Hallituksen kokouksen 11.1.2001 pöytäkirja.

Kevätkokouksen 12.2.2001 pöytäkirja.

Hallituksen kokouksen 19.4.2001 pöytäkirja

Hallituksen kokouksen 18.6.2001 pöytäkirja

Hallituksen kokouksen 5.11.2001 pöytäkirja

Syyskokouksen 12.11.2001 pöytäkirja

Pöytäkirja Tähtitieteellisen yhdistyksen Kirkkonummen Komeetan hallituksen kokouksesta, joka pidettiin Harry Rabbin kotona 11.1.2001 klo 19-20.30. Läsnä puheenjohtaja Aarno Junkkari, Seppo Linnaluoto, Harry Rabb ja Heikki Ruonaniemi. Lisäksi läsnä oli Heikki Marttila (§§ 1-3).

PÖYTÄKIRJA

1 §

Puheenjohtaja avasi kokouksen.

2 §

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §

Keskusteltiin yhdistyksen taloudenhoidosta ja sovittiin noudatettavista periaatteista. Sovittiin, että Tuire Marttila pitää yhdistyksen kirjanpitoa. Valittiin uudeksi varainhoitajaksi Heikki Ruonaniemi, jolle annettiin myös yhdistyksen pankkitilin käyttöoikeus.

4 §

Keskusteltiin yhdistyksen kerhotilamahdollisuuksista. Esille oli tullut mm. koululuokka Volsista sekä Sepänkylässä oleva navetta.

5 §

Keskusteltiin yhdistyksen kunnanavustuksesta. Sovittiin, että anotaan avustusta vapaa-aikalautakunnalta. Jos lautakunta toteaa, että Komeetta ei ole kulttuuriyhdistys, avustusta haetaan kunnanhallitukselta.

6 §

Toimintakertomuksen laatii sihteeri. Käytiin läpi toimintakertomukseen tulevia asioita.

7 §

Todettiin että Harry Rabb perhesyiden vuoksi haluaa erota yhdistyksen hallituksesta. Myönnettiin ero. Kevätkokouksessa 12.2. voidaan tarvittaessa valita uusi jäsen hallitukseen.

8 §

Puheenjohtaja päätti kokouksen.

Aarno Junkkari Seppo Linnaluoto
puheenjohtaja sihteeri

Pöytäkirja 12.2.2001 klo 19.40-20.40 pidetystä Tähtitieteellisen yhdistyksen Kirkkonummen Komeetan kevätkokouksesta, johon otti osaa 16 henkeä (liite). Kokous pidettiin Kirkonkylän koulukeskuksen Yläasteen ruokasalissa Kirkkonummella esitelmän jälkeen.

PÖYTÄKIRJA

1 §

Kokouksen avasi Aarno Junkkari.

2 §

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Aarno Junkkari, sihteeriksi Seppo Linnaluoto ja pöytäkirjantarkastajiksi Heikki Ruonaniemi ja Tapani Linnaluoto.

3 §

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4 §

Sihteeri esitteli toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen.

5 §

Luettiin tilintarkastajain kertomus yhdistyksen hallinnosta ja taloudenhoidosta.

6 §

Hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2000.
Myönnettiin hallitukselle ja muille tilivelvollisille vastuuvapaus.

7 §

Keskusteltiin siitä, valitaanko hallituksesta eronneen Harry Rabbin tilalle uusi jäsen hallitukseen. Päätettiin ettei valita.

8 §

Todettiin, että yhdistyksellä on heinäkuun loppuun saakka kerhohuone entisellä Volsin koululla. Keskusteltiin kerhotilojen käytöstä. Toistaiseksi ainoat avaimet ovat puheenjohtajalla. Luvassa on kaksi muuta avainsarjaa.

Keskusteltiin lehdestä ja sen ulkoasusta.

Todettiin, että yhdistykselle on hankittu tarvikkeet 20 cm:n kaukoputken peilin tekemistä varten.

9 §

Päätettiin kokous.

Aarno Junkkari Seppo Linnaluoto
puheenjohtaja sihteeri

Pöytäkirjantarkastajat

Heikki Ruonaniemi Tapani Linnaluoto

Pöytäkirja Tähtitieteellisen yhdistyksen Kirkkonummen Komeetan hallituksen kokouksesta, joka pidettiin 19.4.2001 esitelmätilaisuuden jälkeen klo 19.50-20.50 Kirkkonummen yläasteen auditoriossa. Läsnä oli hallitus kokonaisuudessaan, eli Aarno Junkkari (puheenjohtaja), Mikko Mannonen, Seppo Linnaluoto (sihteeri) ja Heikki Ruonaniemi sekä varajäsen Markku af Heurlin. Lisäksi olivat läsnä jäsenet Tapani Linnaluoto, Sippe Ruonaniemi, Kaj Wikstedt, Ville Marttila ja Hannu Hongisto.

