4.8.1999 Jani Helander

Oma puheenvuoroni keskusteluun Tähtiharrastuksen murroskohdista

Alla oleva artikkeli oli alunperin tarkoitettu tammikuussa 1999 pidetyn Ursan Kerho- ja Yhdistysseminaariin omana kannanottonani seminaarissa käsiteltyyn aiheeseen Tähtiharrastuksen murroskohtia. Se ei kuitenkaan ehtinyt varsinaiseen seminaariin, mutta julkaistiin Ursa Minorin numerossa 4/99 hieman muunneltuna.


Tässä olisi oma puheenvuoroni keskusteluun Tähtiharrastuksen murroskohdista.

Voi olla, että tässä kirjoittelemiani ajatuksia on jo toisteltu kyllästymiseen asti keskustelussa tai sitten ei ollenkaan.

Tekstiäni voi lukea ja vapaasti lainata keskustelussa. Pahoittelen kaikkia epäolennaisuuksia ja töksähtelyitä.

Toivon, että tämä teksti toisi lisää näkökohtia keskusteluun ja parantaisi nuorityön asemaa yhdistyksissä, jotta nekin aikuiset harrastajat ottaisivat ohjaavan nuorisotyön kyllin vakavasti sydämenasiakseen yhtenä tehtävänä yhdistyksen toiminnassa, jotka eivät ole sitä vielä tehneet.

Riihimäellä 3.1. 1999 Jani Helander

Nuorten aktiviteetti

Useimmat nuoret liittyvät tähtitieteellisiin yhdistyksiin puhtaasta mielenkiinnosta aihetta kohtaan. Heidän jäsenyytensä on usein juuri sitä perinteistä "aktipassiivista" luokkaa, eli he osallistuvat silloin tällöin yhdistyksen tapahtumiin ja kerhoiltoihin sekä nauttivat jäsenyyden eduista (kuten halvemmat ostokirjat, kirjastohylly, laitteisto, jäsenkirjeet/lehti/T+A). Suurin osa nuorisosta on pääasiallisesti nojatuoliharrastajia, jotka kuitenkin omalta osaltaan pitävät tähtiharrastuksen lippua korkealla.

Mutta joillekin nuorille ei pelkkä nojatuolissa istuskelu ja jäsenyyden tuomat perusedut riitä. He haluavat harrastuksesltaan jotain vaativampaa, ehkäpä vastuullisempaakin toimintaa. Juuri he ovat tulevaisuuden tähtiharrastuskulttuurimme tulevia tukipilareita, joiden varaan vanhojen polvien tiedot, taidot ja saavutukset uskotaan. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että heidän kykynsä ja tarpeensa huomioitaisiin alusta lähtien yhdistyksen silloisten aktiivien keskuudessa. Siksi yhdistyksen vanhempien (hallitsevien) jäsenten tulisi antaa heille mahdollisuus yrittää ja löytää oma tähtiharrastuksen osa-alue, jolla he haluavat toteuttaa itseään.

Kannustuksen ja vastuunannon tärkeys

Jos nuori on kiinnostunut yhdistystoiminnassa ja sen kehittämisestä, olisi hänelle hyvä antaa alusta asti vastuualueita (kuten kirjaston ja tähtitornin hoitoa jne.), jotta hänen harrastukseensa suuntaamat into ja tarmo saisivat jonkin kehittävän kohteen. Nuoret elävät elämässään vaihetta, jossa he etsivät paikkaansa maailmassa osana yhteiskuntaa. Siksi pieni vastuunkanto palvelee tätä kehitysvaihetta. Samalla touhutessaan yhdistyksessä nuori kehittyy osana ryhmää, josta on vain hyötyä sosiaaliselle kanssakäymiselle.

