12.3.98 Veikko Mäkelä

Ursa Minor 4/94

Kelikalenteri

KELIJAOSTOSTA

Kelijaoston tavanomainen havaintotoiminta on vähän hyytynyt. No lieneekös se mikään ihme, kun jaosto on vailla vetäjää. Väliaikaisella henkilökunnalla toiminta ollaan saatu jotenkin pysymään kunnossa. Toisaalta erilaiset projektit ovat tuntuneet innostavan väkeä. Cygnuksella yritetään saada jonkunlainen ratkaisu aikaan jaoston työjaossa. Siitä huolimatta kelijaostolainen, mieti olisiko sinulla innostusta ryhtyä jaoston vetäjähommiin. Perusrutiinit ovat sen verran hyvässä kunnossa, että työ ei olisi vaikeaa, vain innostusta asiaan tarvitaan.

RAJAMAGNITUDIPROJEKTI

Keskikesän rajasuuruusluokkatempaus on jo tuottanut mukavasti tuloksia. Yhteenvetoa ei voi vielä julkaista, sillä odottelen saavani vielä Cygnuksella lisätuloksia. Sen voin kuitenkin sanoa, että tulokset ovat ehkä yllättäviäkin.

Jos sinulla uusia tai vanhempiakin havaintoja juhannuksen aikaisesta tähtien näkymisestä, niin postittele niitä minulle ensi UMIin mennessä.

PERSEIDIEN SÄÄ

Perseidien tähdenlentoparvi on yksi suuria vuosittaisia havaintotapahtumia ja tottahan toki väkeä kiinnostaa, miten parvi eri puolilla Suomea oli näkyvissä (varsinkin jos omalle kohdalle osui pilvinen keli).

Eli merkitään muistiin havaintosää öiltä: 10/11.8., 11/12.8., 12/13.8. ja 13/14.8. klo 23-03 kesäajan mukaan.

Käytetään vanhaa tuttua kolmijakoa: selkeä, puolipilvinen ja pilvinen. Selkeä: täysin tai lähes täysin häiriötön havaintosää. Puolipilvinen: ajoittain häiritsevää pilvisyyttä (joka aiheuttaa peitteisyyttä taivaalle) tai sitten sää muuttuu kesken yön selkeästä pilviseksi tai päinvastoin. Pilvinen: täysi katto päälle, ei toivoakaan havainnoista.

Pilvistymis/selkenemistilanteessa voi kertoa summittaisen kellonajankin. Jos häiriönä on jotain muuta, esim. ohutta yläpilveä, sumua tms. siitä oma merkintä.

Eli yhteenvetona. Raportti siitä, miten sää vaikutti havaitsemiseen. Luvassa on sääkatsaus karttoineen. Tietysti, jos joku saa otettua sääsatelliittikuvia, niin otan ilolla vastaan.

Veikko Mäkelä


ENGLISH SUMMARY

There are good (perhaps suprising) results from mIdsummer limiting magnitude project. The report will be published in the next Ursa Minor. The weather condition during Perseid meteor shower will be monitored between 10/11th and 13/14th August.