Kaukoputket
Karhunvartijoilla on kolme kaukoputkea, joista on kaksi on yhdistyksen omien
jäsenten valmistamia.
Pisimpään yhdistyksen käytössä on ollut 255/1450 mm Newton -mallinen peilikaukoputki. Putki
valmistui vuonna 1986, jolloin sitä käytettiin mm. yleisönäytöksissä Halleyn
komeettaa esiteltäessä. Karhunvartijoiden tähtitornin valmistuessa 1990 putki pääsi tornin päähavaintolaitteeksi. Tässä
tehtävässä se palveli aina vuoteen 1997, jolloin yhdistyksen seuraava 320/2600 mm
kaukoputki valmistui. Vanha putki ei kuitenkaan jäänyt tarpeettomaksi, vaan se siirrettiin alkuperäiselle liikutettavalle
Dobson -jalustalleen maaseuturetkiä varten. Nyt vanha punainen palveleekin keikkaputkena.
Putki mahtuu mukavasti jalustoineen hiukankin kookkaampaan henkilöautoon ja kulkee näin helposti pimeille havaintopaikoille.
Putki on yhdistyksen jäsenten lainattavissa, ja se löytyy varauslistoineen tähtitornilta.
Tähtitornin nykyinen päähavaintolaite, Celestronin 279/2800 mm f/10 C11 XLT Schmidt-Cassegrain -mallinen
peilikaukoputki, hankittiin keväällä 2005. Uusi putki on edellisiä helpompi käyttää Schmidt-Cassegrain -rakenteen sekä pienemmän
fyysisen kokonsa vuoksi, ja myös sen optiset ominaisuudet XLT -pinnoituksineen
ovat osoittautuneet mainioksi.
Päähavaintolaitteen kumppanina on 90 mm linssikaukoputki, jolla pienempää suurennosta vaativien kohteiden
havainnointi onkin suurta peilikaukoputkea sujuvampaa.
Kahden varsinaisen kaukoputken suuntauksessa apuna käytetään etsinputkea sekä kätevää Telrad -etsintä. Lisäksi esimerkiksi
valokuvausta varten tornilla on käytössä myös Maksutov -tyyppinen MTO -peiliteleobjektiivi. Kaikki havaintolaitteet on
pystytetty yhdelle saksalaistyyppiselle jalustalle.
Koska useat yhdistyksen aktiivijäsenet ovat kokeneita laiterakentajia,
ei laitteisto ole koskaan todella valmis, vaan parannettavaa löytyy aina.
Suurten ja pienten parannusten myötä laitteistoa onkin vuosien varrella kehitetty aina vain toimivammaksi kokonaisuudeksi.
Viimeisimmistä parannuksista ehkä merkittävin on laitteiston uusi, Astro Electronic
-merkkinen, tietokoneohjattu hienoliikuntalaitteisto. Uuden seurannan myötä laitteisto soveltuu entistäkin paremmin havaintojen
tekoon.
Kaukoputkien lisäksi yhdistyksellä on järeä Celestron Skymaster 25x100 kiikari, joka
soveltuu mainiosti yötaivaan kohteiden tarkasteluun niin retkillä kuin yleisönäytännöissäkin. Päivisin
kiikareita voi toki käyttää myös maakohteiden, esim. lintujen katseluun. Painonsa vuoksi kiikarit on pakko
sijoittaa tukevalle kamerajalustalle, mutta jalustankin kera kiikaria on vielä kohtuullisen helppo kuljettaa.
|