PÖYTÄKIRJA

1 §

Puheenjohtaja avasi kokouksen.

2 §

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §

Hyväksyttiin 20.11.2000 ja 11.1.2001 pidettyjen hallituksen kokousten pöytäkirjat muutöksitta.

4 §

Hyväksyttiin yhdistykseen liittyneet ja eronneet jäsenet (liite). Heikki Ruonaniemi kertoi, että valtaosa jäsenmaksuista on maksettu.
Yhdistykseen on liittynyt 6 uutta jäsentä, joista 2 Espoosta ja eronnut 2 jasentä.

5000 mk kunnanavustuksesta on tullut päätös, mutta rahoja ei ole tullut vielä tilille.

5 §

Päätettiin, että kerhoiltoja pidetään koko kesän. Kerhotilojen vuokrasopimus loppuu heinäkuun lopussa. Todennäköisesti vuokrasopimusta saadaan jatkettua. Puheenjohtaja ottaa selvää.

Todettiin, että maanantaisin kerhoiltoina kokoontuu Komeetan opintokerho, joka saa valtionapua 170 mk 10 opintokerhotuntia kohti. Valtionavulla on ostettu kirjoja.

6 §

Yhdistys osallistuu Kirkkonummipäiville 31.8.-2.9. suunnilleen samanlaisella ohjelmalla kuin viimeksi. Eli päiville järjestetään Ursan planetaario, Ursan kirjoja myydään ja auringonpilkkuja näytetään.

Kirkkonummipäivien suunnittelukokous on tiistaina 24.4. klo 17.30 auditoriossa. Siihen osallistuu yhdistyksen edustajana Aarno Junkkari, varalla Heikki Ruonaniemi.

Päätettiin, ettei taiteiden yöhön 31.8. todennäköisesti osallistuta näyttämällä tähtiä yhdistyksen putkella.

7 §

Yhdistys järjestää retken Metsähovin tähtitorneihin. Päätettiin ensin mennä pienellä porukalla keskiviikkona 25.4. klo 18.30, jolloin on kokoontuminen kerhohuoneella.

Yhdistys tarjoaa opastuksia Metsähoviin.

8 §

Yhdistys järjestää myöhemmin retken Masalaan Geodeettiselle laitokselle, Lohjan ja Karjaan tähtitorneihin.

Markku af Heurlin järjestää yhdistyksen puolesta retken Lohjalle Tytyrin kaivosmuseoon, Torholan luolaan ja Karkalinniemen luonnonpuistoon.

9 §

Todettiin, että Komeetta järjestää Lopen Räyskälässä Cygnus 2001 -tapahtumaan 2.-5.8. Luontopolun, johon tulevat lasten ja aikuisten sarjat.

10 §

Todettiin, että yhdistys järjestää vuoden 2002 tähtipäivät syksyllä.

11 §

Yhdistys julkaisee tänä keväänä uuden Komeetan Pyrstö -lehden.

12 §

Puheenjohtaja päätti kokouksen.
 

Aarno Junkkari Seppo Linnaluoto
puheenjohtaja sihteeri

hall3-01 Pöytäkirja Tähtitieteellisen yhdistyksen Kirkkonummen Komeetan hallituksen kokouksesta, joka pidettiin 18.6.2001 klo 18.20-19.00 Volsin kerhohuoneella. Läsnä oli Aarno Junkkari (puheenjohtaja), Mikko Mannonen, Seppo Linnaluoto (sihteeri) ja Heikki Ruonaniemi. Lisäksi olivat läsnä jäsenet Tapani Linnaluoto, Sippe Ruonaniemi, Kaj Wikstedt, Heikki ja Ville Marttila.
 

1 §

Puheenjohtaja avasi kokouksen.

2 §

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §

Hyväksyttiin 19.4.2001 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja muutöksitta.

4 §

Hyväksyttiin Jari Tietäväinen yhdistyksen jäseneksi. Todettiin, että Timi Sokka on paikkakunnalta muuton vuoksi eronnut.

5 §

Todettiin yhdistyksen taloudellinen tilanne. Kunnanavustus ja Espoon Sähkön avustus on maksettu. Keskusteltiin siitä, miten maksamattomat jäsenmaksut saadaan perittyä.

6 §

Päätettiin hankkia yhdistykselle diaprojektori ja valkokangas.

7 §

Päätettiin vuokrata yhdistykselle lisähuone kerhohuoneen yhteydestä lähinnä lastenkerhon tarpeisiin elokuun alusta. Vuorasopimus tehdään helmikuun loppuun v. 2002, jonka jälkeen yhdistys joutuu lähtemään muualle. Lastenkerhon vetäjille Eija Nymanille ja Kukka Viitalalle maksetaan ainakin matkakulut.

