UrSalon Kuunpimennysnäytäntö
15.6.2011
UrSalon
Kuunpimennysnäytäntö pidettiin 15.6. Alkuilta oli
pilvinen ja vuoden ajankohdasta johtuen valoisa. Paikalle oli saapunut
parisenkymmentä pimennyksen havaitsijaa. Koska etelätaivas
pysyi pilvisenä, luovutti noin puolet kävijöistä puolen yön paikkeilla ja poistuivat paikalta.
Sinnikkäät palkittin pian sen jälkeen pilvien
hälvenimisellä eteläiseltä taivaalta ja
kuunpimennyksen vaiheita päästiin seuraamaan. Ohessa Mia
Aholan ottamia kuvia tapahtumasta ja kuunpimennyksestä:

Näkymä tähtitornilta näytännön
alkupuolelta, jolloin aurinko oli juuri laskemassa.

Näkymä auringonlaskun suuntaan.

Kuupimennysnäytännön yleisöä.

Yleisöä tähtikiikareiden äärellä.

UrSalolaisia näytännössä.

Pilvien väistyttyä alkoi pimennyksen vaiheet näkyä.

Kuunpimennys. kuuta peittäää maapallon varjo.

Pimmennys kiikarien läpi. maapallon varjo siirtynyt jo melkein
puoleen kuuhun.

Maapallonvarjo jo yli puolen kuun.

Varjo etenee.

Varjo osuu vielä neljäsosaan kuuta.