Altair ry
Tähtitieteellinen yhdistys Keski-Uudenmaan Altair ry

Kirjasto

        

Altairin kirjastossa on kolmisensataa tähtitiedettä käsittelevää julkaisua. Sieltä löytyy myös ympäristöä käsittelevää kirjallisuutta sekä muutamia scifikirjoja. Ursan uusimmat julkaisut pyritään hankkimaan niiden ilmestyttyä kirjaston kokoelmiin. Kirjastonhoitaja vierailee hankintamatkoillaan kirjakauppojen lisäksi myös divareissa. Näin on muutama harvinaisuuskin löytänyt tiensä Altairin hyllyille. Niinsanottuja wanhoja kirjoja ei lainata kotiin, vaan niitä saa lueskella ja tutkia kerholla.

Lainat merkitään lainausluetteloon ja laina-aika on 2 viikosta 1 kuukauteen. Uutuuksien ja paljon kysyttyjen kirjojen laina-aika on 2 viikkoa. Joka kerhoillassa joku aina lainaa jonkin kirjan ja tuo samalla jo lainassa olleet takaisin. Kuittauksen jälkeen kirja palautetaan hyllyyn omalle paikalleen.

Yhdistyksellä on oma kirjastonhoitaja, joka on luokitellut kirjat ja järjestänyt ne kirjahyllyyn. Näin ovat teokset nopeasti ja helposti löydettävissä.

Yhdistyksen perinteistä kirjastoa täydentää virtuaalikirjasto, eli verkossa luettavissa olevista lehdistä, kirjoista sekä tieteellisistä tietokannoista jäsennelty linkkilista. Ehdotuksia listalle sopivista linkeistä otetaan edelleen vastaan.


Kerhotoiminta | Altair ry | Yhteystietoja
altair(a)ursa.fi

Päivitetty 12.2.2010 tempest_v(a)hotmail.com
© Copyright Tähtitieteellinen yhdistys Keski-Uudenmaan Altair ry