Tähtitaivas 2014 Kirkkonummella


Aurinko

Aurinko on pohjoisimmillaan 21.6.2014 klo 13.51 (korkeus etelässä Kirkkonummella 53 astetta) ja eteläisimmillään 22.12. klo 1.03  (korkeus 7 astetta Kirkkonummella). Kevätpäiväntasaus on 20.3. klo 18.57 ja syyspäiväntasaus 23.9. klo 5.29 (korkeus etelässä 30 astetta).

Auringonpilkkujen minimi oli vuonna 2007. Nyt on auringonpilkkumaksimi.

Kuu

Kuu näkyy parhaiten talvipäivänseisauksen aikaan joulukuussa. Kasvava Kuu näkyy parhaiten keväällä iltataivaalla ja vähenevä Kuu parhaiten aamutaivaalla syksyllä. Kesäpäivänseisauksen aikaan kesäkuussa Kuu näkyy matalimmillaan, mutta se on toisaalta niitä harvoja taivaankappaleita, jotka näkyvät valoisalla kesätaivaalla.

Pimennykset

Suomessa ei näy vuonna 2014 ainuttakaan pimennystä. Tämä on vuosikymmeniin ainoa vuosi, jolloin Suomessa ei näy pimennyksiä.

 Planeetat

Merkurius näkyy iltataivaalla noin 25.1.-5.2. matalalla lounaassa klo 17 jälkeen. Merkuriuksen voi huomata paljain silmin noin 50 minuuttia auringonlaskun jälkeen ja se laskee noin kaksi tuntia auringonlaskusta. Sen kirkkaus pienenee nopeasti. Apuna Merkuriuksen etsimisessä kannattaa käyttää kiikaria ja sitten katsoa sitä paljain silmin. Merkuriuksen suurin itäinen elongaatio on 31.1., jolloin sen etäisyys Auringosta on 18 astetta. Ks. vuosikirja Tähdet 2014 s. 18.

Merkurius näkyy iltataivaalla matalalla luoteessa noin 10.-25.5. noin klo 22.30 jälkeen. Sen kirkkaus pienenee nopeasti. Merkuriuksen suurin itäinen elongaatio on 25.5., jolloin sen etäisyys Auringosta on 23 astetta. Apuna Merkuriuksen etsimisessä kannattaa käyttää kiikaria. Ks. Tähdet 2014 s. 42.

Aamutaivaalla Merkurius näkyy noin 30.10.-10.11. matalalla itäkaakossa. Sen kirkkaus kasvaa nopeasti. Merkurius on ssurimmässä läntisessä elongaatiossa 1.11., jolloin sen etäisyys Auringosta on 19 astetta. Ks. Tähdet 2014 s. 74.

 Venus näkyy erittäin huonosti vuonna 2014. Se näkyi tammikuun alkupäivinä iltataivaalla. Aamutaivaalla se näkyy tammikuun lopusta maaliskuun alkuun matalalla kaakossa ja heinä-elokuussa itäisellä taivaalla. - Venus on kirkkain tähtimäinen taivaankappale.

 Maa on lähinnä Aurinkoa 4.1. klo 14, jolloin sen etäisyys on 147,0 milj. km. Maa on kauimpana Auringosta 4.7. klo 3, jolloin sen etäisyys on 152,1 milj. km.

 Mars kirkastuu nopeasti sen etäisyyden pienentyessä vuoden alussa. Helmikuussa sen kirkkaus on jo noin 0 magnitudia eli se on pohjoisen taivaan kirkkimpien tähtien veroinen. Mars nousee idästä tammikuun lopulla klo 24 ja maaliskuun alussa klo 22. Mars on Neitsyen tähdistössä Spican lähettyvillä. Mars on hieman Spicaa kirkkaampi. Mars saapuu oppositioon vastapäätä Aurinkoa 9.4., jolloin se näkyy koko yön. Sen kirkkaus on tällöin -1,5 eli se on yhtä kirkas kuin Sirius, taivaan kirkkain tähti. Se näkyy iltataivaalla kesäkuuhun saakka. Mars näkyy uudestaan marraskuusta lähtien alhaalla iltataivaalla.

