Ursa   Jaostot   Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

23.09.2013 pikkuplan@ursa.fi

Tähdenpeittoennusteiden sarakkeiden selityksiä

Sarakkeiden selitykset
SarakeSelitys
PituusGPS-satelliittien antama paikkakunnan pituusaste.
LeveysGPS-satelliittien antama paikkakunnan leveysaste. Jos GPS-vastaanotinta ei ole käytettävissä, havaintopaikan koordinaatit voidaan määrätä Maanmittauslaitoksen Kansalaisen karttapaikka-palvelun avulla.
korkeusEnnusteita laadittaessa käytetty paikkakunnan korkeus merenpinnasta. Vasta kilometrien suuruisilla korkeuseroilla on merkitystä tapahtuma-aikaa laskettaessa.
kelloTapahtuman aika on Suomen virallisen normaali- tai kesäajan mukainen. Jos kesäaika alkaa tai päättyy tapahtumien aikana, siitä on ilmoitus muutosta edeltävällä rivillä. Samoin kuunpimennyksen alkamisesta ja päättymisestä ilmoitetaan tapahtumia edeltävällä ja seuraavalla rivillä.
PTapahtuman tyyppi. .
DTähti katoaa Kuun reunan taakse.
RTähti tulee esiin Kuun reunan takaa.
MTähti ei peity annetulla paikalla, vaan ohittaa Kuun etelä- tai pohjoisnavan läheltä. Suuntakulmat CA ja PA kertovat suunnan, jossa tähti on lähinnä Kuuta. Ohitusetäisyyttä ei kerrota.
Gr tai GTähti sivuaa Kuun eteläistä tai pohjoista napa-aluetta lähistöllä. Korjauskertoimia A ja B ei kannata käyttää, koska ne antavat virheelisiä tuloksia jo parin kilometrin etäisyydellä. Tietoja sivuavista peittymistä on kohdassa 'sivuavat peittymiset'
tähtiTähden numero luettelossa Zodiacal Catalogue tai planeetan nimi. ZC-luettelo sisältää runsaat 3500 ekliptikan lähistön tähteä.
magTähden visuaalinen kokonaismagnitudi
valKuusta valaistuna näkyvän osan suuruus prosentteina. Jos valaistu osa suurenee, lukua seuraa plus-merkki. Pienenevää valaistua osuutta seuraa miinus-merkki. Merkinnät "100-" tai "100+" tarkoittavat, että Kuusta näkyy valaistuna vähintään 99,5 prosenttia. Kuunpimennyksen aikana tässä sarakkeessa oleva luku kertoo, kuinka monta prosenttia Kuusta on täysivarjon ulkopuolella.
elonKuun elongaatio eli kulmaetäisyys Auringosta. Elongaation suuntaa ei kerrota.
Aur hAuringon korkeus horisontista. Se mainitaan vain, jos korkeus on suurempi kuin -13 astetta.
Kuun hKuun korkeus horisontista. Vain planeettojen ja joidenkin kirkkaiden tähtien tapahtumat on ilmoitettu, jos Kuu on alempana kuin 10 astetta.
Kuun atsKuun atsimuutti eli kulmaetäisyys pohjoisesta myötäpäivään. Idän atsimuutti on 90 astetta, etelän 180 astetta ja lännen 270 astetta. Tähdet- vuosikirjassa Kuun atsimuutti on annettu eteläsuunnasta lähtien.
CATapahtumakohdan sijainti Kuun kiekon reunalla Kuun sirpin lähimmän kärjen suhteen. Pohjoinen kärki ilmoitetaan asteluvun jäljessä olevalla N-kirjaimella. Eteläinen kärki ilmoitetaan S-kirjaimella. Jos tapahtuma sattuu Kuun kirkaan reunan kohdalla, suuntakulmaa edeltää miinus-merkki. Kuunpimennyksen aikana tässä sarakkeessa oleva U-kirjaimen seuraama luku kertoo tähden etäisyyden varjon keskipisteestä. Yksikkönä on Kuun säde. Suurin mahdollinen luku on 103.
PATapahtumakohdan sijainti Kuun kiekon reunalla taivaan pohjoisnavan suunnan suhteen. Kulma kasvaa idän, etelän ja lännen kautta takaisin pohjoiseen. Kuu kulkee tähtien suhteen keskimäärin suuntaan 90 astetta eli paljain silmin katsottuna pohjoisella pallonpuoliskolla vasemmalle.
libraatioKuun libraation pohjois-eteläsuuntainen (B) sekä itä-länsisuuntaiset (L) arvot. Jos B-arvo on negatiivinen, Kuun etelänapa on kääntynyt Maahan päin.
AKerroin, jonka avulla lasketaan tapahtuman aika toiselle pituusasteelle. Kertoimien käytöstä on erillinen dokumentti. Katso seuraavan termin selitystä.
BKerroin, jonka avulla lasketaan tapahtuman aika toiselle leveysasteelle. Korjauskerrointen käytöstä kertoo dokumentti Korjauskertoimet.
rekt.Tähden rektaskensio vuoden 2000 koordinaatistossa muodossa 'tunti minuutti sekunti'.
dekl.Tähden deklinaatio vuoden 2000 koordinaatistossa muodossa 'aste kaariminuutti kaarisekunti'.
nimiTähden yleisesti käytössä olevia nimiä: Bayerin kirjain, Flamsteedin numero, muuttuvan tähden tunnus, erisnimi.