Surullisin mielin olemme saaneet ottaa vastaan uutiset poismenneistä
ystävistämme ja yhdistyksemme jäsenistä. Olemme kiitollisia heille, heidän
toiminnastaan yhdessä meidän kanssamme harrastuksemme parissa ja muistelemme
heitä lämmöllä..
Meidän poismenneet andromedalaiset ovat kaikki olleet tärkeitä yhdistyksemme
toiminnalle omalla tavallaan. Heitä kaikkia yhdisti kiinnostus ja innostus
tähtitaivaaseen.
Raija Eriksson-Vuori
Raija oli perustajajäsen ja hänet valittiin ensimmäiseen hallitukseen
11.12.1989 pidetyssä perustavassa kokouksessa, hän toimi useana vuotena Vaasan
andromedan hallituksessa ja oli mukana pitkään yhdistyksemme toiminnassa.
Raija
oli erikoistunut kirjallisuuteen ja varsinkin alan tieteis-seikkailuihin.Hän
pitikin useita kirjaesittelyjä ja kirjoitti asteriskissa myös
kirja arvosteluja esim.1/94.
Raija oli syntynyt 11.1.1948 ja kuoli 3.2.2005 Vaasassa
|
Sauli Mattila
Sauli oli myös mukana yhdistyksemme alkutaipaleista lähtien ja toimi
hallituksen jäsenenä usean vuoden ajan. Hän toimi myös kirjastonhoitajana.
Sauli sai kipinän harrastukseen jo kouluaikana, hänestä kehittyi yhdistyksemme
taitava taivaanmekaniikan tuntija. Sauli laskeskeli mielellään tähtitaivaan
kohteiden sijainteja ks. asteriski 1/99.
Sauli oli syntynyt 8.1.1928 Kortesjärvellä ja kuoli 30.1.2005 Vaasassa
|
Ritva Keskiaho
Ritva oli yksi vaikuttava henkilö tähtiharrastus yhdistyksen käynnistymiselle
Vaasassa. Hän oli yksi Vaasalaisten tähtiharrastajien koolle kutsujista
loppuvuodesta 1989.Tämä kutsu johti Vaasan andromedan syntyyn.
Ritva oli jo aikaisemmin yrittänyt miehensä kanssa perustaa tähtiharrastusyhdistystä Vaasaan. Ritva oli miehensä innoittamana ollu tähtiharrastaja jo
vuosia ennen yhdistystoiminnan käynnistymistä. v.1990 Ritva lahjoitti myös
yhdistyksellemme monipuolisen alan kirjaston. Ritva oli myös meidän
kunniajäsenemme.
Ritva Keskiaho oli aktiivinen kokoontumisissa sekä tapahtumissa kävijä ihan viimeiseen vuoteensa asti.
Ritva poistui joukostamme kesällä 2004.
|