Yhdistyksen historia

Esihistoriaa ja innostusta 70-luvulla

Suuren yleisön mielenkiinto heräsi ja alan harrastajat halusivat kokea ja keskustella yhdessä näistä uusista jännittävistä asioista ja tapahtumista. Elettiin suomalaisessa tähtiharrastuksessa yhdistystoiminnan kultakautta, ja myös Riihimäelle oli syntynyt tuohon aikaan sosiaalinen tilaus omalle kerholle ja yhdistykselle.

70-luku; kaukoputkikerhosta tähtiyhdistykseksi

70-luvulla tähtitieteestä ja optiikasta kiinnostunut Riihimäen ammattikoulun silloinen rehtori Heikki Kylmälä päätti muutaman samoista asioista kiinnostuneen ystävänsä kanssa perustaa paikkakunnalle 28.9.1977 oman tähtitieteen harrastajien yhdistyksen. Perustamiskokoukseen ilmaantui heti parikymmentä jäsenehdokasta, ja näin syntyi Riihimäen tähtitieteellinen yhdistys. Innostuksen lisääntyessä jäsenluku kasvoi pian yli 30. Tuon ajan yhdistysaktiiveja olivat mm. Esko Sankari ja Hannu Koski, jotka olivat lukuisia vuosia hallitustehtävissä.

Alkuaikoina perehdyttiin tähtitieteen perusteisiin mm. esitelmien puitteissa. Tehtiin retkiä maan huomattavimpiin tähtitieteeseen liittyviin kohteisiin sekä kerättiin rahaa oman kaukoputken hankintaan tekemällä ja myymällä peiliaihioita. Kokoontumistiloina ollut Riihimäen ammattikoulun luokka mahdollisti myös omien kaukoputkien valmistamisen yhdistyksen jäsenille. Parhaimmillaan oli valmisteilla jopa kymmenen putkea. Innokkaille välineiden valmistajille perustettiin oma jaostonsa. Tuosta laiterakentamisesta kehittyi yhdistykselle tavaramerkki, johon käytiin tutustumassa lähikunnista aina Ursaa myöden, ja 1970-80-luvuilla vaikuttaneet suomalaiset kaukoputken rakentelijat muistavat vieläkin Riihimäen ammattikoulun kaukoputkikerhon. Yhdistyksellä oli läheistä yhteistyötä Ursan kanssa mm. laitteistojen saralla, ja yhdistyksen puuhamies Kylmälä auttoi Ursaa Kaivopuiston tähtitornin seurantalaitteiston perusparantamisessa.

80-luku; vireää aktiivisuuta ja toiminnan hiipuminen

80-luku alkoi yhdistyksellä alun viitoittamaa tietä; aktiivista toimintaa oli ja yhdistyksen tulevaisuus näytti hyvältä. Kokouksissa kävi jäsenistöä ja kaukoputken rakennustoiminta oli aktiivista. Kuitenkin 80-luvun edetessä yhdistyksen toiminta alkoi pikku hiljaa hiipua. Nuoret opiskelijat lähtivät maailmalle ja vanhempienkin jäsenten innostus alkoi laantua.

Vielä vuonna 1984 pidettiin valtakunnallisena tähtiharrastuspäivänä ammattikoululla laaja yleisötapahtuma, mutta 80-luvun puolivälissä alkoivat kokousten osallistujamäärät pienentyä, ja vuosikymmenen lopussa jo pelkkien yhdistyksen perusrutiinienkin vetäminen oli vaikeaa. Tuolloin jouduttiin pohtimaan vaihtoehtoja yhdistyksen tulevaisuudelle ja vaihtoehtona oli peräti yhdistyksen lopettamista, koska toiminnan pyörittäminen oli perustajansa harteilla

90-luku; yhdistyksen uusi tuleminen

90-luvulle tultaessa yhdistys oli edelleen elossa ja toimi pienessä. 1990-luvun alussa oittilainen opettaja Sirpa Halonen otti yhdistyksen johtaakseen vuoden ajaksi ollen tähän mennessä yhdistyksen ainoa naispuheenjohtaja. Tuolloin yhdistys yritti lähentyä myös Hyvinkään Polariksen kanssa, mutta yhteistyö ei lähtenyt liikkeelle.

