Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry


TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002


1. Johdanto

Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta on perustettu 24.5.2000.Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota jäsenilleen ja yleisölle selkeä ja ajanmukaikainen käsitys maailmankaikkeudesta, toimia tähtitieteen ja lähialojen harrastuksen edistämiseksi ja edistää alansa kouluopetusta ja aikuiskasvatusta.

Merkittävintä oli, että Kirkkonummella järjestettiin tähtipäivät 17.-19.5.2002.

2. Jäsenistö

Vuoden lopussa jäseniä oli 106 henkeä, missä on lisäystä 13 henkeä edellisestä vuodesta. Jäsenistä 74 oli vuosijäseniä ja 32 perhejäseniä. Vuosijäsenistä alle 25-vuotiaita oli 17. Jäsenistä 92 oli kirkkonummelaisia, seitsemän Espoosta, kolme Inkoosta, kolme Helsingistä ja yksi Turusta. Vuoden lopulla uusilta jäseniltä ei peritty jäsenmaksua.

3. Hallitus

Hallituksen puheenjohtajana oli Jarmo Helle, varapuheenjohtajana Mikko Mannonen, sihteerinä Seppo Linnaluoto, ja muina jäseninä Mikko Olkkonen ja Kaj Wikstedt sekä varajäseninä Aarno Junkkari ja Sirkka Ruonaniemi. Varainhoitajana toimi Heikki Ruonaniemi.

Hallitus kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa.

4. Talous

Yhdistyksen taloudelle loi hyvän pohjan yhdistyksen keräämät jäsenmaksut. Yhdistyksen jäsenmaksu oli vähintään 25-vuotiailta 17 euroa, tätä nuoremmilta 9 euroa ja perhejäseniltä 4 euroa. Yhteisöjäsenten jäsenmaksu on 35 euroa ja kannatusjäsenten 150 euroa. Yhteisö- ja kannatusjäseniä ei toistaiseksi ollut.

Yhdistys sai Kirkkonummen kunnalta 850 euron toiminta-avustuksen. Yhdistys sai Wihurin rahastolta 2700 euroa CCD-kameran hankintaan.

Ursalta hankittiin myös kirjallisuutta, jota myytiin pääasiassa jäsenille.

5. Tähtipäivät

29. valtakunnalliset tähtipäivät pidettiin Kirkkonummella 17.-19.5.2002. Päivät järjestivät Kirkkonummen Komeetta ja Ursa. Esitelmänpitoa tukivat Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta ja OK-opintokeskus. Myös Kirkkonummen kunta tuki tähtipäivien järjestämistä.

Perjantaina tutustuttiin Kirkkonummen Masalassa olevaan Geodeettiseen laitokseen, jota esitteli professori Markku Poutanen.

Näyttelytila oli koulukeskuksen liikuntasalissa. Siellä oli mm. maailman suurin kaupallisesti myytävä täysin liikuteltava Obsession-kaukoputki, jossa on 63 sentin läpimittainen pääpeili. Näyttelyssä oli myös Ursan planetaario, jossa oli puolen tunnin yleisönäytöksiä. Planetaarion kupooliin heijastettiin tähtitaivas ja diakuvia. Omatekoisia kaukoputkia oli parikymmentä, enimmäkseen 10-20 cm peilillä varustettuja. Erikoisuutena oli varmaankin maailman pienimpiin kuuluva kaukoputki, jossa oli 11 mm objektiivi.

Kirkkonummen Komeetan omalla osastolla oli runsaasti lastenkerhon piirustuksia ja lehtileikkeitä etupäässä Kirkkonummen Sanomista.

Tähtipäivien illanvietto pidettiin Ljunghedan seurantalolla, missä nautittiin erinomaista Patakukon valmistamaa illallista.

