Vanhaa ja uutta
Markku Siltainsuu

Uusi vuosituhat ja kaikki hyvin. Kun sitä maailmanloppua ei sitten tullutkaan, niin voidaan katsella taas luottavaisena eteenpäin. Mutta ei tulevaisuutta ilman menneisyyttä.

Viime vuosi oli lopulta aika tapahtumarikas, vaikka alkuvuoden pilviset säät estivät kaiken näyttötoiminnan. Vasta kesäkuussa päästiin partiolaisten kanssa ensimmäiselle katselulle ja silloinkin tietenkin vain auringon lämpöisessä syleilyssä. Elokuussa alkoi sitten tapahtua. Ensin auringonpimennystapahtuma Kesätorilla ja loppukusta Aktiva-99 Urheilutalolla. Lokakuussa oli toinen tapahtumien ryöppy. Valtakunnallinen tähtiharrastuspäivä S-marketilla ja heti seuraavana päivänä Piiritornin avajaiset sekä näyttely Karan koululla. Välillä käytiin Kansalaisopistossa pitämässä kurssia noin 15:lle harrastuksesta kiinnostuneelle. Siinä olivat popularisoinnin tärkeimmät tapahtumat.

Kesän kerhoillat kuluivat etupäässä Jorman rakentaman protuberanssiputken kehittelyssä. Lisäoppia haettiin Salmen Jussilta Lahdesta ja samalla saatiin vaihdettua dobsoniin parempi fokusointilaite, jolla valokuvaus ja myös yleisönäytännöissä tarvittavat lukuisat tarkennukset onnistuvat paremmin. Syksyllä haettiin kuumeisesti lisätiloja, sillä Jorman johdolla oli viriämässä uusi kiintoisa harrastuksen osa-alue, nimittäin kaukoputken rakentaminen. Eihän se tietenkään yhdistyksen historiassa mikään uutuus ole. Olihan yhdistys kuuluisa jo 70-luvun lopulla kaukoputkien rakentamisestaan, mutta nykyiselle jäsenistölle se on uusi haaste. Kaiken kukkuraksi vielä Yrjö Heleniuksen "elämäntyön" siirtyminen yhdistyksen omistukseen oli arvikas lähtölaukaus tulevalle ahkeroinnnille.

Kaikesta edellä mainitusta saa kyllä sellaisen mielikuvan, että tästä on hyvä jatkaa. Jos viime vuosi alkoi huonosti, niin mihin tänä vuonna ehdimmekään, sillä tapahtumia on ollut jo runsaasti. Ensin päästiin pitkästä aikaa havainnoimaan hienoa kuunpimennystä ja Otavan päiväkodille sekä Harjurinteen tähtikurssilaisille on päästy näyttämään planeettoja. Helmikuun aikana yhdistys esittäytyy vielä Oitin yläasteen vanhempainyhdistykselle, joka tekee tutustumisreissun Piiritornille. samoin myös Karan koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen tullaan pitämään tähti-iltaa. Suuremmista tapahtuminsta on tällä hetkellä tiedossa Aktiva-messut elokuussa.

Ehkä vuoden suurimmat odotukset liittyvät putkenrakennushommiin, sillä jäsenistön kiinnostus asiaan oli jo alkujaan melko runsasta. Havaintorintamalla ei ole mitään suuria tiedossa. Kevään aikana kannattaa katsella ja valokuvailla planeettoja, jotka ovat kolmisin joskus hyvinkin lähellä ja muodostavat kuunsirpin kanssa hienoja kuvioita. Tarkempia tietoja ajankohdista saa tietenkin Tähdet 2000-kirjasta.

Jos kuka haluaa katsella osittaista auringonpimennystä, niin kannattaa kesälomalla matkustella Lappiin. Heinäkuun viimeisenä päivänä, heti auringon nousun aikaan on Inarin korkeudella joku vienyt tähdestämme noin 42%:n kokoisen palan. Syyllistä epäillään.

Varmaankin tämän vuosituhannen aikana ihmiskunnan tietämys ympäröivästä avaruudesta ja maailmankaikkeudesta (-kaikkeuksista) saa merkittävät mittasuhteet, mutta me toivomme itsellemme kaiken muun hyvän lisäksi myös hyviä havaintosäitä, jotta voisimme lisääntyvän tietomäärän siivittämänä toteuttaa rakasta harrastustamme entistä paremmin.


  Etusivulle