Vuonna 1993 tapahtui yhdistyksen toiminnassa uusi herääminen, kun saman aikaisesti joukko aktiivisia tähtiharrastajia löysi tiensä seuran toimintaan. Kyseisen vuoden syyskokous oli yhdistykselle erittäin merkityksellinen, koska silloin seura sai lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen toimintakykyisen hallituksen, johon kuuluivat mm. Markku Siltainsuu, Tomi (Mikael) Jokela ja Petri Kapanen. Uusi hallitus päätti yhdistyksen uusista suuntalinjoista, kuten kaukoputken ja muiden havaintovälineiden vaiheittaisesta hankkimisesta sekä järjestelmällisen tähtinäytäntö- ja kansansivistystyön aloittamisesta. Vuoden 1993 voidaan katsoa olleen yhdistyksen historiassa merkittävä rajapyykki ja uuden aikakauden alku, koska yhdistyksen toiminta käytännössä perustettiin uudelleen vanhoille raunioille. Yhdistys sai Riihimäen Kaupungilta oman kerhohuoneen toimitilaksi Mäkikujan toimintatalosta, jossa säilytettiin yhdistyksen kirjastoa ja jossa jäsenistöllä oli mahdollisuus kokoontua joka keskiviikko.

Vanhoilla säästöillä ja kaupungin avustuksella saatiin vihdoin hankituksi yhdistykselle oma kaukoputki vuonna 1994, jota yhdistyksen jäsenillä oli mahdollisuus vuokrata omien havaintojensa tekemiseen. Hankittu havaintolaite oli riihimäkeläislähtöisen tähtiharrastajan Juhani Salmen valmistama 20 cm:n peilillä varustettu JS-Dobson -peilikaukoputki. Putken avulla päästiin myös lähemmäksi yleisöä erilaisilla tähtinäytännöillä. Etenkin päiväkodit ja koulut olivat kiinnostuneita kaukoputkella katselusta. 1990-luvun puolivälin tienoilla yhdistyksen aktiivijäseniksi liittyivät Jani Helander, Jorma Kaipainen ja Petri Kuossari. Erilaiset riihimäkeläiset tapahtumat, kuten Eloyö ja Aktiva, olivat erinomaisia tilaisuuksia näyttelyiden ja näytäntöjen myötä saada yhdistystä paikallisen yleisön tietoisuuteen. 90-luvun lopun taivaalla nähdyt komeetat saivat myös ihmisiä liikkeelle. Komeetta Hale-Bopp:in näytännöissä 1997 Riihimäen vesitornilla kävi lähes 500 asiasta kiinnostunutta katselemassa yhdistyksen kaukoputkella pyrstötähteä. Yksi tärkeä asia yhdistyksen uudelle toiminnalle olivat myös hyvät kerhotilat Mäkikujan nuorisotiloissa, joissa oman kerhohuoneen lisäksi oli myös tilat kokouksille ja esitelmille sekä videoiden katseluun. Pimeähkö piha-alue salli taivaan kohteiden katselun kerhoiltoina, joita pidettiin viikoittain.

Yhdistys järjesti 90-luvun loppupuoliskon ajan Riihimäen Kansalaisopiston kanssa tähtitieteen luentosarjoja. Luennot järjestettiin Riihimäen Vesitornissa, jolloin luentotilaisuuden jälkeen voitiin osallistujille järjestää tornin ylätasanteella selkeällä säällä tähtinäytös. Osa jäsenistöstä kävi Helsingissä kerran kuussa kuuntelemassa Ursan luentoja tähtitieteen viimeisimmistä saavutuksista. Samoin yhdistyksen aktiivijäsenet ottivat osaa valtakunnallisiin tähtiharrastustapahtumiin Tähtipäiville ja Cygnukselle. Kaikista näistä tilaisuuksista saatiin materiaalia jäsentiedotteisiin.

Jäsenten käytössä on yhdistyksen 90-luvun uudelleenkäynnistymisestä lähtien ollut kirjasto, jossa jäsenten lainattavissa on ollut kirjoja ja lehtiä, sisältäen huomattavan osan Ursan kustantamista kirjoista. Myös havaintotoimintaan jäsenillä oli mahdollisuus lainata yhdistyksen laitteistoja pientä vuokraa vastaan. Jäsenmäärä 1990-luvulla vaihteli 30 jäsenen molemmin puolin.

