Usein kysyttyjä kysymyksiä

Voiko tähtitiedettä harrastaa kuka tahansa?

Kyllä voi. Ammattiastronomia on asia erikseen, mutta tähtitieteen harrastus kattaa varsinaisen tähtitieteen lisäksi kaikki avaruuteen ja avaruustutkimukseen liittyvät aiheet. Tähtitiedettä voi myös harrastaa hyvin monella tavalla, joten jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle löytyy varmasti sopiva harrastustapa.

Yksi hyvin yleinen harrastustapa on lukea aiheeseen liittyvää materiaalia. Virkistävänä vastapainona kirjatiedolle toimii esim. havaintotoiminta. Tähtitaivaan kohteiden katselu on jo itsessään mahtava kokemus, mutta lisää syvyyttää havaitsemiseen tuo kohteiden dokumentointi. Tätä voi tehdä piirtämällä näkemästään kuvan ja kirjoittamalla siitä muistiinpanoja, tai vaihtoehtoisesti ottamalla kohteesta valokuvan. Askartelusta ja tekniikasta kiinnostuneille taasen löytyy lukuisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia havaintolaitteiden ym. rakentelun piiristä.

Mikä parasta, tähtitiedettä ei tarvitse harrastaa yksikseen. Aiheesta kiinnostuneita löytyy niin Suomesta kuin ulkomailtakin, aivan kaikista ikäryhmistä. Erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin pääsee tutustumaan esim. vierailemalla Karhunvartijoiden tähtitornilla.

*****

Kuinka saa avaimet Karhunvartijoiden tähtitornille?

Avaimia on rajoitetusti, joten yhdistyksen hallitus luovuttaa niitä vain tähtitornia aktiivisesti käyttäville jäsenille. Henkilön tulee myös tuntea tornin laitteiston käyttö sekä yleiset pelisäännöt.

Parhaiten nämä oppii käymällä tornilla tiistai-iltaisin, jolloin yhdistyksen jäsenistöä kokoontuu tähtitornille.

*****

Onko Porin Karhunvartijat ry Ursan jäsenyhdistys?

Porin Karhunvatijat ry on täysin itsenäinen yhdistys. Karhunvartijoilla ei ole yhdistysteknisiä sidoksia Ursaan. Yhdistyksillä on kuitenkin yhteistyötä.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n kotipaikka on Helsinki, mutta maamme vanhimpana tähtitieteellisenä yhdistyksenä sillä on jäseniä ympäri Suomea. Monet pienempien yhdistysten jäsenet ovat myös Ursan jäseniä.

Pitkälti tämän vuoksi monilla suomalaisilla tähtitieteellisillä yhdistyksillä on varsin aktiiviset yhteydet Ursaan. Ursa on myös perinteisesti tarjonnut apuaan muille yhdistyksille. Yhtenä esimerkkinä avusta ovat nämä kotisivut, jotka toimivat Ursan palvelimelta käsin.

*****

Saavatko Karhunvartijoiden jäsenet myös Ursan etuudet?

Eivät automaattisesti. Kyseessä on kaksi eri yhdistystä, joten pelkkä Karhunvartijoiden jäsenyys ei tuo Ursan jäsenetuuksia, eikä pelkkä Ursan jäsenyys Karhunvartijoiden jäsenetuuksia.