päivitetty 26.10.2012

Helsingin observatorion yleisökeskuksen avajaiset Helsingin observatorion yleisökeskuksen avajaiset

Avajaisissa 23.10.2012 oli juhlakansalle tarjolla hienoja ja viihdyttäviä puheita, kuplivaa, pikku naposteltavaa ja opastettuja kierroksia yleisökeskuksen loistavassa näyttelyssä, jossa nykytekniikka kohtasi tonnikaupalla vanhaa messinkiä. Lähes kaikki oli viimeiseen asti hiottuna valmista huomenna alkavaan toimintaan. Audiovisuaalinen esillepano oli suorastaan mykistävää! Planetaariossa oli vielä vielä "kollimointi"-laitteisto uusinta uutta odottamassa, mutta taivaankantta saimme kuitenkin jo ihailla. Mukana olivat myös Observatorion ystävät ry


Klikkaa kuvia niin näet enemmän filamenttia.

Ovet ovat avoinna

ja talo juhlavalaistuna

Museonjohtaja Sten Björkman avaa

Professori Tapio Markkanen historioi

Yleisöä juhlasalissa

Salahallitusneuvos tarkkailee tilannetta seinällä

Musiikkiviihdettä

Suuri pasaasikoje divaaneineen

Jättipuuputki

Aikapussi, jollaista tullaan käyttämään sponsoriprojekteissa

Ex-opiskelija ent. työpisteessään

Professorit ja hiukkaset

Tuukka pyörittää maailmankaikkeutta planetaariossa


Esiinrapsutettuja tapettikerroksia


tähtikuvasivulleni
kotisivulleni

All rights reserved © Jorma Koski, Anno Mundi 2012