Vuonna 1997 yhdistys sai käyttöönsä JS-Dobson -kaukoputken jalustaan seurantakoneiston. Vuotta myöhemmin hankittiin Nikonin filmijärjestelmäkamera, joka mahdollisti tähtivalokuvauksen, ja kerhoilloissa harrastettiin järjestelmällistä tähtivalokuvausta JS-Dobsonilla havaintokausilla 1997-99. Seuraavana vuonna hankittiin keskikokoinen linssikaukoputki, ja myöhemmin tähtihavainnointiin soveltuvat kiikarit sekä tukeva jalusta. Vuosikymmenen loppuun mennessä yhdistyksen havaintokalusto oli saatu monipuoliseksi, joita voitiin käyttää niin tähtinäytöksissä kuin jäsenten havaintoilloissa. Jäsenet lainasivat havaintovälineitä hyvin aktiivisesti.

Tähtinäytöstoiminta Riihimäen seudun kouluilla ja päiväkodeilla laajeni vuosikymmenen loppua kohti, ja parhaimpina vuosina oli yli 15 näytöstä tai esiintymistilaisuutta. 1997 oli yhdistyksen 20-juhlavuosi, jonka kunniaksi tehtiin Apollo 20 -juhlajulkaisu. Vuonna 1999 yhdistyksen jäsenistöä oli mukana rakentamassa Hausjärven Piirivuorelle pystytettyä Piiritornia, joka avattiin käyttöön saman vuoden syksynä. Piiritornia käytettiin muutaman kerran yhdistyksen havaintopaikkana, mutta tornin rakenteellisesta epäjäykkyydestä johtuen se ei vakiintunut havaintopaikkana.

2000-luku; Ilvestornin aika ja toiminnan uusi laskusuhdanne

2000-luvun alkaessa yhdistyksen toiminta oli laaja-alaisinta kuin koskaan sen historian aikana; Yhdistyksen viikoittaiset kerhoillat pyörivät omassa kerhohuoneessa, yleisönäytäntöjä tehtiin sopivaan tahtiin ja yhdistyksessä oli vironnut uudelleen innostus kaukoputken peilien hiomiseen, kun yhdistys hankki itselleen pitkäaikaisen jäsenensä Yrjö Heleniuksen kaukoputkentekovälineistön.

Vuoden 2000 keväällä Hämeenlinnan tähtiharrastajien yhdistys Vega ehdotti eteläsuomalaisille tähtiharrastusyhdistyksille ideaa yhdistysten yhteisen havaintotähtitornin suunnittelemisesta. Yhdistyksen silloinen sihteeri Jani Helander oli mukana ensimmäisellä alustavalla maastokartoitusretkellä huhtikuussa 2000 Lopen ja Rengon metsissä. Yhdistyksessä innostus ideaan kypsyi syyskesän aikana ja Riihimäen tähtitieteellinen yhdistys sopi Hämeenlinnan Vegan kanssa yhteisen havaintotähtitornin suunnitteluhankkeen aloittamisesta, joka sai nimekseen Kesäkolmio.

Kesäkolmio-hanke eteni vuosien 2000-02 aikana ripeästi eteenpäin; riihimäkeläiset ja hämeenlinnalaiset tähtiharrastajat kartoittivat Kanta-Hämeen ja pohjoisen Uudenmaan maastoista soveltuvia tähtitornin paikkoja, projektiryhmä suunnitteli projektipäällikkönä toimineen Petri Kapasen johdolla yhtäaikaisesti niin tähtitornirakennusta laitteineen kuin tähtitornia hallinnoivaa yhteisöäkin. Huhtikuussa 2002 elettiin historiallisia hetkiä, kun Hämeenlinnan Vega ja Riihimäen yhdistys perustivat tähtitornia hallinnoimaan oman yhteisyhdistyksen, Ilvestorni ry:n. Riihimäen yhdistyksessä vaikuttanut Petri Kapanen valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Riihimäen yhdistyksen sihteeri Jani Helander toimi yhdistyksen rahastonhoitajana. Ilvestornin johtokunta ryhtyi viemään hanketta eteenpäin emoyhdistystensä evästyksillä, kartoitustyötä ja tornin suunnittelua jatkettiin. Yhdistyksen tulevaisuus näytti hyvältä, oltiin luomassa suurta tähtiharrastusunelmaa eteläiseen Hämeeseen.

Vuonna 2003 Ilvestorni sai Hämeen kulttuurirahaston apurahan tähtitornin suunnittelua varten, jonka turvin seuraavana vuonna saatiin Hämeen ammattikorkeakoulun kautta suunnittelija tähtitornille, kun rakennustekniikan opiskelija teki suunnitelmat tähtitornista insinöörityönään. Vuonna 2005 Ilvestornille hankittiin kohtuukokoinen dobson-kaukoputki havaintovälineeksi. Tähtitornin suunnitteluvaiheesta alkoi olla mahdollisuudet siirtyä hankkeen toteutusvaiheeseen, mutta Riihimäen yhdistyksen heikentyneen aktiivisuuden vuoksi yhdistys päätti omalta osaltaan jäädyttää jatkamisen omalta osaltaan.

