|

Altair toteuttaa yhdessä Tähtikerho Järvenpään NOVAn kanssa 1:1 miljardiin mittakaavaisen Aurinkokuntamallin. Malli muodostaa reitin, jota myöden koululaiset ja muut ryhmät sekä kaikki asiasta kiinnostuneet voivat pyöräillä Auringolta Plutoon tai toisinpäin. Matkaa kertynee pyöräteitä myöten noin 7 km.
Alustavan suunnitelman mukaan mallin Aurinko sekä sisäplaneetat ja asteroidivyöhykettä kuvaavat taulut sijoittuisivat Vanhankylänniemeen ja Jupiterkin terveyskeskuksen lähettyville. Muut planeetat tästä keskustan kautta kohti Plutoa, joka sijaitsisi Pellonkulmassa.
Mallia tullaan käyttämään myös opastettujen retkien sekä Aurinkokuntaa käsittelevien kurssien runkona. Siitä valmistetaan suppea opettajan (oppaan) opasvihko sekä planeettojen sijainteja kuvaava kartta.
Reittiä on kokeiltu valtakunnallisten pyöräilyviikkojen aikana toukokuussa 2001 ja 2002. Toisella kerralla maastossa oli myös pahviset mallit tauluista.
|