REVONTULIHAVAITSIJOIDEN KOTISIVU



(C) 11.9.2002 Tom Eklund, Valkeakoski
Northern lights photo of the year 2002
http://www.northern-lights.no/



Johtuen maamme pohjoisesta sijainnista, revontulet ovat yksi luonnollinen havaintokohde suomalaiselle tähtiharrastajalle. Revontulien runsaus vaihtelee pohjoisimman Suomen ja eteläisen rannikon välillä runsaasti. Kun Lapissa revontulinäytelmiä voidaan parhaimmillaan nähdä jopa parisataa kertaa vuodessa, niin etelärannikolla vastaava luku jää alle parinkymmenen. Revontulien esiintymistiheys on riippuvainen Auringon aktiivisuudesta, joka vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa. Edellinen auringonpilkkumaksimi oli vuonna 2000, joten revontuliaktiivisuus on taas nousemaan päin.

Revontulihavaitsijat merkitsevät muistiin tiedot näkemistään revontulinäytelmistä. Useat havaitsijat myös valokuvaavat revontulia. Mielenkiintoisia uusia havaintomenetelmiä ovat radio- ja magnetometrihavainnot sekä videokuvaus. Digitaalikamerat ovat tehneet revontulten ikuistamisesta entistä helpompaa.

Ursan revontulijaosto toimii havaitsijoiden ja alasta kiinnostuneiden yhteyskanavana. Jaostolla on oma sähköpostilistansa aurora-l, jonka kautta välitetään mm. revontulivaroituksia ja kommentteja havaituista näytelmistä. Havaintoja julkaistaan Taivaanvahdissa ja Ursa Minor-lehdessä. Harrastajahavaintoja tehdään enemmän mielenkiinnosta ja visuaalisen näyttävyyden vuoksi. Tieteellistä merkitystä niillä on niukalti, vain joissakin erikoistapauksissa. Ammattipuolella revontulista tehdään runsaasti tieteellistä tutkimusta, myös Suomessa.


Uusimmat revontulihavainnot

Lähde: www.taivaanvahti.fi

10.1.2012, Tom Eklund
revontulet@ursa.fi