Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

1. Yleistä

Yhdistys perustettiin 24.5.2000. Yhdistys on osallistunut tähän mennessä 10 kertaa Kirkkonummipäiviin, on järjestänyt kaksi kertaa valtakunnalliset tähtipäivät, kerhoiltoja on kerran viikossa ja on järjestänyt esitelmätilaisuuksia kerran kuussa. Lastenkerho kokoontuu joka toinen viikko. Myös Volsin tähtitornissa on yleisönäytäntöjä.

2. Hallitus

Yhdistyksen hallitus kokoontuu tarpeen vaatiessa, vähintään neljä kertaa vuodessa. Yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä tilintarkastajat, muut toimihenkilöt valitsee hallitus.

3. Talous

Yhdistyksen taloudelle luo hyvän pohjan yhdistyksen keräämät jäsenmaksut. Yhdistyksen jäsenmaksu on yli 25-vuotiailta 20 euroa, tätä nuoremmilta 10 euroa ja perhejäseniltä 5 euroa. Yhteisöjäsenten jäsenmaksu on 40 euroa ja kannatusjäsenten 200 euroa.

Yhdistys anoo Kirkkonummen kunnalta toiminta-avustusta. Yhdistys anoo lisäksi apurahoja yksityisiltä rahastoilta ja säätiöiltä.

Ursalta hankitaan kirjallisuutta, jota myydään jäsenille ja yleisölle.

4. Kokoukset

Yhdistys pitää kevätkokouksen helmi-maaliskuussa. Kevätkokouksessa hyväksytään mm. toimintakertomus ja tilinpäätös. Syyskokous pidetään loka-marraskuussa. Syyskokouksessa hyväksytään mm. toimintasuunnitelma ja talousarvio, päätetään jäsenmaksuista ja valitaan uusi hallitus.

5. Esitelmät

Esitelmätilaisuuksia pidetään kerran kuussa paitsi kesällä. Esitelmät pidetään yleensä Kirkkonummen kirkonkylän koulukeskuksen auditoriossa. Esitelmätilaisuuksille järjestetään rahoitus Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunnalta tai Kirkkonummen Kansalaisopistolta.

6. Retket

Yhdistys järjestää koko perheen retkiä lähiseudulle. Mahdollisesti järjestetään myös retkiä muualle Suomeen.

7. Kerhoillat

Jäsenille pidetään kerhoiltoja kerran viikossa. Kerhoilloissa sytytetään tuli takkaan makkaranpaistoa varten. Selkeällä säällä katsotaan kesällä Aurinkoa tai talvikaudella tähtiä. Yhdistykselle järjestetään pikkujoulut.

8. Lastenkerho

Lasten kerhoiltoja pidetään joka toinen viikko. Illoissa tehdään tähtiharrastusta tutuksi katsomalla kuvia tai filmejä ja askartelemalla. Selkeällä säällä katsotaan Aurinkoa tai tähtiä.

9. Luonnontieteen kerho

Yhdistyksessä toimii myös luonnontieteen kerho, jota pitää Markku af Heurlin. Se kokoontuu noin joka toinen viikko.

10. Tähtitorni ja havaintovälineet

Yhdistyksellä on kunnalta saatu havaintopaikka Volsissa. Sinne on valmistettu kaksi tähtitornia, joissa on havaittaessa syrjään työnnettävä katto. Vanhempaan tähtitorniin on sijoitettu yhdistyksen 28 cm Celestron-kaukoputki ja uuteen 11 cm FL-110 linssikaukoputki, jossa on GOTO-jalusta. Yhdistykselle on hankittu CCD-kamera Wihurin rahaston apurahalla. CCD-kameraa käytetään Celestron-kaukoputken tai linssikaukoputken sekä yhdistyksen tietokoneen kanssa.

Yhdistyksen havaintopaikalla on myös Mika Luostarisen yksityinen tähtitorni, jossa hän etupäässä havaitsee muuttuvia tähtiä.

Tähtitornihanketta on rahoittanut EU Leader-avustuksella. Hanketta ovat lisäksi avustaneet Suomen Kulttuurirahasto, Kirkkonummen säästöpankkisäätiö sekä jäsenet rahallisesti ja talkoilla.

Tähtitornilla on säännöllisiä yleisönäytäntöjä suunnuntaisin. Siellä voidaan myös järjestää tilausnäytöksiä mm. koululuokille.

Yhdistyksellä on siirrettävä 11 cm TAL-1 peilikaukoputki sekä linssikaukoputki. Yhdistyksellä on myös Astroscan-kaukoputki, jota lainataan jäsenille.

11. Kirjasto

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa antaa Komeetalle uudet kirjansa, Tähdet ja avaruus ja Ursa Minor -lehdet. Muilta tähtiyhdistyksiltä saadaan lehtivaihtona jäsenlehtiä. Komeetta ostaa vanhempia Ursan kirjoja ja muita kuin Ursan kirjoja.

Kirjastoon tilataan Sky & Telescope- ja Astronomy-lehdet.

Kirjastoa kartutetaan mm. opintokerhon valtionavulla. Kirjastosta lainataan myös yhdistyksen jäsenten sinne antamia kirjoja ja lehtiä.

12. Lehti ja tiedotustoiminta

Yhdistys julkaisee lehteään Komeetan pyrstöä neljä kertaa vuodessa. Lehti julkaistaan paperimuodossa ja verkkoversiona.

Kirkkonummen Sanomissa ja Länsiväylässä julkaistaan kirjoituksia yhdistyksen toiminnasta, varsinkin esitelmätilaisuuksista. Mainituissa lehdissä ja mm. Helsingin Sanomissa julkaistaan ilmaispalstoilla tietoja yhdistyksen toiminnasta. Myös pyritään esiintymään radioissa.

Ursan Tähdet ja avaruus -lehteä pyritään myös käyttämään hyväksi tiedotustoiminnassa.

Yhdistyksessä tehdään myös yhdistys- ja toimintaesitteet.

13. www-sivut ja muu sähköinen tiedotus

Yhdistyksen www-sivuja kehitetään edelleen Ursan palvelimella. www-sivuilla julkaistaan mm. esitelmien lyhennelmät, lehti Komeetan pyrstö jne. lähes kaikki yhdistyksen piirissä syntyvät kirjoitukset. Siellä julkaistaan myös runsaasti kuvia. Sähköpostilistojen avulla tiedotetaan yhdistyksen toiminnasta.

14. Opintokerho

Viikoittaisten kerhokokoontumisten yhteydessä toimii Komeetan opintokerho, joka saa valtionapua kolme euroa tunnilta. Valtionapu käytetään yleensä kirjojen ostamiseen tai lehtitilauksiin sekä kerhohuoneen vuokraan.

15. Talvileiri

Komeetan talvileiri pyritään järjestämään Kirkkonummella tammikuun lopulla tai helmikuussa. Lillkanskogin kesäsiirtolan hinnat ovat nykyään Komeetalle varsin korkeat, joten tutkitaan myös muita paikkavaihtoehtoja.

Talvileiri on suunnattu kaikenikäisille tähtiharrastajille ja erityisesti vasta-alkajille. Kävijöitä odotetaan edellisvuosien tapaan parisenkymmentä, joista vajaa puolet on nuoria ja lapsia. Leirillä opetellaan kaukoputken käyttöä teoriassa ja käytännössä. Lisäksi on luentoja, saunomista ja ulkoilua. Kustannusten kattamiseksi leiristä peritään osallistumismaksu sekä anotaan avustusta OK-opintokeskukselta.

16. Muu toiminta

Yhdistys osallistuu mm. Kirkkonummipäiviin elokuun lopussa.