Tähtiharrastuksen päivä 23.10.1999

  • Yleisöesitelmä: Uhka taivaalta?

    Kosmisista uhkakuvista, kuten komeetoista ja asteroideista tulee kertomaan tähtitieteen dosentti Hannu Karttunen. Karttunen on vuoden 1998 Tieto Finlandia voittaja kirjallaan: Vanhin Tiede.

    "Elämä maapallolla tuhoutuu viimeistään viiden miljardin vuoden kuluttua Auringon laajetessa punaiseksi jättiläiseksi. Ainakin osittainen tuho voi kohdata paljon aikaisemminkin. Sen aiheuttajana voi olla Maahan törmäävä aurinkokunnan pienkappale tai jossakin hyvin suuren mittakaavan purkauksessa syntyvä säteily. Tähtitaivaan kohteissa tapahtuvien kannaltamme tuhoisien purkausten ennustaminen on lähes mahdotonta, mutta niiden aiheuttama uhka on onneksi hyvin pieni. Pienkappaleiden, asteroidien ja komeettojen, aiheuttamat tuhot ovat todennäköisempiä, ja niitä on todella tapahtunut maapallolla. Törmäyksiä voidaan jonkin verran ennakoida tutkimalla pienkappaleiden ratoja ja niiden torjuminenkin on jossakin määrin mahdollista."

    Esitelmätilaisuus Kaupunginkirjaston Pienessä Minnansalissa 23.10 kello 15.00.
    Vapaa pääsy.

    Rihlaperän tähtitorni

    Rihlaperän tähtitorni on avoinna kello 20-21 sään ollessa selkeä. Tällöin on mahdollisuus katsoa kaukoputkella Kuuta, Jupiteria ja Saturnusta.

    Nyrölän Observatorio

    Nyrölän tähtitorni on avoinna kello 20-24. Nyrölässä kohteina ovat tähtijoukot, tähtisumut ja galaksit. Toki planeettojakin varmasti katsotaan uudella Meade-teleskoopilla.

    Nyrölän tähtitorni löytyy Palokka-Nyrölä tien varresta, ositteesta Vertaalantie 449. Aja Euromarketin liikenneympyrästä 500m Ruokkeen suuntaan ja käänny oikealle (Vertaala, Saarenmaa). Aja 15 km ja käänny oikealle Tähtitorni -viitan mukaan (tasan 2 km päällysteen päättymisestä).



    Takaisin Siriuksen kotisivulle