Samoin, jos nuori on kiinostunut jostain havaitsemisen osa-alueesta ja harrastaa sitä, se on aina positiivinen lisä yhdistyksen toimintaan; varsinkin silloin, jos sitä ei paikkakunnalla juuri harrasteta. Usein vanhemmat yhdistysihmiset toimivat juuri harrastuksellisina isähahmoina, joille nuori harrastaja pojan/tyttären ominaisuudessa esittelee ylpeänä uutta oppimaansa, oli se sitten itsetehty tähtiaiheinen webbi-sivu tai tutkielma Aurinkokunnasta. Tämä rooli on merkittävää kasvatustyötä, jossa vanhoilta yhdistysaktiiveilta vaaditaan juuri ennenkaikkea kannustavaa suhtautumista. Olisi hyvä, että iloinen huudahdus "Hyvä poika, sinähän alat oppia!" kuuluisi useamminkin vanhojen konkarien huulilta.

Jäsenjulkaisu luovuuden julkistajana

Otetaan esimerkiksi jäsenjulkaisu. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että itselleni tuotti suurta elämäniloa päästä tekemään yhdistyksessä jotain konkreettista, kuten omaa jäsenlehteä/jäsentiedotetta. Oli hienoa kirjoittaa niteeseen, jota luki muutkin kuin omat vanhemmat. Samalla sai toteuttaa omaa luovuuttaan ja tiesi, että oli tullut tehtyä samalla jotain hyödyllistä.

Jäsenlehden teossa tärkeintä olisi antaa nuorelle vapaus löytää itse omat rajansa ja tyylinsä. Nuorekas ja tuore lähestymistapa asioihin on rikkaus missä tahansa jäsenlehdessä. Ja usein nuoret tietävät tuoreimmat asiat vanhempia paremmin. Myös uuden internet-aikakauden tuomat ulottuvuudet aukenevat nuorisolle paremmin, ja täten niiden hyötykäyttö. Tottakai nuorelle kirjoittajalle on annettava tietyt rajat, joissa olisi hyvä pysyä ja liikkua, kuten tekstimäärät ja toteutustavat. Eihän sitä tiedä, vaikka joku nuori innostuisi hankkimaan ammatin kirjoittamisesta. Tässä kohtaa on ratkaisevaa se, että nuorta ohjataan neuvomalla sekä hieman kehumalla. Yhdistyksen vastuu yhteiskunnallisena kannustajana on tärkeä.

Hallitustyöskentelyssä opastava rooli

Aktiivisia nuoria tulisi neuvoa reilusti asioissa, jotka koskettavat yhdistyksen hallintoa ja taloudellista toimintaa. Valitettavan usein monille vanhoille parroille hallitustyöskentely on kuin itsestään selvyys, eikä nuoremmat uskalla tai rohkene kysyä, mitä esimerkiksi talousarvioiden ja tilinpäätösten vaikeaselkoiset koukerot merkitsevät. Tässä tulee mielestäni vastaan yhdistysten opillinen vastuu, sillä tähtitieteellinen yhdistyshän on velvoitettu jo avustustensa myöntämisperusteen mukaan toimimaan paikkakunnalla asiansa ja ihmisten kansansivistyksen puolesta. Yhdistyksen yksi tavoitteista on juuri tähtiharrastustoiminta, johon kuuluu välttämättömänä osana yhdistystoiminnan jatkuvuus.

Parin kauden hallituksessa olon kokemuksella voin sanoa, että kysymistä pidetään heikkouden merkkinä, ja tietämättömyyttä taas pidetään usein kykenemättömyytenä hoitaa asioita ja ottaa vastuuta. Siten moni nuori jättäytyy kelkasta pois ja hallitukset sekä yhdistyksen asioista päättävät tahot ukkoutuvat. Ja sitten valitetaan, kun ei ole nuoria työnjatkajia. Missähän olisi syy?

Yhdistysmöröt uhkaavat toimintaa

Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Jotkin tulevat paremmin toistensa kanssa toimeen kuin toiset. Mutta silti itse olen havainnut suomalaisessa tähtiharrastusmaailmassa, että suurin osa aktiiviharrastajista on aivan tavallisia ihmisiä, jotka eivät esitä mitään itseään parempaa. Mutta valitettavasti paikallistasolla tällaisia ikäviä mörköjä on olemassa, jotka pilaavat arvostelullaan ja ylimielisyydellään kerhon ilmapiiriä. Tällaisten "yhdistysmörköjen" pääseminen korkealle hierarkiassa on ikävä juttu; varsinkin, jos he eivät voi muuttua suvaitsevaisiksi toisten mielipiteitä ja ajatuksia kohtaan.

