|
Viikottaisten kerhoiltojen lisäksi yhdistys järjestää erilaisia kertaluontoisia tapahtumia. Eniten tämän aihepiirin tilaisuuksia on järjestetty Altairpäivien nimellä, liki kaksikymmentä kertaa. Ensimmäisten oltua heti tammikuussa 1989, vajaata puolta vuotta yhdistyksen perustamisen jälkeen. Muita tapahtumia ovat olleet erilaiset valtakunnalliset ja paikalliset tapahtumat, joista vuotuiset tähtiharrastuspäivät ja vuodesta 2004 alkaen tähtiharrastusviikot ovat olleet selkeimmin yleisölle suunnattuja.
Puhtaasti valtakunnallisia tapahtumia Altair on isännöinyt neljästi. Tähtipäivät, tähtitieteen harrastajien talvitapahtuma on ollut Järvenpäässä kahdesti, vuosina 1991 ja vuonna 2000. Ensimmäisellä kerralla Keskustan Yläasteella (nyk. Järvenpään Yhteiskoulu) ja sitten Kyrölän koululla. Kesätapahtuma Cygnus järjesttiin kesällä 1994 Altairin, Ursan ja Inkoon Albireon yhteisenä Metsäpirtillä, Tuusulan Rusutjärvellä ja kesällä 2004 Altairin ja Ursan yhteisenä Seurakuntaopistolla Järvenpäässä. Itsejärjestämiensä tapahtumien lisäksi Altair ja sen jäsenistö osalllistuu muiden yhdistysten maakunnallisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Näin harrastajat eri puolilta Suomea tulevat tutuiksi.
|