 Jupiter näkyy kaikista planeetoista vuonna 2014 parhaiten. Jupiter oli oppositiossa eli vastapäätä Aurinkoa 5.1., jolloin se näkyy koko yön. Helmikuun alkupuolella se on yli 50 asteen korkeudella etelässä klo 22 ja laskee luoteeseen klo 7. Jupiter näkyy iltataivaalla kesäkuun alkuun saakka. Se on vuoden alkukuukausina Kaksosten tähdistössä. Jupiter on kirkkain tähtimäinen kohde.

Aamutaivaalle Jupiter ilmestyy elokuussa. Syyskuun lopulla se nousee koillisesta klo 2 ja normaaliajan alkaessa lokakuun lopussa klo 23:n jälkeen. Jouluna Jupiter nousee klo 20. Se on vuoden loppupuolella Kravun tähdistössä, josta se siirtyy lokakuussa Leijonaan. - Jupiter on aina kirkkaampi kuin yksikään tähti. Kaukoputkella tai kiikarilla näkyy Jupiterin neljä suurinta kuuta.

 Saturnus nousee kaakosta maaliskuun alussa klo 2. Se on oppositiossa 10.5.2014. Se nousee silloin Auringon laskiessa kaakosta, on yön pimeimpään aikaan etelässä 15 asteen korkeudella ja laskee lounaaseen auringonnousun aikaan. Saturnus näkyy kesään saakka. Aamutaivaalle Saturnus ilmestyy joulukuussa.

Saturnus on yhtä kirkas kuin pohjoisen taivaan kirkkaimmat tähdet. Kaukoputkella näkyvät sen komeat renkaat ja ainakin sen suurin kuu Titan.

 Uranus näkyy kiikarilla, mutta se erottuu tähdistä ainoastaan suurella suurennuksella kaukoputkella. Se on oppositiossa 8.10.2014 Kalojen tähdistössä.

Uranus kiertää Auringon kerran 84:ssä vuodessa. Se kohoaa jo 35 asteen korkeudelle. Sen löytämiseen tarvitsee Tähdet 2014:n karttaa s. 125 tai goto-jalustalla varustettua kaukoputkea.

 Neptunus on oppositiossa 29.8.2014 Vesimiehen tähdistössä. Se on etelässä ollessaan 20 asteen korkeudella. Se ei erotu tähdistä. Sen löytämiseen tarvitsee Tähdet 2014:n karttaa s. 126 tai goto-jalustalla varustettua kaukoputkea.

 Meteorit

Sporadisia eli satunnaisia meteoreja näkyy parhaimmillaan pimeällä kuuttomalla taivaalla kymmenkunta tunnissa. Aamulla meteoreja näkyy enemmän kuin illalla. Syksyllä sporadisia meteoreja näkyy enemmän kuin keväällä.

 Kvadrantideja näkyy 28.12.-12.1. Eniten niitä näkyi 3.1. illalla. Kuu ei haittannut havaitsemista.

 Perseidien meteoriparven tähdenlentoja näkyy eniten 10.-13.8. Parasta havaintoaikaa on 11./12.8. ja 12./13.8. Lähes täysikuu haittaa havaintoja maksimin aikaan. Parvi on aktiivinen 17.7.-24.8.

 Geminidien meteoriparven tähdenlentoja näkyy 4.-17.12. Meteoreita näkyy runsaasti useina öinä. Aktiivisimmillaan parvi on 14.12. Puolikuu haittaa havaitsemista maksimin aikoihin.

 Tähdet

Tähtitaivas näyttää joka vuosi melko samanlaiselta, sillä tähtitaivaan muutokset ovat yleensä hyvin pitkäaikaisia.

Tutuin tähtikuvio useimmille ihmisille on Otava. Se on niin pohjoisessa, että se näkyy aina. Reitti Pohjantähteen kulkee seuraavasti: Otavan kahden oikeassa laidassa olevasta tähdestä vedetään viiva ylöspäin, jonka pituus on viisi kertaa tähtien välinen matka. Pohjantähti ei ole erityisen kirkas, mutta se on kuitenkin seutunsa kirkkain tähti, joten se on helppo tunnistaa. Jos Otavan kaarta jatkaa alaspäin, niin saavutaan Arcturukseen, joka on taivaanpallon pohjoisen puoliskon kirkkain tähti.

