Päivä jolloin maailma pimeni.

KADONNEEN AURINGON METSÄSTYS [The Story in English]
Matkatiimi	Alkusanat Vuoden 1999 ehkä tärkein tähtitieteellinen tapahtuma oli 11. elokuuta Keski-Euroopan yli vyörynyt auringonpimennys. Sitä ryntäsivät sankoin joukoin katsomaan myös monet suomalaiset tähtiharrastajat, mukana Tampereen Ursan piireistä Siriuslaisten joukossa Bulgariaan suunnanneet Risto Lehti ja Markku Nyfelt, sekä meidän ympäri Eurooppaa risteillyt kahden hengen taisteluparimme Emma Bruus ja Henrik Herranen. Tämä on tarina siitä kuinka päädyimme lähes musertavista vastoinkäymisistä huolimatta voittajina kotiin. Suunnitelma Tavoitteemme oli optimoida auringonpimennyksen havainnointimahdollisuudet hakemalla ennen H-hetkeä säätiedotukset tekstiviestipalvelun avulla ja takaamalla liikkumiskyky matkaamalla autolla. Saamamme säätiedotusten perusteella suuntasimme 10.8. pois Unkarista tähtien valaisemaan vuoristomaisemiin Salzburgin ja Wienin välille, sillä Budapestiin luvattiin sadekuuroja ja Itävallan puolelle taas selkeämpää.
Aamun sää.	Paniikki Huonosti autossa nukutun yön jälkeen päivä valkenikin klo 5 pettymykseksemme pilvisenä ja kotipuolen tukijoukoilta yön aikana tulleet sääennusteet, joissa sekä Saksaan että Itävaltaan luvattiin sateita, näyttivät pitävän aivan liian hyvin paikkansa. Turhautuneena ristiriitaisiin säätietoihin päätimme suunnata sinne missä taivas näytti kirkkaimmalle - pohjoiseen. Pikkuhiljaa tuli aurinkokin yhä enemmän esiin pilvien lomasta, mutta ei vielä tarpeeksi, sillä tarpeeksi isoa aukkoa pimennyksen seuraamiseen ei pilviverhosta näyttänyt löytyvän. Meillä oli aikaa vielä runsaat pari tuntia, joten lähdimme kohti Saksan rajaa ja yhä selkeämpiä alueita. Ylitimme rajan ja jatkoimme pikkuteitä kohti Müncheniä. Tienvarsille oli jo pysähtynyt muutamia autoja odottamaan, ja kiireisimmät jo virittelivät jalustojaan pystyyn. Sää näytti yhä lupaavammalle, kunnes havaitsimme lännessä paksun saderintaman joka oli tulossa suoraan meitä kohti. Teimme täyskäännöksen ja kiisimme pakoon takaisin kohti Itävaltaa. Ainoa toivomme oli melko suuri kirkas alue ennen saderintamaa. Yritin ohjata meitä sen verran itään, että tuo selkeä alue valuisi ylitsemme juuri pimennyksen ollessa suurimmillaan. Luin karttaa sekä tarkkailin pilvien suuntaa ja korvissani kaikuivat koko ajan Henrikin (joka ajoi) hätääntyneet huudot "Oikealle vai vasemmalle? Sano, sano, päätä nyt! Nopeasti!" Pimennys oli jo alkanut kun hurjan pikkuteillä sukkuloinnin jälkeen ylitimme uudelleen rajan ja siirryimme varsin nopeasti -kiitos EU:n olemattomien rajamuodollisuuksien- Itävaltaan keskelle täydellisen pimennyksen aluetta Freilassingiin hieman Salzburgin pohjoispuolelle.
Tukun piha	Helpotus Valitsin pysähdyspaikaksi tukkuliikkeen tyhjähkön parkkipaikan, ja kun astuimme autosta oli taivas ympärillämme kuin tilauksesta kirkas pitkälle joka suuntaan. Kaivoimme esiin tilaisuutta varten varaamamme 13 dinin hitsauslasit (vahvempia emme löytäneet) ja kamerat. Paniikki ehti pimennyksen edetessä hellittää, sillä pilvien liike meitä kohti näytti turvallisen hitaalle, mutta sen sijalle tuli sietämätön jännitys joka sai meidät säntäilemään ympäriinsä ja hypistelemään hermostuneina kameroita, wurstia tai mitä tahansa käsiimme saimmekaan Eläkeläisten humpatessa taustalla. Hitaasti paikalle kerääntyi muutamia muitakin uteliaita ilmeisesti tukussa työskenteleviä ihmisiä joista osalla oli mylar -kalvosta valmistetut suojalasit. Niille -kuten tapahtumasta täysin tietämättömänä paikalle saapuneelle tsekkiläiselle rekkakuskille- joilla ei suojia ollut annoimme ylimääräiset hitsauslasit jotka olimme varmuuden vuoksi ottaneet mukaan.

	Lumous Hitaasti auringon lämpö kaikkosi iholtamme ja maailma tummeni näyttäen aivan elokuvien day-for-night -efektille tai heikon loisteputkivalon valaisemalle. Jännitys tiivistyi ja tärisimme innosta kuun viimein peittäessä auringon kokonaan. Tienoon täytti kaikkialta tulevat hurraukset maailman pimentyessä. Näky oli henkeä salpaava ja paljon vaikuttavampi kuin olimme osanneet odottaa. Auringon ympärillä loistivat maagisesti kirkkaat valkoiset säteet joka suuntiin, mustan kuun peittäessä sen itse taivaan ollessa kauniin tumman sininen. Auringosta jonkun verran vasemmalla alaviistoon loisti kirkkaana ilmeisesti Venus ja oikealla näkyi himmeästi Merkurius (tämä paljastui myöhemmin Tornin tähtikartoista). Aikanaan tulivat esiin myös helmet, jotka säihkyivät timanttien lailla yli kuun rajojen. Hitaasti kuu lipui syrjään paljastaen jälleen auringon. Huolimatta kaikesta väsymyksestä ei hymyllämme tuntunut olevan rajoja kun käännyimme katsomaan toisiimme. Olimme sittenkin voittaneet! Loppusanat Meillä oli suunnatonta onnea, sillä koko näytelmä jäi suurelta osalta Saksaa ja Itävaltaa näkemättä. Myöskään Englantia ei sää suosinut. Myös toista Tampereen Ursan matkatiimiä oli tyytyväisistä tekstiviesteistä päätellen onnistanut, samoin kaikkia Unkariin matkansa suunnanneita. Näytelmä oli niin valloittava, että se on pakko nähdä uudestaan -vaikka sitten vasta vuonna 2058 Suomessa, jollei tilaisuutta aiemmin tule. Muuta nähtävää maailmalla Kaikille tähtitieteen ja tekniikan ystäville ehdoton matkailukohde Saksassa on Münchenissä sijaitseva Deutches Museum ( http://www.deutsches-museum.de/). Se kattaa suunnattoman määrän eri alueihin kekittyneitä osastoja mm. tähtitieteen, avaruustekniikan ja ilmailun osastot. Tarjolla on onnistuneita havainnollisia esimerkkejä monista ilmiöistä sekä kantorakettien esi-isät V1 ja V2 toisen maailmansodan ajalta. Tärkeimmistä kohteista selitykset ovat myös englanniksi. Kirjoittanut 16.8.1999 Emma Bruus Sivu ja kuvat ©1999 Emma Bruus ja Henrik Herranen Lisää pimennysjuttuja