Illanvieton yhteydessä jaettiin myös Ursan Stella Arcti -palkinnot. Stella Arcti -palkinto on Tähtitieteellisen yhdistuksen Ursan vuosittain myöntämä palkinto ansioituneesta harrastus- tai havaintotoiminnasta. Palkinto jaetaan yleensä tähtipäivillä.

Tänä vuonna palkinnon saajia oli kaksi. Palkinto ansiokkaasta harrastustoiminnasta mm. meteori-, myrskybongaus- ja revontulijaostoissa myönnettiin Timo Leponiemelle. Myös Kari Kalervo sai palkinnon ansiokkaasta harrastustoiminnasta. Hän on harrastanut tähtivalokuvausta.

Sunnuntaiaamuna mentiin bussilla Metsähovin tutkimuslaitoksille. Ensimmäiseksi tutustuttiin Geodeettiseen tutkimusasemaan, jota esitteli tekn. tri Matti Paunonen ja prof. Markku Poutanen. Asemalla tutustuttiin satelliittilaseriin, jolla tekokuiden hetkellisiä etäisyyksiä voidaan määrätä 2-3 sentin tarkkuudella sekä painovoimalaboratorioon.

Seuraavaksi tutustuttiin Metsähovin radiotutkimusasemaan, jota esitteli laitoksen johtaja tekn. tri Seppo Urpo, joka teki samalla havaintoja Auringosta. Radiotutkimusaseman antenni on 14 metrin halkaisijainen lautasantenni, jota suojaa lasikuitukankainen suojakupu. Radioteleskoopilla tutkitaan mm. kvasaareita, Aurinkoa ja avaruuden molekyylisäteilyä.

Lopuksi tutustuttiin Helsingin yliopiston tähtitorneihin, joita on Metsähovissa kolme kappaletta tai oikeastaan vain päätorniin, jossa on 60 cm peiliteleskooppi. Metsähovin tila on kuulunut Yliopistolle jo vuosisadan alusta, ja aikaisemmin Yliopisto harjoitti siellä maataloutta, mutta 1960-luvulla alue siirtyi tutkimuksen käyttöön. Tähtitieteen laitos tutkii nykyään lähinnä röntgenkaksoistähtiä, joita tutkitaan CCD-kameralla. Metsähovissa tutkitaan myös pikkuplaneettojen fotometriaa ja astrometriaa.

Lauantaina tähtipäivät avasi Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnio. Sen jälkeen alkoi seitsemän luennon sarja. Ensimmäisenä oli dosentti Hannu Kurki-Suonio Helsingin yliopistosta. Hänen aiheensä oli maailmankaikkeuden täyttävä kolmen asteen taustasäteily. Toisena oli esitelmävuorossa Helsingin yliopiston dosentti Juhani Huovelin, jonka aiheena oli avaruustähtitiede. Kolmantena esitelmöi Helsingin yliopistosta professori Kalevi Mattila. Hänen aiheensa oli Euroopan eteläinen observatorio (ESO) ja Suomi. Seuraavat esitelmät oli suunnattu etupäässä alan harrastajille. Markku Nissinen Varkaudesta kertoi meteorien radiohavainnoista sekä Michael Fletcher harrastajan radiohavainnoista. Lauantain esitelmiä kuunteli 40-50 henkeä.

Todellinen tähtipäivien yleisömagneetti oli avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja Turun yliopistosta. Hänen esitelmäänsä elämästä maailmankaikkeudessa oli kuulemassa peräti 140 henkeä. Viimeinen esitelmä oli Geodeettisen laitoksen professori Markku Poutasen esitys planeetta Maasta. Esitelmää kuunteli noin 60 henkeä.

6. Kerhoillat

Volsin entiseltä koululta vuoratussa kerhohuoneessa pidettiin kerhoiltoja huhtikuun loppuun saakka. Toukokuun alusta siirryttiin Ljunghedan seurantalolle Kirkkonummen keskustaan. Kerhoiltoja pidettiin maanantaisin. Kerhoiltoja pidettiin joka viikko, myös kesällä.