Riihimäen yhdistyksen toiminta alkoi vuosikymmenen puoliväliä kohden hieman taantua. Aktiivisuus pyöri entistä enemmän Ilvestornin ympärillä ja intoa muuhun toimintaan ei paljoa jäänyt. Tähtinäytöksiä oli vuosi vuodelta vähemmän, jäsenmäärä hupeni 30 jäsenestä 15 jäseneen ja perustajajäsenen Heikki Kylmälän poismeno vuonna 2005 vaikuttivat tunnelmiin aktiivien joukossa. Vuosina 2006-07 yhdistys eli hyvin odottavaista aikaa; yhdistyksen laitteilla päästiin viimein kokeilemaan digitaalista tähtivalokuvausta ja kerhoilloissa oli selviä toiveita harrastustoiminnan viriämisestä yhdistystä henkisesti kuluttaneiden vuosien jälkeen. Seura sai viimein uuden puheenjohtajan vuodeksi 2007, mutta toimintavuosi oli hyvin katastrofaalinen, koska yhdistyksen jäsenmaksut jäivät perimättä ja seuran pääinstrumenttina ollut JS-Dobson kärsi huomattavia vaurioita ulkosäilytyksessä. Yhdistyksen vanha hallituskokoonpano palautti vuonna 2008 yhdistyksen toiminnan takaisin paikoilleen ja JS-Dobson korjattiin, mutta yhdistyksen maksavien jäsenien määrä oli tippunut jo alle kymmeneen. Puheenjohtajana vuodesta 1993 lähes tulkoon tauotta toiminut Markku Siltainsuu alkoi olla valmis luopumaan tehtävistään. Seuran toiminnallisen tilan ja uuden aktiiviporukan puutteen vuoksi alettiin pohtia jo yhdistyksen toiminnan lopettamista ja että toimintavuosi 2010 jäisi yhdistyksen viimeiseksi. Yhdistyksen sihteerinä pitkään toiminut Jani Helander otti puheenjohtajan tehtävän syyskokouksessa 2010.

Jani Helander, Markku Siltainsuu

Heikki Kylmälä (1932-2005)

Riihimäen tähtitieteellisen yhdistyksen perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja, kanssaharrastajien tunnustama taitava harrastekaukoputkien tekijä Suomessa 1970- ja 80-luvuilla.

Heikki Kylmälä syntyi 1932 Hyvinkäällä, jossa vietti nuoruutensa. Hänestä tuli ylioppilas 1951, jonka jälkeen opiskeli ja valmistui koneenrakennuksen insinööriksi Helsingin teknillisestä opistosta. Uransa alussa hän toimi suunnittelijana ja suunnitteluryhmän johtajana eri teollisuuslaitoksissa. Hän toimi opettajanuransa alussa Nurmijärven ammattikoulussa, josta siirtyi opettajaksi Riihimäen ammattikouluun. Ammattikoulun rehtori hänestä tuli vuonna 1967. Rehtorina hän oli kehittämässä Riihimäen ammattikoulua 70- ja 80-luvuilla alansa eturivin oppilaitokseksi mm. erilaisten ammattikoulukokeilujen ja oppilaitoksen laajentamisen kautta. Hän toimi myös useissa luottamustoimissa, kuten Riihimäen kansakoulujen johtokunnan ja kansakoululautakunnan puheenjohtajana. Erittäin merkittäväksi on katsottu Heikin työ Lasi- ja posliiniammattien keskustoimikunnan puheenjohtajana näiden alojen koulutuksen kehityksessä.

Rehtorina Heikki opittiin tuntemaan kurin ja järjestyksen miehenä. Hän uskoi, että tie alansa ammattilaiseksi vaati itsekuria ja paneutumista ammattinsa saloihin. Heikki tunnettiin erityisen tiukkana opettajana kurittomille oppilailleen, joita hän yritti aidosti kannustaa oikealle elämänuralle. Monista syrjäytyneistä oppilaista hän saikin hiottua kunnon kansalaisia.

