muokkaa

Lue Muokkaa Liitä Tulosta

Näyttelyitä

Tähtitieteen vuoden aikana järjestetään eri puolilla maata suurempia ja pienempiä aiheeseen liittyviä näyttelyitä. Osa näistä on paikkakuntalta toiselle kiertäviä, osa paikallisia.

Universumin näkymiä kurkistaa maailmankaikkeuteen Lasipalatsin aukion näyttelyssä vuonna 2009. Näyttelyn 28 valokuvaa kertoo ihmisen suhteesta ympäröivään avaruuteen. Millainen on maailmankaikkeus ja kuinka tähtitaivaan tapahtumat ovat olleet osa kulttuuriamme kautta koko historian? Elämyksien ohella näyttely vastaa näihin kysymyksiin. Näyttely kiertää muualla Suomessa pitkin vuotta.

Näyttely esillä Lasipalatsin aukiolla 11.12–4.1.

Metroaurinkokunta on aurinkokunnan pienoismalli Helsingin metrossa syyskuun loppuun. Nelimetrinen Aurinko sijaitsee Asematunnelin kompassitasanteella, muut planeetat metrolinjan varrella. Nelisenttinen maapallo on Kaisaniemen metroasemalla.

Metroaurinkokunnan julisteita on metroasemilla ja planeettamallit ovat nähtävillä Kaisaniemen metroaseman näyttelytilassa asemalaiturin itäpäässä.

Väinämöisen polvelta tähiksi taivaalle kertoo moniulotteisesti avaruudesta, tähtitieteen kehityksestä ja tähtitieteestä harrastuksena. Se esittelee myös avaruuden hyötykäyttöä, joka näkyy esimerkiksi ajanlaskussa ja GPS-paikannuksessa. Näyttely on Pohjois-Karjalan museon ja tähtiharrastusyhdistys Seulasten yhteistyötä.

Tunnelmia taivaalta on suomalaisten tähtikuvaajien avoimen taivaan alla kokemista tunnelmista ja kokemuksista koottu digitaalinen valokuvanäyttely. Näyttelystä tehdään kopioita paikallisten tähtiyhdistysten käyttöön.

Taivaan taidetta Tampereella Särkänniemen planetaariossa on avoinna 17.4. lähtien. Näyttely jatkuu syyskuun loppuun. Esillä on 14 valokuvaajan kuvia viime vuosien näyttävimmistä taivaanilmiöistä. Näytteillä myös kopiot Galilein ja Newtonin kaukoputkista sekä suomalainen harrastajaraketti Supikoira.

Joitain muita näyttelyitä:

  • Avaruustaulunäyttely, 1.–31.3., Lahti, kaupunginkirjasto
  • Expedition to the total eclipse, 7.3.–7.6., Helsinki, Kiasma, Mediateekki
  • Kirkkonummen komeetan näyttely, 11.3.–4.4., Kirkkonummi, pääkirjasto
  • Tähtiä kirjastossa, 1.–30.4., Turku, pääkirjasto ja yliopiston aula
  • Ajan lähteillä, 6.5.2009–4.4.2010, Suomen kellomuseo, Espoo
  • Tähdet paperilla, 21.9.–18.10., Tampere, pääkirjasto Metso
  • Paratiisista katsoen. Tähtitaivaan karttojen historiaa, 12.11.2009–10.4.2010, Kansalliskirjaston galleria, Helsinki (http://www.kansalliskirjasto.fi)
  • Tähtitieteen historia, 4.11.–10.12., Villa Elfvikin luontotalo.
  • Näyttelyt tapahtumakalenterissa