11.11.2009

21.12.2005: Värikäs hohtava pilvi aamutaivaalla


Havainto: Varhain joulukuun 21. päivän aamuna vuonna 2005 nähtiin taivaalla varsin huomiota herättänyt valoilmiö. Aluksi taivaalle ilmestynyt punertava valo sai seurakseen sinisen pyrstön ja ilmiö laajeni lopulta värikkääksi hohtavaksi pilveksi josta tehtiin havaintoja eri puolilla Suomea.

Havaitsijat kuvailivat punertavaa valopalloa, joka näkyi aluksi hyvin kirkkaana ja noin Kuun kokoisena. Valopallo laajeni nopeasti, ja muutaman minuutin kuluessa se hälveni ympäristöön. Valopallon vieressä näkynyt sinertävä pyrstö jäi paikoilleen. Ilmiö laajeni hiljalleen värikkääksi valopilveksi.

Selitys ilmiölle: Ilmeisesti kyseessä oli mannertenvälisen Bulava-ohjuksen testilaukaisu. Verkkolehti www.mosnews.com kertoo, että laukaisu tehtiin Vienanmerellä pinnan alta Typhoon-luokan sukellusveneestä. Maalipiste oli Kamtsatkan niemimaalla ja Venäjän puolustusministeriön mukaan ohjus osui maaliinsa.

Kyseessä on Venäjän ensimmäinen sitten Neuvostoliiton aikojen kehittämä mannertenvälinen ydinohjus, joka siten edustaa aikaukauden kehittyneintä venäläistä asetekniikkaa. 

Meteorikamera tallensi ilmiön alkuhetkiä kello 5.22 (Kuva: Esko Lyytinen)


Meteorikamera tallensi ilmiön alkuhetkiä kello 5.22 (Kuva: Esko Lyytinen)


Valoilmiö loisti myös noin 30 km Rovaniemen pohjoispuolella kello 8.20 (Kuva: Risto Saren)


Valoilmiö Syötteeltä nähtynä (Kuva: Ville Tahvanainen)


Valoilmiö Syötteeltä nähtynä (Kuva: Ville Tahvanainen)


Kuivaniemellä ilmiö näkyi kello 7.50 värikkäänä pilvenä (Kuva: Seppo Miettunen)


Valoilmiö näkyi myös Oulussa kello 8.04 (Kuva: Jaakko Alakopsa)