Asteroidi (431) Nephele peittää tähden HIP 18735

Hyadeihin kuuluva kirkas tähti SAO 93721 (HIP 18735) peittyy pikkuplaneetan (431) Nephele taakse varhain sunnuntaiaamuna 3.11.2002 kello 3:39:30 Suomen virallista (talvi)aikaa. Tähti himmenee peiton aikana juuri ja juuri paljain silmin näkyvästä magnitudista 5.9 asteroidin magnitudiin 13. Tähti siis häviää näkyvistä muutamaksi sekunniksi.

Erityisen mielenkiintoisen tapahtumasta tekee se että peittyvä tähti on spektroskooppinen kaksoistähti, joten himmeneminen ja kirkastuminen voi tapahtua portaittain.

Havaintovälineeksi sopii kiikari ja sekuntikello tai kaukoputki ja videokamera. tarkoituksena on mitata aika jonka tähti on näkymättömissä mahdollisimman tarkasti. Häviämisen ja esiintulon tarkka kellonaika (sekunnin tarkkuudella) on myös hyödyllinen havaitotulos, muttei niin tärkeä kuin tapahtuman kesto. Tarkennettu pimennyksen keskilinja kulkee hieman Jyväskylän pohjoispuolelta mm. Nyrölän yli! Epävaruutta paikassa on kuitenkin parikymmentä kilometria, joten sopivia havaintopaikkoja on Jyväskylän ja Viitasaaren välinen alue.

Etsintäkartat tähdelle

Peittyvä tähti on merkitty karttoihin punaisilla ympyröillä.

Havaintotempaus

Toivotaan että keli suosii havaintoja. Jos keli vaikuttaa lupaavalta, niin yritämme organisoida joukon havaitsijoita noin 100 kilometrin matkalle Jyväskylän pohjoispuolelle asteroidin profiilin selvittämiseksi. Havaitsijoiden kokoontuminen Nyrölän tähtitornilla lauantai-itana puoliltaöin jos sää ei ole aivan pilvinen. Nyrölässä tapahtumaa havaitaan videokameralla.

Ilmottautumiset ja lisätietoja: Arto, puh: 040-5659438.

Havaitoraportti

Sää oli selkeä havaintoyönä aina noin kello kahteen saakka. Nyrölässä havaintoa yritti Arto Oksanen: "Tähti näkyi videokuvassa kello 3:10 saakka, joten noin puoli tuntia pidempään olisi selkeää säätä tarvittu". Nyrölän lisäksi havaintoa yritettiin kolmen autokunnan voimin: Risto Pasanen, Mari Antjärvi ja Taru Norrena yrittivät havaintoa valtatiellä nro 13 noin 5 kilometriä Kyyjärveltä Jyväskylään päin: "Taivas oli pilvessä koko matkan Palokan ja Kyyjärven välillä." Sampsa Lahtinen, Anne Oikarinen ja Kaisa Pohjonen olivat Lannevedellä Uuraisten pohjoispuolella, mutta taivas oli pilvessä sielläkin. Harri Hyvönen ajoi Viitasaarelle saakka selkeää taivasta etsimään, mutta pilvipeite ei mahdollistanut havaintoja.

Irma Aroluoma oli Kalmarissa saman paksun sumupilven alla. Mika Aho raportoi havainneensa tähteä pilvirintaman eteläpuolelta Korpilahdella, mutta ei nähnyt tähden himmenemistä. Negatiivinen havainto saatiin myös Tampereelta Tapio Lahtiselta, jossa sää selkeni juuri sopivasti oikeaan aikaan.

Linkkejä

  • Steve Prestonin ennusteita tähdenpeitoista
    Takaisin Siriuksen kotisivulle