Tähtitaivas kesällä 2010

Aurinko

Kesäpäivänseisaus on 21.6.2010 klo 14.28. Tällöin Aurinko on pohjoisimmillaan. Päivän pituus on silloin pisimmillään maapallon pohjoisella puoliskolla.

Maa ja Aurinko ovat kauimmillaan toisistaan 6.7.2010 klo 14, jolloin etäisyys on 1,7 % suurempi kuin keskietäisyys.

Syyspäiväntasaus on 23.9.2010 klo 6.09. Tällöin Aurinko siirtyy taivaanpallon pohjoiselta puoliskolta eteläiselle. Aika auringonnoususta auringonlaskuun on samanmittainen (12 tuntia) kaikkialla maapallolla.

Auringonpilkkujen minimi oli vuonna 2007. Maksimiin päästäneen vuonna 2012. Tällä hetkellä auringonpilkkujen määrä on vähitellen nousussa.

Kuu

Täysikuu on 28.5., 26.6., 26.7., 24.8. ja 23.9.

Toukokuussa täysikuun korkeus etelässä on viisi astetta, kesäkuussa se on myös viisi astetta, heinäkuussa 11 astetta ja elokuussa 18 astetta. Kuu näkyy kesällä kaikkein huonoimmin, mutta se on toisaalta miltei ainoa taivaankappale, joka näkyy kesän valoisalta taivaalta.

Kuu on lähellä Venusta illalla 15.-16.5., 14.6. ja 14.7.

Kuu on lähellä Marsia 19./20.5. ja 17./18.6.

Kuu on lähellä Jupiteria 30./31.7., 26./27.8. ja 22./23.9.

Kuu on lähellä Saturnusta 22./23.5. ja 18./19.6.

Planeetat

Merkurius näkyy itäisellä aamutaivaalla noin 15.9.-2.10. klo 6 maissa. Kirkkaimpana Merkurius näkyy näkyvyyskautensa lopussa. Ks. Tähdet 2010 s. 62.

Venus näkyy matalalla länsiluoteisella iltataivaalla kesäkuuhun saakka. - Venus on aina planeetoista kirkkain.

1.6.2010 klo 24 Venus on 7 asteen korkeudella luoteessa, Mars on lännessä 18 asteen korkeudella ja Saturnus on 22 asteen korkeudella lounaassa. Aurinko on tällöin 6 astetta horisontin alla. Venus näkyy silloin ilman muuta paljain silmin, mutta Marsin ja Saturnuksen näkemiseen voi tarvita kiikaria.

Mars näkyy kesäkuuhun saakka. Etäisyyden siihen kasvaessa Mars heikkenee niin että se toukokuun loppupuolella on enää magnitudia +1,0.

Jupiter tulee näkyviin aamutaivaalle kesäkuussa. Se on oppositiossa 21.9. vastapäätä Aurinkoa. Se nousee silloin Auringon laskiessa idästä, on keskiyöllä etelässä 28 asteen korkeudella ja laskee länteen auringonnousun aikaan. - Kaukoputkella näkyy neljä Jupiterin kuuta ja planeetan pinnan vyöhykkeitä.

Saturnus näkyy kesäkuuhun saakka. - Kaukoputkella näkyvät sen komeat renkaat ja ainakin kirkkain kuu Titan.

Uranus näkyy kiikarilla, mutta se erottuu tähdistä ainoastaan suurella suurennuksella kaukoputkella. Se on oppositiossa 21.9.2010 Kalojen tähdistön eteläosassa.

Uranus on lähellä Jupiteria. Elokuussa Uranus on Jupiterin vasemmalla puolella ja syyskuun puolivälissä Jupiter ohittaa Uranuksen alapuolelta vajaan asteen päästä. Jupiter liikkuu silloin oikealle.

Uranus kiertää Auringon kerran 84:ssä vuodessa. Se kohoaa jo 29:n asteen korkeudelle. Sen löytäminen tarvitsee Tähdet 2010:n karttaa s. 123 tai goto-jalustalla varustettua kaukoputkea. Uranus on melko tähtimäinen, läpimitta 3,7 kaarisekuntia. Sitä kannattaa katsoa myös mahdollisimman suurella suurennuksella, jotta se näkyisi levynä.

Neptunus on 20.8. oppositiossa. Se on melko tähtimäinen, läpimitta 2,4 kaarisekuntia, joten sen tunnistamiseen tarvitaan Ursan vuosikirjan Tähdet 2010:n karttaa sivulta 124 tai goto-jalustalla varustettua kaukoputkea.

Meteorit

Satunnaisia eli sporadisia meteoreja näkyy parhaimmillaan noin 10 tunnissa silloin kun taivas on pimeä. Niitä näkyy parhaiten aamuyöstä.

Perseidit on ehkäpä vuoden paras parvi. Meteoreja näkyy eniten 12./13.8. Tällöin voi parhaimmillaan näkyä jopa 60 meteoria tunnissa, luultavasti kuitenkin vain parikymmentä. Meteoreja näkyy parhaiten 10.-13.8 maksimin ollessa 13.8. aamuyöstä. Parvi on aktiivinen 17.7.-24.8. Parven emokomeetta on Swift-Tuttle. Kuu ei haittaa havaintoja maksimin tienoilla. Parven säteilypiste on Perseuksen ja Kassiopeian välillä.

Tähdet

Tähtitaivas on kesällä kovin valoisa. Kesällä näkyvät vain kirkkaimmat tähdet. Juhannuksenakin näkyy kaakossa suuri "kesäkolmio", johon kuuluvat Lyyran Vega, Joutsenen Deneb ja Kotkan Altair. Lounaassa näkyy Karhunvartijan Arcturus, pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti. Ajomiehen Capella on pohjoisessa. Mikä on himmein tähti, joka näkyy juhannuksena? Siitä on tarkempia tietoja osoitteessa: http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/saa/proj/kesarjm.html  Juhannuksen tienoilla eteläisimmässä Suomessa on nähty lähes 4. magnitudin tähtiä.

Mistä saa tietoa?

Tähtitaivaasta kerrotaan osoitteessa: http://www.ursa.fi/taivaalla/

Yleisradion Teksti-TV:ssä sivulla 897 on tietoja tähtitaivaasta. Sivulla 898 on tietoja satelliittien näkymisestä.

Ja Ursan vuosikirja Tähdet 2009 on alan perusteos. Sitä saa ostaa vaikka Kirkkonummen Komeetalta. Maksaa jäseniltä vain 10 euroa ja muilta 12 euroa.

Avaruusalan uutisia ilmestyy miltei päivittäin osoitteessa: http://www.avaruus.fi/

Ursan kotisivun osoite on: www.ursa.fi/

Kirkkonummen Komeetan kotisivun osoite on: www.ursa.fi/yhd/komeetta/

Seppo Linnaluoto