Viikon 41 kuva:

Revontulimyrsky

0241reposetoksa.jpg

Kuva: Juha Oksa

Viime viikolla oli voimakkaita revontulia. Annetaanpa kuvaajan kertoa: "Olin katselemassa ja kuvaamassa n. klo 22:30-2:00. Alkuun oli vihreää nauhaa taivaanrannassa, n. klo 1:10 alkoivat vyöt kohota pikku hiljaa zeniittiin ja paljain silminkin erotti jo hieman värejä. Parhaimmillaan oli n. kolmasosa taivasta repojen peitossa ja liikehdintää kuvailisin maksimin aikoihin (klo 1:35) hyvin aktiiviseksi. Lopulta minulla oli jo vaikeuksia päättää, minne suuntaan kameran. Lisäksi lainajalustan lukituksen erävarma toiminta vaikeutti kuvausta, oma kun oli jäänyt mökille. Valotusajatkin olisín voinut jättää hieman pienemmäksi varsinkin maksimin tietämillä. Otin kaiken kaikkiaan n. 200 kuvaa. Kameran muistikortin tultua täyteen hieman ennen klo 2:00 olikin jo pakko lopetella, tosin spektaakkelikin alkoi hiipua kovaa vauhtia."

Kuva on otettu 4.10.2002 kello 1:39 Canon G1-digitaalikameralla.

Aikaisempien viikkojen kuvia


Takaisin Siriuksen kotisivulle