Kevolan observatorion perusparannus
Vuonna 2010 aloitettiin Kevolan observatorion perusparannus, joka on tarkoitus suorittaa loppuun viimeistään vuoteen 2013 mennessä. Kohennuksen piiriin kuuluvat niin observatorion nykyisten rakennusten kunnostus kuin uusien havaintorakennelmien pystyttäminenkin. Kulkemisen helpottamiseksi paikalle on jo saatu rakennettua maastoportaat ja työt paikalla ovat muutenkin erinomaisella mallilla. Koko projekti suoritetaan talkoovoimin, mukana on sekä Turun Ursan että Salon seudun UrSalon jäseniä.
Perusparannuksen tarkoituksena on restauroida Kevolan observatoriosta nykyaikainen havaintopaikka, jota Turun Ursan ja UrSalon jäsenet voivat käyttää vapaasti kaukana kaupunkien valosaasteesta. Projektin valmistuttua Kevolassa tulee olemaan useita havaintorakennuksia ja -laitteita tähtiharrastajien käytettäväksi.
Kevolan observatorion hankesuunnitelma (.pdf), 1,8MB
Kevolan projektin väliraportti 11.10.2010 (.pdf), 123KB
Kevolan hankkeen blogi
Kevolan projektin talkoita on järjestetty keväästä 2010 lähtien. Kaikki Turun Ursan ja UrSalon jäsenet ovat tervetulleita talkoisiin, joista tiedotetaan Turun Ursan keskusteluryhmässä Googlen ryhmäpalvelussa.
Kiitokset kaikille talkoisiin jo osallistuneille!
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen Rahasto on
10.5.2011 myöntänyt Turun Ursalle 5000 euron apurahan Kevolan observatorion perusparannus-hankkeen omarahoitusosuuteen.
Olemme erittäin kiitollisia saamastamme apurahasta!
Turun Ursan postituslista/keskusteluryhmä
Turun Tähtipäivät 2011
Tähtipäivät on Tähtitieteellisen yhdistys Ursa ry:n suurimpia vuosittaisia tapahtumia ja se kokoaa yhteen niin harrastajia kuin alasta kiinnostuneita maallikoitakin. Ursan Tähtipäivät on loistava tilaisuus popularisoida tähtitiedettä ja sivistää suurta yleisöä tämän tieteenlajin moniulotteisuudesta. Vuonna 2011 tapahtuma järjestettiin 19.–20. maaliskuuta Turussa, pääjärjestäjänä toimi Turun Ursa.
Ensimmäiset Tähtipäivät järjestettiin vuonna 1971 ja silloinkin ne olivat Turussa. Vuonna 2011 vietettiin siis myös tapahtuman 40-vuotisjuhlaa! Muihin vuoden 2011 tapahtuman teemoihin kuuluivat mm. akateemikko Yrjö Väisälän elämä ja teot (hänen syntymästään tulee vuonna 2011 kuluneeksi 120 vuotta) sekä miehitettyjen avaruuslentojen historia.
Turun Tähtipäivien nettisivut, joissa linkkejä mm. kuviin







