Komeetan talvileiri 2014

Kirkkonummella 25.-26. tammikuuta 2014

Komeetan kotisivuille
Ilmoittautuminen

PAIKKA

Porkkalanniemellä Nedergårdin kesäsiirtolassa Lillkanskogissa

YLEISTÄ:

Leirin ohjelma on suunniteltu kaikenikäisille tähtiharrastajille ja erityisesti vasta-alkajille. Paikalla on kokeneita harrastajia, joiden ohjauksessa pääset mukavasti tutustumaan käytännön havaintotoimintaan. Käytettävissä useita erikokoisia kaukoputkia. Illan taivashavainnot tehdään pihalta tai läheisen merenlahden jäältä. Järjestetyn ohjelman ohella aikaa on myös saunomiselle, leppoisalle yhdessäololle ja ulkoilulle.

Tässä linkki vuoden 2003 leirikuviin:
Jani Helanderin kuvagalleria

RUOKAILUT:

Paikalla ei ole järjestettyä ruokailua, mutta käytössä on keittiö astioineen, liesi, tehokkaat uunit, jääkaappi, tilava kylmiö ja mikroaaltouuni. Ota riittävästi evästä mukaan, sillä lähimpään kauppaan on liki 20 km. Komeetta luultavasti järjestää aamupuuroa ja kahvia, joista peritään vapaaehtoinen maksu.

MAJOITUS:

Majoittumista varten on erillinen  majoitusrakennus, jossa on useita huoneita sekä yhteinen takkahuone. Vuodepaikkoja on kaikkiaan 25. Vuoteissa on vain tyyny ja huopa, joten ota omat lakanat tai makuupussi mukaan, halutessasi myös oma peitto ja tyyny. Majoitustiloissa on erikokoisia huoneita. Niitä ei voi varata, vaan kukin hakee itselleen sopivan vuoteen. Toivon kuitenkin, että etenkin yksin tulevilta aikuisilta ja nuorilta löytyy ymmärrystä LAPSIPERHEILLE, ja pienemmät kahden ja neljän hengen huoneet jätettäisiin heille.

AJO-OHJE:

Lillkanskogiin mennään siten, että noin 2 km Kirkkonummen keskustasta Hangontieltä Helsinkiin päin käännytään kohti Porkkalaa, jonne ajetaan n. 15 km. Sitten on silta, kesäkahvila ja 100 metrin päässä pieni tie oikeaan. Tienviitassa lukee "Kesäsiirtola". Ajetaan n. 600 metriä tien päähän saakka. Porkkalaan ei mene busseja lauantaisin ja sunnuntaisin, eli on mentävä kimppakyydilla tai taksilla, jos ei ole omaa autoa.

Ajo-ohje (iso kartta)
Ajo-ohje (pieni kartta)

Kunnan kartta

KIMPPAKYYTI:

Viime leirilläkin kimppakyyti toimi varsin mukavasti. Ilmoita (Sepolle) jos tarvitset tai voit tarjota kyytiä. Kyyti voi olla tarpeen esim. Kirkkonummen rautatieasemalta leirille ja takaisin, koska bussivuorot ovat etenkin sunnuntaina harvassa. Oheisesta linkistä pääset katsomaan kimppakyytitilannetta.

Kimppakyytitilanne

ILMOITTAUTUMINEN:

Ennakkoilmoittautuminen ei ole välttämätöntä, mutta sillä varmistat majoituspaikkasi. Ilmoittautuminen ilmoittautumislomakkeella. tai puhelimitse: Seppo Linnaluoto, (09)2977001 tai 040-5953472

Lista ilmoittautuneista.

OSALLISTUMISMAKSUT:

Komeetan jäsen 10 euroa.

Muut 15 euroa.

OHJELMA:

Lauantai 25.1.2014

14.00 Leiri alkaa, Seppo Linnaluoto             
16.00 Risto Heikkilä: Syvä taivas
18.00 Toni Veikkolainen: Komeettavuosi 2013
20.00 Sauna

Sunnuntai 26.1.2014

11.00 Vuoden 2014 tähtitaivas, S. Linnaluoto
13.00 Siivous ja leirin purku, kaikki
14.00 Leiri päättyy

Esitelmien ja leirin rahoittamiseen osallistuu OK-opintokeskus.