|
Yhdistyksen tiedottamisen tarkoituksena on välittää omalle jäsenistölle tietoa yhdistyksen toiminnasta, tähtitaivaan tapahtumista sekä muista harrastuksen kannalta tärkeistä asioista. Tiedottamiseen käytetään postitettavia jäsentiedotteita, tiedotteen sähköistä versiota sekä sähköpostilistaa ja www-sivuja. Ulkoisen tiedottamisen tavoitteena on saavuuttaa oman jäsenkunnan lisäksi toiminta-alueen asukkaat ja heistä varsinkin potentiaaliset jäsenet ja tapahtumiin osallistujat.
Jäsentiedotteet
Yhdistyksen toiminnasta ja muusta harrastuksellisesti tärkeästä tiedotetaan jäsenistölle muutaman kerran vuodessa ilmestyvällä jäsentiedotteella. Tiedote postitetaan kaikille yhdistyksen varsinaisille-, kunnia- ja yhteisöjäsenille paperisena, mikäli nämä eivät ole tilanneet sähköistä versiota. Perhejäsenet eivät saa omaa kappaletta paperisesta tiedotteesta. Tiedotetta on tehty ja postitettu keskimäärin 3-5 kpl/vuosi.
Sähköposti
Sähköpostilla tapahtuvaa tiedottamista varten ylläpidetään luetteloa jäsenistön sähköpostiosoitteista. Tämä luettelo on eri, kuin toisaalla mainittava varsinainen sähköpostilista, jolle kukin voi postittaa itse. Erillistä luetteloa käytetään vain viralliseen tiedottamiseen, ja osoitteet kätketään salatuiksi vastaanottajiksi. Oman osoitetietonsa voi ilmoittaayhdistyksen viralliseen osoitteeseen altair(a)ursa.fi. Luettelon välityksellä tiedotetaan muunmuassa jäsentiedotteiden sähköisten versioiden ilmestymisestä. Tähän luetteloon otetaan vain yhdistyksen eri jäsenryhmiin kuuluvia henkilöitä ja yhteisöjä sekä tärkeimpiä sidosryhmiä.
Sähköpostilista
Nopeaan, monensuuntaiseen tiedottamiseen on Altairilla käytössä sähköpostilista. Listan voi tilata omaan sähköpostiinsa Ursan sivuilla sijaitsevan lomakkeen avulla. Kukin tilaaja voi myös postittaa omia viestejään listalle, muiden tilaajien luettavaksi. Ulkopuoliset eivät voi postittaa listalle ja tilaajienkin tulee käyttää tarkasti juuri sitä osoitetta, johon tilaus on tehty. Listan nimi on altair-l(a)ursa.fi. Päälistan sisarlista on Lomo-projektin lista: altair-lomo-l(a)ursa.fi, joka keskittyy kyseisen projektin toimintoihin. Listoista lisää näiden omilla www-sivuilla.
Google-ryhmä
Jäsenistön keskinäiseen kommunikointiin ja pienessä määrin tiedotukseen on käytettävissä yhdistyksen oma Google-ryhmä. Aihepiirit kattavat käytännössä kaiken yhdistyksen aktiivitoimintaan liittyvän ja uusia aiheita luodaan tarpeen mukaan. Ryhmään liittyminen tapahtuu siten, että jäsen lähettää palvelun kattta ylläpitäjälle pyynnön liittymisestä ja ylläpitäjä sitten vahvistaa hakemuksen. Ilman kirjautumista Google-ryhmää voi kuitenkin käydä lukemassa. Eli se on avoin kaikille.
Jäsenlehti Aquila
Varsinaisen tiedottamisen ohella tehdään satunnaisesti omaa jäsenlehteä, joka kantaa nimeä "Aquila", eli Kotka latinaksi. Altairhan on Kotkan alfa-, eli päätähti.
Ulkoinen tiedotus
Ulkoiseen tiedottamiseen käytetään www-sivuja sekä paikallisia lehtiä, joista uutena Keski-Uusimaa-konsernin www.keskiuusimaa.fi-portaalia. Portaalissa on eri järjestöillä omat palstansa, myös Altairilla. Lisäksi tiedottamiseen käytetään Tähdet ja avaruus-lehteä sekä ajoittain erillisiä ilmoituksia kauppojen ja muiden julkisten tilojen seinillä.
PR-toiminta
Varsinaisen tiedottamisen kanssa rinnan kulkee yhdistyksen PR-toiminta, joksi voitaneen laskea monet yleiset harrastustapahtumat, sekä valtakunnalliset tähtiharrastuspäivät, joihin Altair on vuosien mittaan osallistunut ja tulee osallistumaan.
Tiedotuksellisia linkkejä sekä sivuja
|