Ursa   Jaostot   Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

01.10.2013 pikkuplan@ursa.fi

Tähden ZC 1611, 65 Leoniksen sivuaminen 14.12.2014

Tähti ZC 1611 (65 Leonis, 5,6 mag) sivuaa Kuun eteläistäa reunaa Nilsiän ja Joensuun kautta kulkevan viivan kohdalla. Viivan eteläpuolella tähti ohittaa Kuun. Kuun pohjoisnapa on kääntynyt 3,9 astetta Maahan päin. Kuusta näkyy 54 prosenttia valaistuna ja valaistu osa pienenee. Sivuaminen tapahtuu kirkkaan reunan puolella. Havaitsemiseen riittää 20 cm:n läpimittainen kaukoputki. Kuu on sivuamisviivan kohdalla 22 asteen korkeudella kaakkoisella taivaalla.

Seuraava taulukko antaa tähden ZC 1611, 65 Leoniksen sivuamisviivan pituus- ja leveysasteen, nimellisen sivuamishetken sekä sivuamisviivan lähellä olevien 1:200 000 -mittakaavaiselta kartalta löytyvien paikkakuntien nimet.
Taulukon sarakkeiden selitykset.

Sivuamisviivan määrittely Google Earth -ohjelmaa varten.

Jos linkkiä napsauttamalla Google Earth ei käynnisty, talleta kml-tiedosto levylle ja käynnistä se erikseen. Windows 7 + Firefox valittaa tyylitietojen puutteesta. Windows 8 + Internet Explorer kysyy, mitä tiedostolle tehdään. Vaihtoehtoina ovat käynnistys, talletus ja ohitus.

Tähden ZC 1611, 65 Leoniksn sivuamisviivan kulku
23 0064 03 3803.08.45 20132201,3177,14-1,78SKokkola, ulkomeri
23 3063 58 4703.09.03 20133201,4177,19-1,73SKokkola, Perttula
24 0063 53 5003.09.20 21133201,4177,23-1,68SKannus, Saarela
24 3063 48 4803.09.38 21134201,5177,28-1,63SSieli, Ylä-Säilyneva
25 0063 43 4003.09.57 21134201,5177,33-1,58SReisjärvi, Puraperä
25 3063 38 2703.10.15 21135201,6177,38-1,53SHaapajärvi, Vaisulanräme
26 0063 33 0903.10.34 22135201,6177,43-1,48SPyhäjärvi, Peuraniemi
26 3063 27 4503.10.54 22136201,7177,48-1,43SKiuruvesi, Haarankylä
27 0063 22 1503.11.13 22137201,7177,53-1,38SPielavesi, Hiidenniemi
27 3063 16 4003.11.33 22137201,8177,59-1,33SLapinlahti, Ryynälä
28 0063 10 5903.11.53 23138201,8177,64-1,28SKuopio, Laitisenmäki
28 3063 05 1203.12.14 23138201,9177,69-1,23SJuankoski, Kaituri
29 0062 59 2003.12.35 23139201,9177,74-1,17SKaavi, Kiikkanen
29 3062 53 2103.12.56 23140202,0177,80-1,12SPolvijärvi, Rapalahti
30 0062 47 1703.13.17 24140202,0177,85-1,07SKontiolahti, Kontiovaara
30 3062 41 0703.13.39 24141202,1177,90-1,01SJoensuu, Haapovaara
31 0062 34 5003.14.02 24141202,1177,96-0,96SIlomantsi, Lamminvaara

Peittymisalueet

Tähden ZC 1611, 65 Leoniksen sivuamisviiva Suomessa Kuun profiili Nilsiästä katsottuna. Kuu Nilsiästä. Etelä on ylöspäin
Tähden ZC 1611 sivuamisviiva Suomessa. Viivan eteläpuolella tähti ei peity. Kuun eteläreunan profiili Nilsiästä katsottuna. Kuu Nilsiästä katsottuna. Kuvassa etelä on ylhäällä.

Sivuaminen Suomessa

Suomessa peittyminen tapahtuu yksityiskohtaiseen karttaan merkityn viivan pohjoispuolella. Tarkemmin sivuamisviivan kulun saa Google Earth -ohjelman avulla. Linkki sivuamisviivan määrittelyä varten on ylempänä.

Sivuamisalueen profiili

Kuvan keskellä oleva vaakasuora viiva kuvaa nimellistä sivuamisviivaa. Kuvan alue vastaa havaitsijan siirtymistä nimellisestä viivasta 12 km pohjoiseen ja 6 km etelään. Aika-asteikolle kuvan yläosaan on merkitty kohdat, joissa tähti on 3, 2 tai 1 minuuttia ennen nimellistä sivuamishetkeä sekä vastaavat aikamäärät sivuamisen jälkeen. Kuvan vasemmassa reunassa olevat mittajanat kertovat yhden kaarisekunnin ja yhden asteen suuruisen kulman pituuden. Kuvan reunoissa olevat luvut kertovat etäisyyksistä Maan pinnalla. Kuva kertoo, että havaitsijalla on joitakin mahdollisuuksia nähdä useita lyhytaikaisia katoamisia ja esiintuloja ennenkuin tähti tulee lopullisesti näkyviin.