Moni innokas nuori törmää kuin seinään tällaisen mörön edessä pyrkiessään omalla tavallaan parantamaan yhdistyksen toimintaa. "Anna kun minä vanhempi/parempi teen sen" on yleinen menttaliteetti tällaisilla möröillä. Yhdistysmöröille muodostuu asemastaan johtuen patoutunut, itsekäs asenne, että "varpailleni ei hypitä". Usein näin käy, kun henkilöllä (möröllä) ei ole työ/kotielämässään paljoakaan sanavaltaa. Tällöin hän pyrkii olemaan kuningas edes harrastuspiireissä.

Siksi joillekin nuorille jää sellainen mielikuva, että tekee hän yhdistyksen hyväksi mitä tahansa, aina hän tekee jonkin asian väärin eikä häntä tuotoksineen ja työpanoksineen arvosteta, oli kyse mistä yhdistyksen toiminnan osa-alueita tahansa. Itsekäs asenne tulisi kitkeä pois, sillä se vie helposti motivaation, joka vie yhdistystä taas askeleen taaksepäin. Kritiikin tulisi olla rakentavaa eikä asioita entistä huonompaan jamaan tai riitaisempaan ilmapiiriin vievää. Huonolla asenteella varustetut yhdistyksen pääaktiivit tekevät hallaa omalle toiminnalleen, eivätkä ajattele tätä päivää pidemmälle. Nuoret on hyväksyttävä heti porukkaan mukaan, muuten he syrjäytyvät yhdistyksen toiminnasta, ja myöhemmin heitä on vaikeampi kosiskella takaisin.

Periksi antamisen mahdollisuus

Jos kanssajäsen haluaisi toteuttaa jonkin asian toisin tai on toista mieltä, syntyy useimmiten asiaa suurempi soppa. Konfliktia vain pitkitetään eikä anneta siinä periksi tai tehdä kompromisseja, koska se olisi merkki heikkoudesta. Oman kunniansa kiillottamisen kustannus johtaa usein huonoon ja saamattomaan henkeen yhdistyksessä. Yhdistyksen sisällä olisi luotava hyvä Me-henki, jotta jäsenet voisivat tuntea ylpeyttä omasta yhdistyksestään.

Nuoruus on usein aikaa, jolloin aallonpituus vanhemman yhdistysväen välillä on koetuksella. Nuoruudella on myös myönteisiäkin puolia, ne kun tuovat uutta mukanaan; yhdistyksen ydinporukan on siis aivan turha olla tai esittää mitään kivettynyttä suolapatsasta, vaan antaa uusien ajatusten ja hieman radikaalienkin tuulien virrata yhdistykseen. Monipuolisuus on rikkautta.

Ja lopuksi;

Kun nuori on oppinut yhdistyksen käytännön hallintotoimet riittävän hyvin, ja on kykeneväinen ottamaan tarvittavan vastuun, sukupolvenvaihdos yhdistyksessä on turvattu ja voi alkaa.

Valitettavasti joissain yhdistyksissä seuraava yhdistyssukupolvi joutuu oppimaan käytännön asiat kantapään kautta.

Siksi ehdottaisinkin Kerho- ja yhdistystoiminnan jaostolle, että toteutettaisiin kunnollinen ja perusteellinen opas yhdistyksen toiminnasta, sen hallinnasta, taloudenpidosta ja virallisista velvoitteista. Se tulisi olemaan tarpeellinen ohjekirja nuorille ja miksei vanhemmillekin yhdistystoiminnasta kiinnostuneille. Toivottavasti se samalla lisäisi nuorten uskallusta liittyä yhdistystoimintaan mukaan, jottei yhdistysten elinten tarvitsisi pelätä tulevaisuudessa nuoren, tuoreen veren puutetta.

 


TAKAISIN