8 §

Todettiin Kirkkonummipäivien tilanne. Planetaarion tilakysymys on edelleen epäselvä.

9 §

Kunta järjestää 9-13-vuotiaille leirin Porkkalassa 30.7.-3.8. Päätettiin tarjota leiriläisille tähti-ilta. Kunta maksaa ainakin kilometrikorvauksen.

10 §

Ursan Cygnus-tapahtumaan 2.-5.8. Lopen Räyskälässä Komeetta järjestää luontopolun.
Suunnitelmien todettiin olevan kunnossa.

11 §

Muita asioita ei ollut.

12 §

Puheenjohtaja päätti kokouksen.

Aarno Junkkari Seppo Linnaluoto
puheenjohtaja sihteeri

hallitus Pöytäkirja Tähtitieteellisen yhdistyksen Kirkkonummen Komeetan hallituksen kokouksesta, joka pidettiin 5.11.2001 klo 18.20-19.00 Volsin kerhohuoneella. Läsnä oli Aarno Junkkari (puheenjohtaja), Mikko Mannonen, Seppo Linnaluoto (sihteeri) ja Heikki Ruonaniemi sekä varajäsen Markku af Heurlin. Lisäksi olivat läsnä jäsenet Tapani Linnaluoto, Sippe Ruonaniemi, Kaj Wikstedt, Heikki ja Ville Marttila, Mikko Olkkonen ja Glen Holmlund.

1 §

Puheenjohtaja avasi kokouksen.

2 §

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §

Hyväksyttiin toimintasuunnitelmaesitys. Tehtiin eräitä pieniä täsmennyksiä.

4 §

Hyväksyttiin talousarvioesitys sellaisenaan sekä jäsenmaksuehdotus.

5 §

Keskusteltiin siitä, mihin käytetään paikallisen säästöpankkisäätiön yhdistykselle myöntämä 5000 markan avustus. Esillä oli oman 20 cm kaukoputken saattaminen valmiiksi ja rahan käyttäminen siihen sekä Ursan myymän 20 cm Helios Skyliner 200 -kaukoputken ostaminen hintaan 3508 mk. Äänin 3-1 päädyttiin oman kaukoputken kannalle.

6 §

Keskusteltiin siitä, että yhdistykselle oli määrätty vuoden 2000 kirjamyynnistä 304 markkaa veroa. Päätettiin tehdä verovalitus, jonka Markku af Heurlin lupasi hoitaa.

7 §

Päätettiin kokous.
 

Aarno Junkkari           Seppo Linnaluoto
puheenjohtaja             sihteeri
 

Pöytäkirja 12.11.2001 klo 19.50-20.35 pidetystä Tähtitieteellisen yhdistyksen Kirkkonummen Komeetan syyskokouksesta, johon otti osaa 15 henkeä (liite). Kokous pidettiin Kirkonkylän koulukeskuksen Yläasteen auditoriossa Kirkkonummella esitelmän jälkeen.

PÖYTÄKIRJA

1 §

Kokouksen avasi Aarno Junkkari.

2 §

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Aarno Junkkari, sihteeriksi Seppo Linnaluoto ja pöytäkirjantarkastajiksi Kaj Wikstedt ja Mikko Mannonen.

3 §

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4 §

Aarno Junkkari esitteli toimintasuunnitelman ja talousarvion. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti. Yksimielisesti päätettiin yhdistyksen jäsenmaksuiksi 17 euroa yli 25-vuotiailta, tätä nuoremmilta 9 euroa ja perhejäseniltä 4 euroa. Yhteisöjäsenten jäsenmaksuksi päätettiin 35 euroa ja kannatusjäsenten 150 euroa.

5 §

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin seuraavaksi toimintavuodeksi Jarmo Helle ja muiksi jäseniksi Seppo Linnaluoto, Kaj Wikstedt, Mikko Mannonen ja Mikko Olkkonen. Hallituksen varajäseniksi valittiin Aarno Junkkari ja Sirpa Ruonaniemi. Valinnat olivat yksimielisiä.

6 §

Seuraavan toimintavuoden tilintarkastajiksi valittiin Markku af Heurlin ja Hannu Hongisto sekä heidän varamiehikseen Ari Ceder ja Seppo Ritamäki.

7 §

Päätettiin järjestää lauantaina 1.12. klo 13 koko perheen retki Helsingin keskustassa olevaan Kasvitieteelliseen puutarhaan. Järjestetään 1.12. klo 18 saunailta Markku af Heurlinilla. Aarno Junkkari esitteli yhdistyksen Astroscan-kaukoputkea.

8 §

Aarno Junkkari päätti kokouksen.
 
 

Aarno Junkkari         Seppo Linnaluoto
puheenjohtaja           sihteeri
 

Pöytäkirjantarkastajat
 

Kaj Wikstedt             Mikko Mannonen