|
|
Normaalikuu ja "superkuu". Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, 5.5-6.5, näkyi täyskuu lähimmillään Maata. Kokoero "normaalikokoiseen" Kuuhun oli kuvanmukainen. Etäisyys kilometreissä saattaa hiukan vaihdella, lähteistä riippuen.
Ison täyskuun nousu Runosmäen Nunnavuorelta nähtynä, klo 21.49. Alhaalla tiheämpi ilmakehä värjää Kuun punertavaksi. 5.5.2012
Kuperakuunäkymiä vappuillalta. Iso-Heikkilä 1.5.12
M 81, spiraaligalaksi sai kolme kuvaa, 18 minuuttia lisävalotuksia. Kevola 16.4.12
Ison Karhun ja Leijonan rajamailla sijaitsee galaksijoukko Abell 1185. Sen itäreunassa on mielenkiintoinen vuorovesivoimien repimä Arp 105-galaksiryhmä, lempinimeltään Kitaragalaksi. Kuvassa ylöspäin osoittava kitaran kaula erottuu heikosti mutta törmänneet galaksit, NGC3561A sekä NGC 3561 sen alapuolella, hieman paremmin. Aivan NGC 3561:n alla on pieni "Ambartsumianin solmu"-niminen ellipsigalaksi. 16.4.12 Kevola.
Vuoden sisällä jo kolmas supernova Messier-galaksissa! Tällä kertaa se loistaa Leijonassa, M95:ssä. Viime kesänä syttyi kaksi novaa M51 ja M101-galakseissa M101:n supernova näkyy vieläkin. Messierin luettelossa on galakseja 39 kpl. Kevola 8.4.12
Venus kulki huhtikuun alkupuolella aivan Seulasten tähtijoukon alapuolelta. Keskiviikkoiltana myös suuri ja sankka pilvijoukko kerääntyi tapahtumaa todistamaan. Joskus sentään oli selkeämpiäkin hetkiä. Iso-Heikkilä 4.4.12
Jupiterin ja Venuksen kohtaaminen iltataivaalla. Iso-Heikkilä 13.3.12
Uusi kuu, planeetat sekä Orionin tähtikuvio lounaassa. Canon 20D 10mm laajakulma, ISO 800 30 sek. valotus, Juhanan ottama kuva. Kevola 25.3.12
Kun A. otti tuota alla olevaa planeettakuvaa, nappasi J. hänestä yöpotretin! Katsojan huomio kiinnittyy helposti pään, n.s. "pollan", alueen hehkumiseen. Kevola 25.3.12
Hetkeä myöhemmin otettu kuva kuin Juhanalla. Kevolan iltahämässä kuvaan tarttui myös himmeämpiä taustataivaan tähtiäkin. Canon 50mm obj. Kevola 25.3.12
Maaliskuun puolivälin paikkeilla kirkas Venus ohittaa läheltä, vasemmalle kulkien, toiseksi kirkkaimman planeetan, Jupiterin. Aivan Jupiterin yläpuolella erottuu kolme sen kuista. Iso-Heikkilä 13.3.12
Korkeareunainen Eratosthenes-kraatteri Kuun keskivaiheilla. Iso-Heikkilä 31.3.12
Kopernikus-kraatteri, halkaisija n.90 km, on eräitä näyttävimpiä pinnanmuotoja Kuussa. Iso-Heikkilä 4.3.12
Tasapohjaisen ja tumman Plato-kraatterin pohjalta voi erottaa muutaman pienemmänkin kraatterikuopan. Iso-Heikkilä 4.3.12
Sinus Iridum, Sateenkaarien lahti ja vaalea Jura-vuoristo Kuussa. Iso-Heikkilä 4.3.12
Gassendi-kraatteri sijaitsee Mare Humorumin, Kosteuden meren, pohjoisreunalla Kuussa. Iso-Heikkilä 4.3.12
|
|
Venuksen sirppi ohenee! Samalla sen kokokin on kasvanut huomattavasti. Iso-Heikkilä 22.5.12
Venuksen vaiheet tänä keväänä. Iso-Heikkilä
Valoisan kevätillan planeettakatsaus. Venuksen koko ja sirppimäisyys on kasvanut huomattavasti. Marsin videoklippi epäonnistui jotenkin, tai sitten Marsissa on menossa jokin myllerrys. Matalalla etelässä leijuva Saturnus tallentui hyvin. Ilmakehäkin oli mukavan rauhallinen. Iso-Heikkilä 13.5.12
Nousevan täyskuun ympärillä ja alapuolella erottuu tumma Maan varjo avaruudessa. Kuun yläpuolella kajastelee punertava "Venuksen vyö," auringonvalon aiheuttama vastarusko. Runosmäen Nunnavuori 5.5.2012
Kevätillan planeettakatsaus. Venus on jatkanut sirppiintymistään, vertaa alempana oleviin kuviin. Mars on jo etääntynyt, kuitenkin hyvä kuvauskeli toi vielä pinnanmuotoja esille. Saturnuksesta erottuu Cassinin jakoakin renkaista. Iso-Heikkilä 1.5.12
Diafilmille Kevolassa viime vuonna otettuja pitkiä valotuksia. Vaalea alareuna on pitkään näkynyt revontuliovaali. Kevola 27.9.11
Diassa tähtien värit tulevat hyvin esille.
Alavasemmalla on Otava
Kirkkain valoviiru on Jupiter. Kevola 1.10.11
Linkkimaston päällä on Jupiter.
Diafilmille Kevolassa viime vuonna otettuja pitkiä valotuksia. Kamera on ollut kiinteällä jalustalla ilman seurantalaitetta.
Aristarchus- ja Väisälä-kraattereita eri valaistusolosuhteissa, tässä sekä tuossa alla. Iso-Heikkilä 4.4.12
Kirkasseinäinen Aristarchus ja Väisälä-kraatteri, nuolen osoittama, olivat hienosti Kuun varjorajalla sunnuntai-illalla 4.3.12.
Neljä planeettaa löytyy yötaivaalta kun Merkurius matkasi jo Auringon suunnille, tuossa alempanahan se vielä esiintyy. Jupiter on jo melko alhaalla iltahämärissä lännessä. Venus on jo sirppimäinen, Marsin yläreunassa näkyy tumma Syrtis Major, ilmeisesti molemmat napalakitkin erottuvat. Saturnus oli sekin kuvaushetkellä hyvin alhaalla kaakossa. Iso-Heikkilä 31.3.12
13-14.3 välisenä yönä oli mahdollisuus katsella ja kuvata viittä planeettaa. Ilmakehä vaan oli kovin rauhaton, planeetoista ei paljon yksityiskohtia erotu. Merkurius on ehtinyt sirppivaiheeseen, Venus alkaa olemaan melkein puolikas, siis Maasta katsottuna. Marsin pohjoinen napalakki näyttää sulaneen. Aamuyöstä matalalle etelään nousee Saturnus. Iso-Heikkilä 13-14.3.12
Neljä planeettaa suurinpiirtein samassa mittakaavassa. Marsista on näkyvissä hieman vaaleampi tasanko kuin alempana olevassa kuvassa. Merkurius näkyy kuperana samoin kuin Venus. 152/2063 mm refraktori. Iso-Heikkilä 4.3.12
Iso-Heikkilän 152/2063mm linssillä kuvattuja planeettoja.
|