Talvi-iltoina näkyy suunnilleen etelässä Orionin kirkas tähdistö, joka muistuttaa tiimalasia. Sen keskellä on kolmen tähden suora rivi, joka osoittaa vasemmalle alas tähtitaivaan kirkkaimpaan tähteen, Siriukseen. Talvi-iltoina eteläisellä ilmansuunnalla on runsaasti hyvin kirkkaita tähtiä, kuten Rigel, Sirius, Procyon, Castor ja Pollux, Capella ja Aldebaran sekä Betelgeuse. Lisäksi tänä talvena kirkas Jupiter-planeetta on Kaksosten tähdistössä.

Kevätiltoina on etelässä Leijonan tähdistö, joka tosiaan muistuttaa hieman makaavaa leijonaa. Sen vasemmalla puolella on Y-kirjainta muistuttava Neitsyen tähdistö.

Kesäiltoina valoisan taivaan kirkkain tähtikuvio on Kesäkolmio, jonka oikeassa yläkulmassa on Vega, joka kuuluu pohjoisen taivaan kirkkaimpiin tähtiin. Kolmion vasen ylätähti on Deneb ja alhaalla on Altair.

Syysiltaisin etelässä ei ole erityisen kirkkaita tähdistöjä. Eteläisellä taivaalla on suuri Pegasus-neliö, jonka vasemmasta yläkulmasta lähtee Andromedan tähtien rivi. Jos jatketaan matkaa, niin saavutaan Perseukseen ja Ajomieheen, jossa on pohjoisen taivaan kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Capella.

Mistä saa tietoa?

Tulevasta tähtitaivaasta kerrotaan osoitteessa: http://www.ursa.fi/taivaalla/

Myös Yleisradion Teksti-TV:ssä sivulla 897 on tietoja tähtitaivaasta. Sivulla 898 on tietoja satelliittien näkymisestä.

Ja Ursan vuosikirja Tähdet 2013 on alan perusteos. Sitä saa ostaa vaikka Kirkkonummen Komeetalta. Maksaa jäseniltä vain 11 euroa ja muilta 15 euroa.

Avaruusalan uutisia ilmestyy miltei päivittäin osoitteessa: http://www.avaruus.fi/

Ursan kotisivun osoite on: http://www.ursa.fi/

Kirkkonummen Komeetan kotisivun osoite on: http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/

Seppo Linnaluodon kotisivu: http://www.ursa.fi/~linnaluo

Seppo Linnaluoto

Ajankohtaista

 

Tapahtumia

Komeetan kerho

Kirkkonummen Komeetta kokoontuu maanantaisin klo 18-20 Volsissa entisessä koulussa vastapäätä Volskotia tai kesäkautena läheisellä Komakallion havaintoalueella. Katso tarkemmin .

Esitelmät jatkuvat

Seuraava esitelmä on tiistaina 12.3.2024 klo 18 Fyyri -kirjastossa. Katso tarkemmin.

Esitelmän jälkeen on yhdistyksen kevätkokous.

Tähtinäytännöt

Tähtinäytännöt ovat selkeällä säällä su ja ma pimeällä syyskuusta maaliskuuhun. Katso tarkemmin

Lastenkerho
Komeetan lastenkerho etsii uutta vetäjää. Se kokoontuu yleensä joka toinen tiistai klo 18.30-20. Seuraavat kerhon kokoontumiset ovat selvitettävänä. Katso tarkemmin.

Leijona yöllä etelässä, Neitsyen galaksijoukot keväisten tähtikuvaajien kohteina.

Kuu, Mars ja Venus hallitsevat taivasta auringon laskun jälkeen. .

Satunnaisia eli sporadisia meteoreja näkyy parhaiten aamuyöstä elo-huhtikuussa. Pimeänä kuuttomana yönä niitä voi nähdä jopa kymmenkunta tunnissa. Revontulia näkyy Etelä-Suomessa muutaman kerran vuodessa.