Jämäkän maineen takaa löytyi sivistynyt, älykäs ja humaani ihminen, joka halusi olla avuksi niin läheisilleen, ystävilleen kuin oppilailleen. Hän kannusti ja tuki oppilaittensa omaa harrastuneisuutta ja oppimista. Heikki oli tekniikan ohella kiinnostunut niin maailmankirjallisuudesta, filosofiasta ja tieteen historiasta kuin myös science fictionista ja fantasiasta. Esimerkkinä tästä hän tunsi hyvin Taru Sormusten Herrasta -kirjan taustaa ja keskusteli sen maailmoista harrastajaystäviensä kanssa jo kauan ennen kuin teos saavutti lopullisen läpimurtonsa 2000-luvulla ja puhui usein kirjailijoiden ja filosofien teoksista ja niiden teemoista sekä historian opetuksista meille nykypäivän ihmisille. Heikki oli nuoruudessaan myös urheilun harrastaja varsinkin jalkapallon saralla, ja oli aikoinaan mukana perustamassa Hyvinkään Palloseuraa.

Heikki oli riihimäkeläisen tähtiharrastuksen todellinen isähahmo. Rehtorin ja opettajan toimensa ohella hän loi mittavan uran tähtitieteellisten havaintolaiteiden rakentamisen saralla hioen peilejä ja linssejä sekä rakentaen näistä tähtikaukoputkia harrastuskäyttöön muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Heikki ja hänen opettajakollegansa Esko Sankari ryhtyivät 70-luvun puolivälissä rakentamaan kaukoputkia ammattikoulussa lopetetun lasiteknisen linjan tiloissa. Rakentelupiiri vakiintui pian kaukoputkien rakennuskerhoksi, joka kokosi kiinnostuneita paikallisia harrastajia toimintaansa. Kaukoputkikerholla oli myös valtakunnallista kiinnostusta, ja maamme useat sen aikaiset Ursan piirissä toimineet havaintovälinerakentajat kävivät ammentamassa oppeja ja niksejä Heikiltä, joita hän tarjosi parhaimman tietämyksensä ja kykynsä mukaan. Hän valmisti mm. harrastajien hyvin tuntemalle optisen alan yrittäjälle Hannu Määttäselle tämän ensimmäisen peilinhiomakoneen käytettäväksi yrityksensä alkutaipaleilla. Lisäksi Heikin tietotaidolla oli kysyntää, kun Ursa tarvitsi Kaivopuiston tähtitorninsa vanhan seurantalaitteiston huoltoa ja korjausta.

Syyskuussa 1977 Heikki oli perustamassa Riihimäelle omaa tähtitieteen harrastajien seuraa, Riihimäen Tähtitieteellistä yhdistystä, jossa hän toimi pitkään sen puheenjohtajana. Heikki jättäytyi pois yhdistyksen hallituksesta lopullisesti 90-luvun puolivälissä, ja pitkästä työskentelystä yhdistyksen parissa hänet kutsuttiin yhdistyksen historian ensimmäiseksi kunniajäseneksi 1995. Pitkäaikaisesta sairaudestaan huolimatta hän osallistui yhdistyksen toimintaan lähes kuolemaansa vuoteen 2005 asti. Paikallisesti ja valtakunnallisesti merkittävän harrastustyönsä johdosta Tähtitieteellinen yhdistys Ursa myönsi hänelle ansioituneiden tähtiharrastajien Stella Arcti -palkinnon vuonna 2000.

Heikki esiintyi aina perin vaatimattomana, mutta oli todelliselta luonteeltaan tinkimätön. Hän pyrki niin työssään kuin harrastuksissaan määrän ja nopeuden sijasta laatuun ja tarkkuuteen. Esimerkkinä tästä hän rakensi itse erityisen haastavana pidetyn Maksutov-tyyppisen kaukoputken, joita ei ole Suomessa tehty kuin yksi vastaava laite. Heikki jätti merkittävän perinnön ajatusmaailmastaan niin riihimäkeläisille kuin suomalaisille tähtiharrastajille; asiat kannattaa tehdä viimeisen päälle ja riittävällä huolellisuudella, mutta huumoria ja itseironiaa ei pidä unohtaa. Monet kerrat yhdistyksen kerhoilloissa saatiin nauraa terävä-älyisen Heikin tarinoille niin tähtiharrastuksen kuin muunkin maailman merkillisyyksistä ja sattumuksista. Kuin tähtiharrastuksellisen elämän-työnsä päätteeksi Heikki oli rakentanut lapsenlapsilleen kaukoputkia varusteineen, ja osa jälkeläisistä onkin innostunut vaarinsa jalosta harrastuksesta.