6.2.2006

Jaoston kuulumisia

Satelliitteja, raketti-ilmiöitä ja avaruustekniikkaa

Ursan tekokuut- ja raketti-ilmiöt -jaosto sai alkunsa 1980-luvun lopulla. Ennen varsinaista tekokuu- ja raketti-ilmiöt -jaostoa Ursassa toimi 1980-luvulla Markus Hotakaisen vetämä raketti-ilmiöjaosto, joka koordinoi Suomessa havaittuja pohjoisen alueen ja silloisen Neuvostoliiton rakettien aiheuttamia valoilmiöitä Suomen taivaalla. Vuonna  toimintaan otettiin mukaan satelliittien havainnointi. Myöhemmin toimintaan tuli luonnollisena osana mukaan avaruustekniikka sekä tähän kietoutuva pienoismalliharrastus.

Vielä tänäänkin tarkkailemme edelleen taivaan satelliitteja, keräämme avaruus- ja luotausrakettien aiheuttamia valoilmiöhavaintoja, seuraamme avaruustekniikkaa ja olemme tukena avaruusteknisten pienoismallien rakentelupuuhissa. Toimimme yhteistyössä muutamien ulkomaisten organisaatioiden kanssa, joista suurimpia amerikkalainen Visual Satellite Observers ja eurooppalainen Working Group Satellites. Olemme siis osana maailmanlaajuista harrastajaverkostoa.

Tervetuloa mukaan satelliittien ja rakettien maailmaan! Jaoston vetäjänä toimii Leo Wikholm ja apuvetäjänä Mikko Suominen. Heidät tavoitat  jaoston asioissa sähköpostilla tekokuut@ursa.fi .

 

Kuvia Ranskan Guianasta

Mikko Suominen kävi maaliskuussa tutustumassa Kouroun avaruuskeskukseen ja onnea oli matkassa, sillä Rosetan laukaisu Ariane 5:lla lykkääntyi sopivasti niin, että opiskelijoiden tutustumisryhmä pääsi seuraamaan laukaisua.
Matkalla tutustuttiin myös moneen paikkaan Kouroun avaruuskeskuksen alueella. Yksi näyttävimmistä paikoista oli apurakettien kokoamistehdas.

Kuvia matkalta löydät täältä.


Rosetan laukaisu 2.maaliskuuta 2004 Kourousta.
Kuva: Mikko Suominen

Jaostokyselyn tuloksia

Talvella 2004-2005 tehtiin kysely, jolla kartoitettiin jaoston tilaa. Näin päästiin selvyyteen siitä, mitkä asiat kiinnostavat toiminnassamme. Kyselyn perusteella ohjaamme toimintaamme enemmän toivottuun suuntaan.

Jaostokyselyn tulokset on nähtävissä täällä

 

 

 

 


Jaoston toimintamuotoja

Jaoston kuulumisia | Satelliittien havaitseminen | Raketti-ilmiöt | Avaruustekniikka
Jaoston sähköpostilista | Kalenteri | Linkkejä maailmalle

Takaisin etusivulle

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry.
Tekokuut ja raketti-ilmiöt
Raatimiehenkatu 3 A 2, 00140 HELSINKI
tekokuut (a) ursa.fi