Kerhoilloissa katsottiin yleensä jokin video tai pidettiin alustus jostain aiheesta. Vapaassa keskustelussa käsiteltiin erilaisia tähtitieteeseen ja tähtiharrastukseen liittyvia asioita sekä yhdistyksen asioita. Yhdistys tarjosi kahvia ja keksejä. Kirjoja voi lainata kerhoiltojen yhteydessä tai Ursan kirjoja ostaa.

7. Lastenkerho

Lastenkerho kokoontui joka toinen viikko paitsi kesällä ja joululomalla. Lastenkerhon vetäjinä toimivat Eija Nyman ja Seppo Linnaluoto. Kerhossa katsottiin diakuvia tai videoita sekä selkeällä säällä Aurinkoa tai tähtiä. Sekä piirrettiin ja maalattiin. Kerhoiltoja oli kevätkaudella Volsin kerhohuoneella 8 ja Ljunghedassa kaksi ja syyskaudella Mäkituvan kerhohuoneella kuusi kertaa ja niissä oli 4-11 lasta. 15.10. tehtiin retki Metsähovissa oleviin Helsingin yliopiston tähtitorneihin.

8. Matematiikkakerho

Komeetan matematiikkakerho kokoontui kevätkaudella 12 kertaa ja syyskaudella 7 kertaa. Osanottajia oli 4-8. Kerhossa käsiteltiin pulmatehtäviä ja ylioppilastehtäviä, joiden kautta sitten pohdittiin eri asioita, kuten funktion ideaa ja kulkua, trigonometriaa ja geometriaa erilaisissa avaruuksissa.

9. Kirkkonummipäivät

Kirkkonummipäivien aikana 31.8. yhdistys esitteli tähtitieteen harrastusta. Esillä oli yhdistyksen TAL-1 -peilikaukoputki, sekä jäsenten kaukoputkia, joilla näytettiin auringonpilkkuja yleisölle. Lisäksi myytiin Ursan kirjoja ja jaettiin yhdistyksen esitteitä.

10. Esitelmät

Yhdistys järjesti seuraavat esitelmät Kirkkonummen kirkonkylän yläasteen auditoriossa:

16.1. fil. maist. Peter Johansson: Tähtien synty galakseissa. 43 kuulijaa.
27.2. dos. Tapani Perko: Mustat aukot. 75 kuulijaa.
13.3. dos. Jukka Piironen: Maankaltaiset planeetat. 50 kuulijaa.
17.4. fil. maist. Panu Muhli: Kaksoistähdet. 36 kuulijaa.
24.9. prof. Heimo Saarikko: Satelliiteilla tehtävä avaruustutkimus. 22 kuulijaa.
22.10. fil. maist. Asko Palviainen: Tähtien synty Linnunradan tason ulkopuolella. 50 kuulijaa.
12.11. fil. kand. Seppo Linnaluoto: Maailmankaikkeus. N. 20 kuulijaa.
18.12. dos. Merja Tornikoski: Antennit kohti avaruutta. 24 kuulijaa.

Esitelmät rahoitti Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta. Joulukuun esitelmä järjestettiin yhdessä Kirkkonummen Kansalaisopiston kanssa, joka myös rahoitti sen. Esitelmissä oli yhteensä 320 kuulijaa.

Lisäksi järjestettiin tähtipäivien yhteydessä 7 esitelmää, joissa oli yhteensä yli 400 kuulijaa.

11. Kokoukset

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin esitelmän jälkeen 27.2. Siellä mm. hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös.

Yhdistyksen syyskokous pidettiin esitelmän jälkeen 12.11. Kirkkonummen koulukeskuksen aulassa. Siellä mm. valittiin uusi hallitus, päätettiin jäsenmaksuista, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.

12. Tähtiharrastuspäivä

Tähtiharrastuspäivänä 12.10. järjestettiin Kirkkonummen torille myyntipöytä, jolta jaettiin esitteitä ja myytiin kirjoja. Esillä oli myös yhdistyksen kaukoputket sekä jäsenten kaukoputkia.

