Kokkolan Capella logo 16.7.2001 Merkurius
Halkaisija: 4880 km
Pyörähdysaika: 25 vrk 1 t
Kiertoaika: 88 vrk
Etäisyys auringosta: 58 milj. km
Kuita: 0

Uutisia

16.7.2001 ISS-sai ilmalukon

Kansainvälinen avaruusasema ISS on saanut ilmalukon, jonka kautta aseman miehistö pääsee tekemään avaruuskävelyitä ilman, että sukkula on kiinnittyneenä asemaan. Ilmalukkoa voivat käyttää niin venäläistä kuin amerikkalaista avaruuspukua käyttävät miehistön jäsenet. Ilmalukko on nimeltään "Quest" ja se painaa noin 6,5 tonnia.

Ilmalukon asennus alkoi sunnuntaiaamuna suomen aikaa kello 8:10 kun Susan Helms nosti sen aseman robottikäsivarrella Atlantiksen lastiruumasta. Tehtävä oli erittäin vaativa sillä pienikin ohjausvirhe olisi saattanut aiheuttaa ilmalukon törmäämisen sukkulan rakenteisiin, ja siitä olisi voinut seurata koko tehtävän epäonnistuminen. Lastiruumasta selvittyään, Helms siirsi ilmalukon aseman telakointiporttiin.

Astronautit Mike Gernhart ja Jim Reilly avustivat telakoinnissa ohjaten Helmsiä ilmalukon molemmilta puolilta. Telakointi tapahtui kello 10:40 EET aikaa. Tämän jälkeen avaruuskävelyä suorittaneet astronautit kiinnittivät kaapelit ja letkut ilmalukkoon. Tehtävä oli myös aikakriittinen, sillä ilmalukon lämmitysjärjestelmä ei voinut olla poiskytkettynä muutamaa tuntia kauempaa. Jos lämmitysjärjestelmä olisi päässyt jäätymään, se olisi voinut vahingoittaa putkistoja ja herkkiä ohjaus- ja valvontalaiteita.

Avaruuskävely pääsi alkamaan tuntia myöhemin kuin oli suunniteltu. Viivästyminen johtui lähinnä joistakin tarkemmin määrittelemättömistä ongelmista avaruuspukuihin sonnustautumisessa. Itse kävely kesti 5 tuntia ja 59 minuuttia. Seuraavan kahden avaruuskävelyn aikana kiinnitetään happi- ja typpisäiliöt. Toinen avaruuskävely alkaa keskiviikkoaamuna kello 5:09 ja viimeinen kävely on ajoitettu alkavaksi perjantaiaamuna kello 6:39 EET aikaa. Klikkaa kuvaa!

 

© AVARUUS verkkojulkaisu 16.7.2001

Paluu uutissivulle