Yhdistystoiminnan koko kirjo kaupungin juhlahumussa
Aktiva 2000 -messut
Jani Helander

Vihdoinkin yleisöä

Tämän vuotiset Aktiva-messut järjestettiin 8. syyskuuta samalla hyväksi koetulla konseptilla kuin viime vuotinenkin, mutta tällä kertaa yleisöä nähtiin paljon enemmän. Koska tapahtuma liittyi osana Riihimäen kaupungin 40-vuotisjuhlallisuuksiin, oli suurta media-arvoa paikallisessa lehdistössä, ja näin vältyttiin viime vuotiselta katastrofilta. Myös viikonpäivä oli vaihdettu perjantaiksi, jotta koululuokat pääsisivät arkipäivän puitteissa tutustumaan tapahtumaan. Keskipäivän aikoihin koululaiset valloittivatkin messualueen, mutta myös vanhempaa väkeä nähtiin, tosin iltapäivän jälkeen ei suurta tungosta enää ollutkaan.

Yhdistysten juhlaa

Kolea sää ja arki-ilta olivat varmasti suurimmat yleisökadon aiheuttajat, mutta harrastemessujen oli toivottavasti verran hyvää, että kävijät olivat varmasti tyytyväisiä käyntiinsä. Eri urheiluseurojen harjoitusesitykset piristivät menoa salin puolella ja kulttuuri- ja nuorisopainotteiset yhdistykset tarjosivat tiskeillään muita mielenkiintoisia asioita. Jokainen seura oli satsannut tosissaan tapahtumaan ja se myös näkyi. Toisin sanoen Urheilutalolla nähtiin 40-vuotista kaupunkitaivaltaan juhlineen Riihimäen vahvaksi kehutun yhdistys- ja seuratoiminnan koko kirjo. Ja jo sitä sopi juhlia.

Tähdet sisätiloissa

Oman yhdistyksemme osasto sijaitsi edelleen Urheilutalon aulassa, jonne tänä vuonna oli sijoitettu myös kolme muutaosastoa, joten viimekertaiseen verrattuna tilaa oli vähemmän, mutta onneksi saimme olla näyttävällä paikalla. Perinteisten kirjojen ja julisteiden ohella osastolla pyöri kaukoputkenrakennuksesta kertova tietokone-esitys. Aurinkoa ei pilvisyyden takia päästy näyttä mään, mutta osastollamme pääsi ihailemaan kuitenkin Kuun pintaa pienemmällä linssiputkellamme. Tempun selittänee se, että aulan toiseen päähän oli teipattu Kuusta otettu kuva. Ja tietenkin osastomme päähuomionvetä jänä toiminut dobson kiinnosti suuresti nuorempia kävijöitä. Päivän aikana osaston esittelijöinä toimi Markku, Jorma ja Jani.

 


  Etusivulle