Ursa   Toimintaa   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

5.3.2009 ursa (a) ursa.fi

Ursan nuorisotoiminta


Ursa tarjoaa lapsille ja nuorille innostavia ja opettavaisia hetkiä tähtitieteen parissa. Kaikenikäiset löytävät tähtikerhoissa ikäänsä ja kehitysvaiheeseensa sopivaa tekemistä. Samalla opitaan miten maailmankaikkeus on järjestäytynyt ja kuinka tähtiharrastuksessa pääsee alkuun.

Tähtikerhot

Tähtikerhossa lapset ja nuoret pääsevät helposti tähtiharrastuksen alkuun. Niissä tutustutaan monipuolisesti kaikkiin tähtitieteen ja -harrastuksen eri osa-alueisiin. Kerhot kokoontuvat joka viikko neljässä kerholaisten iän ja kokemuksen mukaisessa ryhmässä. Kerhot ja niiden ohjelma tarkemmin täällä.

Tähtileirit

Tähtileirejä noin 8-17 vuotiaille lapsille ja nuorille pyritään järjestämään kerran vuodessa yleensä kesäaikana. Suunnilleen viikon kestävillä leireillä perehdytään tarkemmin tähtiharrastukseen, päästään havaitsemaan tähtitaivasta aivan itse ja pidetään hauskaa mukavassa seurassa.

Kesän tähtileiri järjestetään 27.7.–1.8. Helsingissä Meriharjun kurssikeskuksessa. Ilmoittautua voi 10.6. saakka.

Opetusministeriö ja Helsingin kaupunki tukevat Ursan nuorisotoimintaa.