Ursa   Jaostot   Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

01.10.2013 pikkuplan@ursa.fi

Tähden ZC 1096, 51 Geminorumin sivuaminen 18.09.2014

Tähti ZC 1096 (51 Geminorun, 5,0 mag) sivuaa Kuun eteläistä reunaa Raahen ja Puolangan kautta kulkevan viivan kohdalla. Viivan eteläpuolella tähti ohittaa Kuun. Kuun pohjoisnapa on kääntynyt 7,4 astetta Maahan päin. Kuusta näkyy 31 prosenttia valaistuna ja valaistu osa pienenee. Sivuaminen tapahtuu pimeän reunan puolella. Havaitsemiseen riittää 10 cm:n läpimittainen kaukoputki. Kuu on sivuamisviivan kohdalla 30 asteen korkeudella kaakkoisella taivaalla.

Seuraava taulukko antaa tähden ZC 1096, 51 Geminorumin sivuamisviivan pituus- ja leveysasteen, nimellisen sivuamishetken sekä sivuamisviivan lähellä olevien 1:200 000 -mittakaavaiselta kartalta löytyvien paikkakuntien nimet.
Taulukon sarakkeiden selitykset.

Sivuamisviivan määrittely Google Earth -ohjelmaa varten.

Jos linkkiä napsauttamalla Google Earth ei käynnisty, talleta kml-tiedosto levylle ja käynnistä se erikseen. Windows 7 + Firefox valittaa tyylitietojen puutteesta. Windows 8 + Internet Explorer kysyy, mitä tiedostolle tehdään. Vaihtoehtoina ovat käynnistys, talletus ja ohitus.

Tähden ZC 1096, 51 Geminorumin sivuamisviivan kulku
PituusLeveyskelloAur
h
Kuun
h
Kuun
ats
PAAACAPaikkakunta
° '° ' "h m s°°°°°°
24 3064 29 4904.59.02 28113185,2178,010,41SRaahe, Antinneva
25 0064 33 3804.59.25 28114185,3178,050,45SSiikajoki, Kouruneva
25 3064 37 2304.59.48-1229114185,3178,080,49SSiikajoki, Jokikylä
26 0064 41 0305.00.11-1229115185,4178,120,52SMuhos, Tupunsuo
26 3064 44 3905.00.34-1129116185,4178,160,56SUtajärvi, Neuvostensuo
27 0064 48 1105.00.57-1129116185,4178,200,60SUtajärvi, Yli-Utos
27 3064 51 3805.01.20-1130117185,5178,240,64SPuolanka, Viitavaara
28 0064 55 0005.01.44-1130118185,5178,270,68SPuolanka, Kauhasuo
28 3064 58 1805.02.07-1030118185,6178,310,71SSuomussalmi, Rapuanvaara
29 0065 01 3205.02.31-1030119185,6178,350,75SSuomussalmi, Valkeainen
29 3065 04 4105.02.55-1030119185,6178,390,79SSuomussalmi, Pässämönsärkkä

Peittymisalueet

Tähden ZC 1096, 51 Geminorumin sivuamisviiva Suomessa Kuun profiili Puolangalta katsottuna. Kuu Puolangalta katsottuna. Etelä on ylöspäin.
Tähden sivuamisviiva Suomessa. Viivan eteläpuolella tähti ei peity. Kuun eteläreunan profiili Puolangalta katsottuna. Kuu Puolangalta katsottuna. Kuvassa etelä on ylhäällä.

Sivuaminen Suomessa

Suomessa peittyminen tapahtuu yksityiskohtaiseen karttaan merkityn viivan pohjoispuolella. Tarkemmin sivuamisviivan kulun saa Google Earth -ohjelman avulla. Linkki sivuamisviivan määrittelyä varten on ylempänä.

Sivuamisalueen profiili

Kuvan keskellä oleva vaakasuora viiva kuvaa nimellistä sivuamisviivaa. Kuvan alue vastaa havaitsijan siirtymistä nimellisestä viivasta 14 km pohjoiseen ja 9 km etelään. Aika-asteikolle kuvan yläosaan on merkitty kohdat, joissa tähti on 3, 2 tai 1 minuuttia ennen nimellistä sivuamishetkeä sekä vastaavat aikamäärät sivuamisen jälkeen. Kuvan vasemmassa reunassa olevat mittajanat kertovat yhden kaarisekunnin ja yhden asteen suuruisen kulman pituuden. Kuvan reunoissa olevat luvut kertovat etäisyyksistä Maan pinnalla. Kuva kertoo, että havaitsijalla on joitakin mahdollisuuksia nähdä useita lyhytaikaisia katoamisia ja esiintuloja ennenkuin tähti tulee lopullisesti näkyviin.