Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Hyväksytty syyskokouksessa 25.11.2014

Yleistä

Observatorion ystävät ry:n tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti Helsingin observatorion toimintaa sekä tukea, edistää ja tehdä tunnetuksi luonnontieteellistä kulttuuria.

Toimintavuoden tavoitteina ovat

  • tehdä yhdistystä tunnetuksi Observatorion toiminnasta kiinnostuneiden keskuudessa
  • avustaa observatoriota tilojen kunnostamisessa sekä näyttelyihin ja toimintaan liittyvien varusteiden hankinnassa
  • aktivoida jäsenistöä vapaaehtoistoimintaan Observatorion hyväksi

Varainhankinta ja muu taloudellinen tukitoiminta

Yhdistyksen keskeinen tehtävä on varainhankinta. Kertyin varoin tuetaan Observatorion toimintaa Observatoriolta tulevien esitysten mukaisesti. Toimintavuoden aikana järjestetään jäsenhankintakampanja. Jäsenetuina tarjotaan jäsentilaisuuksia, toimintaa sekä alennus Observatorion pääsymaksuihin.

Toimintavuonna kehitetään keinoja kannatusjäsenverkoston laajentamiseen. Kannatusjäsenille annetaan liittymispaketti, joka sisältää mm. nahkakantisen sidotun version Helsingin Observatorio -kirjasta sekä nimikyltin Observatorion ystävät -tauluun.

Kannatusjäsenyyden ohella yrityksiltä pyritään saamaan lahjoituksia.

Yhdistys aloittaa aktiivisen kohdeavustusten hakemisen säätiöiltä Observatorion nimeämiin tarkoituksiin. Sopivia kohteita ovat esimerkiksi laitehankinnat.

Varojen hankintaa varten voidaan järjestää myös keräyksiä, arpajaisia ja muita tilaisuuksia. Tutkitaan mahdollisuutta saada pysyvä keräyslipas Observatoriolle.

Muu tukitoiminta

Yhdistyksen jäsenet voivat toimia Observatorion pyynnöstä vapaaehtoisvalvojina yleisötapahtumissa, kuten Tieteiden yössä, Helsinki-päivän tapahtumassa ja Taiteiden yössä.

Toiminta jäsenistölle

Jäsenistä pyritään luomaan verkosto, joka aktiivisesti osallistuisi eri puolilla maata yhteisten tapahtumien ja tempausten toteuttamiseen sekä jäsenhankintaan ja tukitoimintaan.

Toimintavuoden aikana järjestetään vähintään kaksi jäsentilaisuutta, joiden yhteydessä järjestetään luento tai keskustelutilaisuus. Syyskokouksen yhteydessä järjestetään pikkujoulut. Jäsenistön osallistumismahdollisuuksia Observatorion tukitoimintaan voidaan lisätä perustamalla erilaisia pysyviä ja määraikaisia työryhmiä. Tällaisia voidaan koota esimerkiksi laitteistohankkeisiin sekä tapahtumien organisointiin.

Jäsenistön osallistumismahdollisuuksia Observatorion tukitoimintaan lisätään perustamalla erilaisia pysyviä ja määräaikaisia työryhmiä. Tällaisia voidaan koota esimerkiksi laitteistohankkeisiin sekä tapahtumien organisointiin.

Hallinto ja viestintä

Yhdistyksen hallitus kokoontuu toimintavuoden aikana noin kuusi kertaa. Hallituksen työskentelyyn kutsutaan mukaan myös Observatorion päällikkö.

Kevätkokous järjestetään maalis–toukokuussa ja syyskokous loka–marraskuussa. Kokousten yhteydessä voidaan järjestää myös muuta jäsentoimintaa.

Yhdistys tiedottaa toiminnastaan kotisivuillaan www.observatorionystavat.fi sekä yhdistyksen Facebook-sivuilla. Molemmille kootaan uutisia yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista. Yhdistyksen kokouksista tiedotetaan jäsenistölle myös sähköpostitse.

Vuosikokous 15.5.2024

Observatorion ystävät ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Helsingin Observatoriolla keskiviikkona 15.5.2024 klo 18.00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (kokousasiakirjat ovat etukäteen saatavissa sähköisesti puheenjohtajalta). Kokouksen jälkeen Hannu Määttänen pitää esitelmän aiheenaan: Kauas on pitkä matka - Mariner 1 - Voyager 1.

Uutisia

Lue uutisia »

Kannatusjäsenemme