Tarkoitus oli myös näyttää tähtiä kaukoputkilla, mutta pilvinen sää esti tämän.

13. Tähtinäytännöt ja kaukoputket

Yhdistyksen 11 cm TAL-1 -peilikaukoputkea säilytettiin Komeetan kerhohuoneella. Sillä katsottiin kerhoilloissa pimeänä vuodenaikana tähtiä ja kesäkautena auringonpilkkuja.

Yhdistykselle oli myös 108 mm Astroscan-kaukoputki, jota lainattiin viikoksi jäsenille. Kaukoputkea lainattiin kahdeksan kertaa.

Kirkkonummipäivillä 31.8. oli yhdistyksen osastolla yhdistyksen TAL-1 kaukoputki, jolla katsottiin auringonpilkkuja.

Vuoden lopulla Kirkkonummen kunnan taholta luvattiin yhdistykselle havaintopaikka Volsista radiomaston läheltä.

Ursa lähettää Komeetalle uudet kirjansa, Tähdet ja avaruus sekä Ursa Minor -lehdet. Tässä on hyvä alku kirjastolle. Yhdistys tilasi Sky & Telescope ja Astronomy -lehdet. Yhdistys osti opintokerhon valtionavuilla kirjoja ja em. lehdet.

Yhdistyksen kirjastosta on voinut myös lainata etenkin yhdistyksen sihteerin sinne lainaamaa kirjallisuutta.

Lehtiä ja kirjoja on saanut kotilainaksi kerhoiltojen yhteydessä. Vuoden aikana lainattiin 78 kertaa lehtiä ja kirjoja.

15. Lehti ja tiedotustoiminta

Yhdistyksen lehti, Komeetan pyrstö, ilmestyi neljä kertaa. Lehden toimittajana oli Heikki Marttila. Komeetan pyrstöstä ilmestyi myös verkkoversio, jota kokosi Seppo Linnaluoto.

Yhdistyksestä oli myös jaossa esite ja toimintatiedote sekä liittymiskaavake.

Yhdistyksen esitelmistä ja muusta toiminnasta on tiedotettu Tähdet ja avaruus -lehdessä, Yleisradion Teksti-TV:ssä, Kirkkonummen Sanomissa, Länsiväylässä ja Helsingin Sanomissa. Lisäksi Kirkkonummen Sanomissa on ollut kaikista esitelmistä sihteerin laatimat lyhennelmät.

16. www-sivut ja muu sähköinen tiedotus

Yhdistyksen www-sivuista on huolehtinut Seppo Linnaluoto, joka on pannut sinne lähes kaikki yhdistyksen piirissä syntyneet kirjoitukset ja kuvia. Vuoden loppuun mennessä sivujen määrä oli lisääntynyt 83:een.

Yhdistyksen kotisivuilla on mm. yhdistyksemme jäsenen Jim Dunckerin laatimat Taivassivut, joita ilmestyi kerran kuussa.

Yhdistyksen sähköpostilistaa kirkkonummi-l@ursa.fi on käytetty ahkerasti tiedottamiseen. Siihen on liitetty kaikki jäsenet yhdistyksen puolesta, joilla on sähköpostiosoite.

Varsinkin yhdistyksen esitelmistä on tiedotettu eri verkkoalueilla.

17. Opintokerho

Yhdistyksen maanantaisin kokoontuvan kerhon yhteydessä toimii opintokerho. Kerho saa valtionapua 30 euroa viittä kokoontumista kohti. Valtionavuilla on ostettu kirjoja ja Sky & Telescope ja Astronomy -lehdet.

18. Muu toiminta

Markku af Heurlinin luona järjestettiin pikkujoulusaunailta 7.12.

Yhdistys liittyi The Webb Societyyn. Jäsenmaksua vastaan saa yhdistyksen lehden, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.