorylla eli SDO-satelliitilla. Nimensä mukaisesti IRIS tarkkailee siirtymäaluetta (Interface Region), jossa kromosfääri vaihtuu koronaksi ja lämpötila kasvaa huimasti.

Ja johan alkoivat asiat selvitä. IRIS on löytänyt peräti viisi uutta ilmiötä, jotka liittyvät nimenomaan energian eli lämmön siirtymiseen suhteellisen vilpoisan kromosfäärin alaosista superkuumaan koronaan.

Ilmiöiden nimitykset ovat kuin suoraan tieteiskirjallisuudesta: Nanoflaret. Siirtymäalueen silmukat. Aurinkopommit. Aurinkotuulen suihkut. Kierteet. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja sitä se myös on.

Voimakkaiden flarepurkausten pikkuserkut eli nanoflaret ovat purkauksia, jotka kiihdyttävät sähköisesti varatut hiukkaset huimiin nopeuksiin. Pienikokoiset, paljon protuberansseja vaatimattomammat silmukat puolestaan saavat aikaan kromosfäärin yläosista tulevan säteilyn.

Magneettikentän voimaviivojen rekonnektion eli uudelleenkytkeytymisen synnyttämät pommit lämmittävät viileiden plasmakerrosten välistä löytyneen plasman jopa 100 000 asteen lämpötilaan – lähellä Auringon pintaa.

Aurinkotuulen syntysijoilla esiintyvissä suihkuissa plasma kuumenee hetkessä kymmenestätuhannesta noin sataantuhanteen asteeseen. Kierteet taas ovat muutamien satojen kilometrien läpimittaisia plasmapyörteitä, joita magneettiset aallot synnyttävät. Ja magneettisia aaltoja on pidetty yhtenä pääepäiltynä etsittäessä syyllistä kromosfäärin ja koronan korkeisiin lämpötiloihin.

Kaikki tämä yhdellä satelliitilla ja sen yhdellä ainokaisella teleskoopilla. Mikä tässä nyt sitten on tarinan opetus? Tiede ei ole satunnaista sohimista, jonka tuloksena toisinaan osutaan johonkin. Jos aikoo saada vastauksia, pitää osata esittää oikeita kysymyksiä. Havaintojen selittämiseksi laaditaan teorioita, ja niiden antamien ennusteiden perusteella tehdään uusia havaintoja. Jos ne eivät vastaa ennusteita, teoriaa rukataan. Näin tiede etenee.

(Teksti on julkaistu myös Tiedetuubissa.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Keksi nimi Rosetta-lennon laskeutumispaikalle

16.10.2014 klo 20.03, kirjoittaja
Kategoriat: Avaruustuubi

Alue "J"

Vajaan kuukauden kuluttua komeettaa tutkiva Rosetta-luotain sinkoaa kyljessään matkanneen Philae-laskeutujan komeetan ytimen pinnalle. Ensimmäistä kertaa ihmisen tekemä laite paitsi laskeutuu pyrstötähden pinnalle, niin myös kuvaa sitä, analysoi sen koostumusta ja tutkii millainen paikka komeetta 67P/Churyumov–Gerasimenko oikein on. Tästä laskeutumispaikasta tulee tärkeä merkkipaalu avaruustutkimuksen historiassa, joten sille täytyy antaa hyvä nimi. Ja ESA pyytää nyt kumppaniensa kanssa kaikkia keksimään ehdotuksiaan nimeksi paikalle, joka nyt tunnetaan vain tylsällä koodinimellä ”Alue J”.

Nimikilpailun säännöt ovat erittäin yksinkertaiset: mikä tahansa ehdotus kelpaa, mutta nimi ei saa olla henkilön nimi. Ehdotuksen mukana pitää olla lyhyt (200 sanaa tai vähemmän) englannin-, ranskan-, saksan- tai italiankielinen selitys siitä miksi juuri tämä nimi olisi paras nimi tälle historialliselle paikalle. Lopullisen nimen ehdotuksen joukosta valitsee Philae-laskeutujan ohjausryhmä ja voittoisan ehdotuksen lähettäjä kutsutaan paikan päälle ESAn lennonjohtoon Darmstadtiin, Saksaan, 12. marraskuuta seuraamaan laskeutumista.

Kilpailu alkaa tänään ja päättyy 22. lokakuuta klo 23:59 GMT, eli 23. lokakuuta klo 3 yöllä Suomen aikaa. Voittaja julkistetaan 3. marraskuuta ESAn Rosetta-nettisivulla (www.esa.int/rosetta) ja ESAn sosiaalisen median kanavien kautta sekä myös Saksan, Ranskan ja Italian avaruusasioista vastaavien organisaatioiden (DLR, CNES ja ASI) nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Saksan DLR, Ranskan CNES ja Italian ASI järjestävät kilpailun ESAn kanssa.

Vaikka kilpailu julkistetaan erikseen näissä kaikissa maissa ja ESAn jäsenmaissa, kootaan kaikki ehdotukset yhteen ja paikalle valitaan vain yksi nimi. Suomalaisten tulee osallistua ESAn kilpailuun.

Tarkat säännöt ovat englanniksi täällä: http://www.esa.int/Our_Activities/Space_Science/Rosetta/Name_Rosetta_mission_s_landing_site_competition_rules

Voit osallistua kilpailuun täällä olevalla lomakkeella: http://sci.esa.int/rosetta-competition

Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *