09.09.2019 Matti Suhonen
pikkuplan@ursa.fi

Pikkuplaneettoihin ja tähdenpeittoihin liittyviä käsitteitä Sanastoon on valikoitu termejä, jotka liittyvät pikkuplaneettoihin, tähdenpeittoihin tai Jupiterin suurimpiin kuihin. Alkukirjaimet A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Selitykset Albert Pikkuplaneetta 719 Albert on J. Palisan 3.10.1911 Wienissä löytämä 2,6 km:n läpimittainen asteroidi, joka kiertää Aurinkoa 2,6 AU:n etäisyydellä. Sen rata on huomattavan soikea. Eksentrisyys on 0,55. Albert katosi pian löydön jälkeen. Kitt Peakin observatoriossa työskennellyt Jeff A. Larsen löysi sen uudestaan 1.5.2000. Albert oli poikkeuksellisen hyvin havaittavissa syyskuun 2001 lopussa. Pikkuplaneetta oli nimetty Wienin observatorion hyväntekijän Albert Freiherr von Rothschildin mukaan. Amor Pikkuplaneetta 1221 Amor on Amor-tyypin pikkuplaneettojen mallikappale. E. Delporte löysi tämän yhden kilometrin läpimittaisen pikkuplaneetan 12.3.1932 Ucclessa, Belgiassa. Amor-tyyppisten pikkuplaneettojen pienin etäisyys Auringosta on 1,0 - 1,3 AU:ta. Amor oli roomalaisten rakkauden jumala. Apheli Apheli on Aurinkoa kiertävän kappaleen radan se kohta, jossa kappaleen etäisyys Auringosta on suurimmillaan. Kappaleen etäisyyttä Auringosta aphelin aikana merkitään kirjaimella Q. Apollo K. Reinmuth löysi pikkuplaneetan 1862 Apollo 24.4.1932 Heidelbergissa. Sen halkaisija on 1,4 km. Apollo on myös Maan radan ylittävien pikkuplaneettojen mallikappale. Marraskuun 2005 puolivälissä Ilveksen tähdistössä oleva Apollo on muutaman päivän ajan suurten harrastajakaukoputkien ulottuvissa. Apollo oli kreikkalaisten Auringon jumala, Zeuksen ja Leton poika. Apparition Apparition on ajanjakso, jonka aikana on mielekästä havaita jotain pikkuplaneettaa tai komeettaa. Appulse Appulse on kahden taivaankappaleen liike, joka tuo ne niin lähelle toisiaan, että ne mahdollisesti sulautuvat paljain silmin katsottuna yhdeksi pisteeksi ilman, että tapahtuu tähdenpeitto. Asteroidivyöhyke Suurin osa pikkuplaneetoista kiertää Aurinkoa asteroidivyöhykkeellä, joka on laaja alue Marsin ja Jupiterin ratojen välissä. Vyöhykkeen sisäreuna on 2,2 AU:n ja ulkoraja on 3,3 AU:n etäisyydellä Auringosta. Vyöhykkeellä olevat pikkuplaneetat välttävät mm. Jupiterin aiheuttamien häiriöiden vuoksi Kirkwoodin aukoiksi kutsuttuja alueita. Asteroidi Asteroidi on planeettaa pienempi Aurinkoa kiertävä kappale, josta ei irtoa merkittäviä määriä kaasuja ja pölyä. Suurimman asteroidin eli pikkuplaneetan halkaisija on runsaat 900 kilometriä. Asteroidin koon alarajan määrittely on vaikeaa. Pienin kirjallisuudessa mainittu asteroidi on 1998 KY26, jonka halkaisijaksi on ilmoitettu noin 30 metriä. Jos Maan lähellä liikkuvaa pientä kappaletta ei voi havaita kaukoputkilla, kappale on meteoroidi. Asteroidiperhe Asteroidit ovat keräytyneet pikkuplaneettavyöhykkeelle useihin ryhmiin, joiden jäsenten radat ovat samankaltaisia. Tämän ryhmittymisen huomasi ensimmäisenä japanilainen tutkija Kiyotsugo Hirayama vuonna 1918. Erilaisia asteroidiperheitä tunnetaan runsaat sata. Mm. asteroidit Eos, Koronis ja Themis ovat antaneet nimensä asteroidiperheille. Noin puolet pikkuplaneetoista kuuluu johonkin asteroidiperheeseen. Astorb.dat Lovellin Observatorion ylläpitämä ja jatkuvasti päivittämä asteroidien ratatietojen tietokanta. Siinä on rataelementtien lisäksi tietoja elementtien hyvyydestä. Tietokanta on saatavissa joko pakattuna tiedostona astorb.dat.gz tai pakkaamattomana tiedostona astorb.dat. Tietokannan lataus tietokoneelle on mahdollista joko pakattuna tai pakkaamattomana. Astorb.dat tietokanta sisälsi 29.06.2015 kaikkiaan 685 811 asteroidia, joista pysyvän numeron saaneita asteroideja oli 437 832. Erisnimi oli annettu 19 275:lle asteroidille. Suurinumeroisin nimen saanut asteroidi oli 427695 Johnpazder. Vuoden 2019 heinäkuun lopussa asteroideja oli 796390 ja suurinumeroisin nimen saanut asteroidi oli 510045 Vincematteo. Aten E. Helinin 7.1.1976 löytämä 0,8 km:n halkaisijainen pikkuplaneetta 2062 Aten. Se on myös Aten-asteroidien prototyyppi. Nämä asteroidit kiertävät Aurinkoa Maan radan sisäpuolella. Aten-asteroidien ratojen keskietäisyydet ovat pienempiä kuin yksi AU ja aphelietäisyydet ovat suurempia kuin 0,938 AU:ta. Aten oli egyptiläisten Auringon jumala. AU AU (Astronomical Unit) eli tähtitieteellinen yksikkö on Maan keskietäisyys Auringosta eli 149,6 miljoonaa km. Alkuun Betulia E. L. Johnson löysi pikkuplaneetan 1580 Betulia 22.5.1950 Johannesburgissa. Betulian halkaisija on 60 km. Nimellä kunnioitetaan S. J. Herrickin vaimoa. Betulia oli löytämisensä aikana lähellä Maata. Blink komparaattori Koje, jolla verrataan kahta samalta taivaanalueelta otettua valokuvaa. Tarkasti kohdistettuja valokuvia valaistaan vuorotellen. Paikkaansa tai kirkkauttaan muuttaneet kohteet joko vilkkuvat tai muuttavat paikkaansa. Alkuun Ceres Ensiksi löydetty pikkuplaneetta. Planeetan määritelmän muututtua vuonna 2006 Ceres korotettiin kääpiöplaneetaksi. Giuseppe Piazzi löysi pikkuplaneetan 1 Ceres 1.1.1801 Palermossa, Sisiliassa. Cereksen halkaisija on 914 km. Se kiertää Aurinkoa 2,77 AU:n etäisyydellä. Ceres oli roomalaisten viljan ja sadonkorjuun jumalatar, Rhean ja Saturnuksen tytär, Junon, Vestan, Jupiterin, Neptunuksen ja Pluton sisar sekä Proserpinan äiti. Chiron Charles Kowal löysi pikkuplaneetan 2060 Chiron 18.10.1977. Sen halkaisija on noin 180 km. Chiron kiertää Aurinkoa Jupiterin ja Uranuksen välisellä alueella. Chiron on tummahko, lähes pallomainen kappale, jonka pinta on kallioinen tai pölyinen. Chironin ympärillä on havaittu komeettamainen pölyhuntu. Chiron onkin pikkuplaneetan ja komeetan välimuoto. Chiron oli viisain ja oikeudenmukaisin kentauri, Kronoksen poika. Alkuun Dembowska A. Charlois löysi 143 km:n halkaisijaisen pikkuplaneetan 349 Dembowska 9.12.1892. Dembowska kuuluu harvinaisiin R-tyypin pikkuplaneettoihin ja se on Budrosa-pikkuplaneettaperheen jäsen. Nimellä kunnioitetaan italialaista kaksoistähtien tutkijaa Ercole Dembowskia (1812 - 1881). Alkuun Ekliptika Taso, jossa Maa kiertää Aurinkoa. Ekliptika on noin 23,5 astetta kallellaan Maan ekvaattorin tasoon nähden. Elongaatio Kulma, jossa Aurinko ja jokin aurinkokunnan kappale näkyy Maasta katsottuna. Sisäplaneetoilla (Merkurius ja Venus) elongaation suuruutta rajoittaa planeetan radan säde. Merkuriuksen suurin elongaatio on 18 - 28 astetta. Venus voi etääntyä Auringosta 47 asteen päähän. Ulkoplaneetoilla (Mars, Jupiter, ..) elongaatio voi saada kaikki arvot nollan ja 180 asteen välillä. Oppositiossa olevan pikkuplaneetan elongaatio saattaa olla alle 180 astetta. Epookki Ajankohta, jolloin määrätyn taivaankappaleen koordinaatit pitävät paikkansa. Koordinaatteja muuttavat kappaleen oman liikkeen lisäksi prekessio ja muiden kappaleiden aiheuttamat häiriöt. Esiintulo Tähdenpeiton se vaihe, jossa peittynyt kappale tulee jälleen näkyviin. Myös Jupiterin kuiden tulo näkyviin Jupiterin takaa. Vieraskielinen termi on emersion. Etenevä liike Planeetan, pikkuplaneetan tai komeetan normaali liiketila, jossa kappale liikkuu tähtien suhteen lännestä itään eli pohjoisella pallonpuoliskolla oikealta vasemmalle. Europa (1) Jupiterin Galilein kuista toiseksi sisin. Europan halkaisija on 3138 km, keskietäisyys Jupiterista 670 000 km, sideerinen kiertoaika Jupiterin ympäri 3,551 vuorokautta ja keskimääräinen visuaalinen magnitudi 5,3. Europa (2) H. Goldsmith löysi pikkuplaneetan 52 Europa 4.2.1858 Pariisissa. Europan halkaisija on 231 km. Europa oli Agenorin tytär ja Cadmusin sisar. Alkuun Flora J. R. Hind löysi pikkuplaneetan 8 Flora 18.10.1847 Lontoossa. Floran halkaisija on 141 km. Flora oli kreikkalais-roomalaisessa mytologiassa kukkien ja puutarhojen jumalatar sekä Zephyruksen vaimo. Flora-ryhmä Flora-ryhmän asteroidit sijaitsevat pikkuplaneettavyöhykkeen sisäreunan lähellä 2,2 AU:n etäisyydellä Auringosta. Eräs Kirkwoodin rako erottaa ryhmän muusta pikkuplaneettavyöhykkeestä. Flora-ryhmää ei pidetä todellisena pikkuplaneettaperheenä, jonka jäsenillä on yhteinen alkuperä. Alkuun Galilein kuut Jupiterin neljä suurinta kuuta, Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto. Italialainen Galileo Galilei löysi ne kaukoputkellaan vuonna 1610. Ne näkyvät helposti kiikarilla tai pienellä kaukoputkella. Ganymed W. Baade löysi pikkuplaneetan 1036 Ganymed 23.10.1924 Bergedorfissa. Ganymedeen halkaisija on 40 km. Se kuuluu Amor-pikkuplaneettojen joukkoon. Ganymed oli Olympoksella jumalten juomanlaskija. Ganymedes Jupiterin Galilein kuista kolmanneksi sisin. Sen halkaija on 7155 km, keskietäisyys Jupiterista 1 070 000 km, sideerinen kiertoaika 7,155 vuorokautta ja keskimääräinen visuaalinen magnitudi 4,6. Geographos R. Minkowski ja A. Wilson löysivät kahden kilometrin läpimittaisen pikkuplaneetan 1620 Geographos 14.9.1951 Palomarin observatoriossa. National Geographic Societyn mukaan nimetty pikkuplaneetta kuuluu Apollo-pikkuplaneettoihin. Alkuun Hektor A. Kopff löysi pikkuplaneetan 624 Hektor 10.2.1907. Hektor on suurin troijalaisista pikkuplaneetoista. Hektor oli Priamuksen poika, Andromachen puoliso ja troijalaisten sankari, jonka Achiller surmasi. Hermes Pikkuplaneetta 69230 (1937 UB) Hermes oli vuosikymmeniä kadoksissa. K. Reinmuth löysi sen vuonna 1937, jolloin se ohitti Maan 800 000 km:n etäisyydeltä. Hermes saavutti magnitudin 8 ja liikkui 5 astetta tunnissa. Muutaman päivän kuluttua sitä ei voitu enää havaita. Hermes löytyi uudelleen vasta lokakuussa 2003, jolloin Lowellin observatoriossa työskentelevä B. A. Skiff löysi sen LONEOS-projektin infrapunakuvista. Suomalaisista havaitsijoista Veijo Kallio, Arto Oksanen ja Jari Suomela valokuvasivat Hermeksen lokakuussa 2003. Hermes osoittautui muodostuvan kahdesta toisiaan kiertävästä alle puolen kilometrin läpimittaisesta kappaleesta. Hermes oli kreikkalaisten tarustossa jumalten sanansaattaja sekä Zeuksen ja Maian poika. Hidalgo Walter Baade löysi pikkuplaneetan 944 Hidalgo 31.10.1920. Hidalgon halkaisija on 40 - 60 km ja rata hyvin epäkeskinen. Pienin etäisyys Auringosta on noin 2 AU:ta ja suurin noin 9,7 AU:ta. Radan kaltevuus Maan ratatasoon nähden on 42 astetta. Hidalgo voi olla entinen komeetta, jonka haihtuvat aineet ovat loppuneet. Saksalainen Mexicossa havainnut auringonpimennysryhmä kunnioitti nimellä mexicolaista itsenäisyystaistelijaa Miguel Hidalgo y Costillaa (1753 - 1811). Alkuun Inklinaatio Pienellä i-kirjaimella merkitty suure, joka kertoo pikkuplaneetan radan kaltevuuden Maan ratatasoa, ekliptikaa vasten. Planeettojen kuiden ratojen kaltevuudet ilmoitetaan yleisesti planeetan ekvaattoritason suhteen. Io (1) Jupiterin suurista kuista sisin. Sen halkaisija on 3630 km ja radan säde 690 900 km. Io kiertää Jupiterin kerran 1,769 vuorokaudessa. Jos Jupiter ei olisi häikäisemässä, Io näkyisi pimeältä taivaalta vaivattomasti paljain silmin. Sen keskimääräinen visuaalinen magnitudi on 5,0. Io (2) H. F. Peters löysi pikkuplaneetan 85 Io 19.9.1865 Yhdysvaltojen New Yorkin osavaltion Clintonissa. Io oli kreikkalaisessa mytologiassa joen kuninkaan Inachusin tytär. Inachus taas oli Oceanuksen poika. Alkuun Juno Juno on löytöjärjestyksessä kolmas pikkuplaneetta. Lilienthalissa asunut K. Harding löysi Junon 1.9.1804. Lilienthal on noin 10 km koilliseen nykyisen Bremenin keskustasta. Pikkuplaneetan 3 Juno halkaisija on 244 km. Juno on erityisen hyvin nähtävissä vuonna 2005. Juno oli roomalaisten tarustossa kaikkien jumalten kuningatar, Saturnuksen ja Rhean tytär, Jupiterin vaimo, Marsin, Heben, Lucinan ja Vulkanuksen äiti sekä Cereksen sisar. Jupiterin kuiden ilmiöt Jupiterin suurten kuiden ratatasot ovat hyvin lähellä Jupiterin ekvaattorin tasoa. Koska lisäksi Jupiterin ekvaattorin tason kaltevuus Jupiterin radan tasoon nähden on vain noin kolme astetta, Jupiterin kuut aiheuttavat helposti havaittavia ilmiöitä. Jupiterin kuiden ja Jupiterin välisiä ilmiöitä ovat kuun peittyminen Jupiterin kiekon taakse, kuun joutuminen Jupiterin varjoon, kuun kulku Jupiterin pinnan editse ja kuun varjon kulku Jupiterin pinnalla. Kaksi kertaa Jupiterin "vuoden" aikana Jupiterin kuiden keskinäiset asemat ovat sellaiset, että tapahtuu kuiden keskinäisiä ilmiöitä. Näitä ilmiöitä ovat kuiden keskinäiset peittymiset ja pimennykset. Tapahtumat voivat olla myös osittaisia tai rengasmaisia, koska kuiden näennäiset halkaisijat ovat noin kaarisekunnin suuruisia. Toistaiseksi viimeiset keskinäiset ilmiöt tapahtuivat vuosina 2002 - 2003 ja seuraavat tapahtuvat vuosina 2009 ja 2010. Alkuun Kaksoistähtikoodi Tähdenpeittoennusteissa toisinaan esiintyvä yksikirjaiminen koodi, joka kertoo, millaisesta kaksoistähdestä on kyse. Useimmilla kaksoistähtikoodeilla ei ole merkitystä pienellä kaukoputkella tähdenpeittoja havaitseville. Kaksoistähtikoodit on selitetty dokumentissa Kaksoistähtikoodit. Kallisto Jupiterin uloin Galileo Galilein vuonna 1610 löytämä kuu. Sen halkaisija on 4800 km ja etäisyys Jupiterista on 1 883 000 km. Kallisto kiertää Jupiterin kerran 16,689 vuorokaudessa. Katoaminen Tähdenpeiton se vaihe, jossa tähti katoaa Kuun taakse. Jos sekaantumisen vaaraa ei ole, tästä vaiheesta voidaan käyttää myös nimitystä peittyminen. Konjunktio Pikkuplaneetta on konjunktiossa silloin, kun se on Maan ja Auringon välisen viivan jatkeella Auringon takana. Koska pikkuplaneetat eivät yleensä kierrä Aurinkoa samassa tasossa kuin Maa, pikkuplaneetta on konjunktion aikana jonkin verran Auringon ylä- tai alapuolella. Korjauskertoimet Tähdenpeittoennusteita ei voida julkaista kaikkia mahdollisia havaintopaikkoja varten. Yhtä paikkaa varten laskettuja ennusteita voidaan kuitenkin käyttää 100 - 200 kilometrin etäisyydellä, jos ennusteissa on mukana korjauskertoimet ja lähtöpaikkakunnan pituus- ja leveysasteet. Korjauskerroin ilmoittaa, kuinka monta minuuttia tähdenpeiton aika muuttuu, jos joko pituusaste tai leveysaste muuttuu yhden asteen verran. Korjauskertoimien laskuesimerkkejä on dokumentissa Korjauskertoimet. Alkuun Libraatio Kuun huojuminen keskiasennon molemmin puolin. Koska Kuun rata on elliptinen, Kuun nopeus radallaan ei ole vakio. Tästä syystä Kuun vakionopeuksinen pyöriminen on ajoittain rataliikkeeseen nähden "edellä" ja ajoittain taas "jäljessä". Radan kaltevuus Maan radan tasoon nähden aiheuttaa leveysasteen suuntaisen libraation. Vuorokautinen libraatio aiheutuu siitä, että havaitsija katsoo Kuuta pyörivän Maan pinnalla eri aikoina eri suunnista. Kaikkien tekijöiden yhteinen vaikutus sallii meidän nähdä Kuun pinnasta kaikkiaan noin 59 prosenttia. Lowell Observatory Flagstaffissa, Arizonassa sijaitseva Pervival Lowellin vuonna 1894 perustama tähtitieteellinen observatorio. Clyde Tombaugh löysi täällä Pluton vuonna 1930. Observatoriossa on useita yli puolimetrisiä kaukoputkia. Lowellin Observatorio ylläpitää pikkuplaneettojen rataelementtien tietokantaa, jossa on kymmenien tuhansien numeroitujen pikkuplaneettojen ratatietojen lisäksi lukuisten numeroimattomien pikkuplaneetojen tiedot. Alkuun Minor planet Pikkuplaneetan englanninkielinen nimitys. Planeettaa pienempi Aurinkoa kiertävä kappale, josta ei irtoa merkittäviä määriä kaasuja ja pölyä. Suurimman pikkuplaneetan, Cereksen tyypiksi on määritelty planeetan uusimmän määrittelyn vuoksi Kääpiöplaneetta. Cereksen halkaisija on runsaat 900 kilometriä. Asteroidin koon alarajan määrittely on vaikeaa. Pienin kirjallisuudessa mainittu asteroidi on 1998 KY26, jonka halkaisijaksi on ilmoitettu noin 30 metriä. Jos Maan lähellä liikkuvaa pientä kappaletta ei voi havaita kaukoputkilla, kappale on meteoroidi. Alkuun Nemesis Pikkuplaneetalla 128 Nemesis on kaksi toisistaan riippumatonta löytäjää. J. C. Watson löysi sen 25.11.1872 Ann Arborissa. A. Borrelly löysi sen 5.12.1872 Marseillesissa. Nemesis oli roomalaisten koston jumalatar sekä Erebusin ja Nyxin tytär. Nysa H. Goldsmith löysi pikkuplaneetan 44 Nysa 27.5.1857 Pariisissa. Nysan albedo eli valon heijastukyky on huomattavan suuri eli lähes 40 prosenttia. Pikkuplaneetta on 43 km:n läpimittainen Nysa-Polana-pikkuplaneettaperheen nimikkoasteroidi. Ryhmän jäsenet kiertävät Aurinkoa 2,4-2,5 tähtitieteellisen yksikön etäisyydellä. Ratojen kaltevuudet Maan ratatason suhteen ovat pieniä. Kreikkalaisen taruston viinin jumalan Dionysoksen kasvatus oli uskottu Nysa-vuorella asuvien nymfien huoleksi. Vuoren on ehdotettu sijaitsevan Etiopiassa, Anatoliassa, Libyassa ja Intiassa. Etelä-Puolassa on Nysan kaupunki ja kolme Nysa-jokea. Alkuun Okkultaatio Tähdenpeitto, joka on tapahtuma, jossa Kuu, planeetta, pikkuplaneetta tai planeetan kuu peittää tähden tai aurinkokunnan muun kappaleen. Tämän määritelmän mukaan auringonpimennys on tähdenpeiton erikoistapaus. Kuunpimennys ei ole tähdenpeiton erikoistapaus, koska Kuuta ei pimennä mikään kappale, vaan Maan varjo. Oppositio Aurinkoa kiertävän kappaleen asema, jossa se näkyy Maasta katsottuna vastakkaisella puolella taivasta kuin Aurinko. Oppositiovaikutus Pikkuplaneetan ylimääräinen kirkastuminen opposition aikana. Osa tästä kirkastumisesta selittyy varjojen katoamisena, kun Aurinko paistaa pientenkin kolojen pohjaan. Oppositiosilmukka Maan ja ulkoplaneetan tai pikkuplaneetan suhteellinen liike. Nopeammin liikkuva Maa "saavuttaa" ulompana kiertävän kappaleen, joka näyttää pysähtyvän ja liikkuvan aikaisempaan liikesuuntaan nähden vastakkaiseen suuntaan. Kun Maa on liikkunut noin puoli kierrosta, ulompi kappale pysähtyy jälleen ja alkaa liikkua alkuperäiseen suuntaansa. Planeetan tai pikkuplaneetan taustataivasta vastaan piirtämä kuvio on jokin väännetyn S-kirjaimen muoto. Alkuun Pallas Toisena löydetty pikkuplaneetta. Heinrich Olbers löysi Pallaksen 28.3.1802. Pallaksen läpimitta on 523 km. Pallaksen radan kaltevuus ekliptikaan nähden on huomattavan suuri, noin 35 astetta. Pallas oli kreikkalaisten viisauden, sodan ja taiteiden jumalatar. Peittyminen Tähdenpeiton se vaihe, jossa tähti katoaa Kuun taakse. Periheli Aurinkokunnan kappaleen radan Aurinkoa lähinnä oleva piste. Kappaleen etäisyyttä Aurinkoon perihelin aikana merkitään kirjaimella q. Phase angle Englanninkielinen vaihekulman nimitys. Vaihekulma on kulma Aurinko - pikkuplaneetta - Maa. Kulma on pienimmillään pikkuplaneetan opposition aikana. Vaihekulma on pieni myös pikkuplaneetan konjunktion aikana. Koska useimmat pikkuplaneetat eivät kierrä Aurinkoa Maan ratatasossa, vaihekulma ei ole nolla opposition aikana. Pikkuplaneetta Planeettaa pienempi Aurinkoa kiertävä kappale, josta ei irtoa merkittäviä määriä kaasuja ja pölyä. Suurimman pikkuplaneetan, Cereksen (nykyään Kääpiöplaneetta) halkaisija on runsaat 900 kilometriä. Pikkuplaneetan koon alarajan määrittely on vaikeaa. Pienin kirjallisuudessa mainittu pikkuplaneetta on 1998 KY26, jonka halkaisijaksi on ilmoitettu noin 30 metriä. Jos Maan lähellä liikkuvaa pientä kappaletta ei voi havaita kaukoputkilla, kappale on meteoroidi. Pikkuplaneetan aiheuttama tähdenpeitto Himmeä pikkuplaneetta kulkee kirkkaamman tähden editse. Parhaassa tapauksessa tähti katoaa joksikin aikaa näkyvistä. Tapahtuma on havaittavissa Maan pinnalla kapealla vyöhykkeellä, jonka leveys on yleensä hieman peittävän kappaleen halkaisijaa suurempi, tyypillisesti muutamia kymmeniä kilometrejä. Lukuisista paikoista tehtyjen tarkkojen havaintojen avulla saadaan määrättyä pikkuplaneetan koko ja muoto. Alkuun Quetzalcoatl Pikkuplaneetta numero 1915. A. G. Wilson löysi tämän 0,4 km:n läpimittaisen asteroidin 9.3.1953 Palomarin observatoriossa. Amor-ryhmään kuuluva pikkuplaneetta ohitti löytämisensä aikana Maan läheltä. Tämä pikkuplaneetta on aina hyvin himmeä. Quetzalcoatl oli Toltec-kansan viisauden ja kulttuurin jumala. Alkuun Rataelementit Pikkuplaneetan ellipsirataa kuvaavat suureet: Suure Tunnus Isoakselin puolikas a Eksentrisyys e Radan kaltevuus ekliptikaa vastaan i Nousevan solmun pituus iso omega tai O Perihelin argumentti pieni omega tai w Kiertoaika P Perihelissä olon aika T Keskianomalia M Viimeksimainittu suure korvaa usein perihelissäolon ajankohdan. Kiertoaikaa ei aina ilmoiteta, koska se voidaan laskea isoakselin puolikkaan avulla. Lisäksi tarvitaan tieto elementtien epookista eli ajankohdasta, jolloin häiriöiden takia muuttuvat elementit pitävät täsmälleen paikkansa. Epookki ilmoitetaan joko kalenterin mukaisena päivämääränä tai juliaanisena päivämääränä. Nousevan solmun pituuden ja perihelin argumentin symbolit korvataan usein lyhenteillä node ja peri. Alkuun Sivuava tähdenpeitto Tapahtuma, jossa tähti ohittaa Kuun aivan reunaa sivuten. Jos tapahtuma sattuu Kuun eteläisellä reunalla, tähti peittyy mahdollisesti useaan kertaan Kuun reunan vuorten taakse ja näkyy lyhyitä aikoja vuorten välisistä laaksoista. Useissa eri paikoissa tehdyistä havainnoista saadaan aikaisempiin havaintoihin yhdistämällä selville Kuun reunan pinnanmuotoja. Kuun pohjoisreuna on eteläreunaa sileämpi, joten tähti ei peity kovin usein Kuun reunan vuorten taakse. Sivuamisen kohde voi olla myös planeetta tai pikkuplaneetta. Solmu Pikkuplaneetan radan se kohta, jossa pikkuplaneetta siirtyy ekliptikan tason eteläpuolelta pohjoispuolelle tai pohjoispuolelta eteläpuolelle. Edellisessä tapauksessa kyse on nousevasta ja jälkimmäisessä tapauksessa laskevasta solmusta. Suuntakulmat Kulma, joka määrittelee kahden kappaleen keskinäisen aseman valittuun perussuuntaan nähden. Kuun taakse peittyvän tähden peittymiskohdan ilmoittamiseen on määritelty neljä suuntakulmaa. Kulman kärki sijoitetaan aina Kuun kiekon keskipisteeseen. Suuntakulma PA (Position Angle) Useimmiten käytetyn suuntakulman perussuuntana on taivaanpallon pohjoisnavan suunta. Kulma mitataan pohjoisesta idän, etelän ja lännen kautta. Kuu kulkee tähtien suhteen keskimäärin suuntaan 90 astetta eli paljain silmin katsottuna pohjoisella pallonpuoliskolla vasemmalle. Suuntakulma CA (Cusp Angle) Kulman vertailukohtana on joko Kuun kiekon pohjoinen (N) tai eteläinen (S) sirpin kärki. Täydenkuun aikana kärki voi olla itäinen (E) tai läntinen (W), koska tällöin Kuu on joko Auringon ja Maan välisen viivan etelä- tai pohjoispuolella eli Kuun napojen lähellä näkyy varjoja. Muista suuntakulmista poiketen, kulma CA voi olla nagatiivinen. Tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuma sattuu Kuun kirkkaan reunan puolella. Suuntakulma WA (Watts Angle) Peittymispaikka voidaan ilmoittaa myös Kuun pohjoisnavan suunnan suhteen. Kulman nimi viittaa Kuun reuna-alueiden tutkijaan. Kulmaa käytetään Kuun kiekon reuna-alueiden tutkimuksen yhteydessä. Suuntakulma VA (Vertex Angle) Viimeinen suuntakulmista mitataan zeniitin suunnan suhteen. Alkuun Taantuva liike Pikkuplaneetan liikesuunta opposition molemmin puolin. Tällöin pikkuplaneetta näyttää liikkuvan taivaalla tähtien suhteen idästä länteen eli pohjoisella pallonpuoliskolla vasemmalta oikealle. Liikkeeseen yhdistyy pohjois-etelä-suuntainen liike. Näiden yhteisestä vaikutuksesta pikkuplaneetta piirtää taivaalle silmukan, S-kirjaimen tai Z-kirjaimen. Titiuksen ja Boden laki Aurinkokunnan mittasuhteisiin liittyvä matemaattinen kaava, jonka mukaan planeettojen etäisyydet Auringosta voidaan laskea. Tämä laki tunnetaan myös nimellä Boden laki. Planeettojen etäisyydet noudattavat kaavaa: D = 0,4 + 0,3 * N. D on planeetan etäisyys Auringosta tähtitieteellisinä yksikköinä. N on planeetan järjestysluvusta riippuva kerroin. Merkuriukselle N on nolla, Venukselle 1, Maalle 2, Marsille 4, pikkuplaneetalle Ceres 8, Jupiterille 16, Saturnukselle 32, jne. Kaavan laati J. Titius vuonna 1766. J. E. Bode julkaisi sen muutamaa vuotta myöhemmin. Koska etäisyydellä 2,8 ei ollut planeettaa, sellaisen etsimiseksi perustettiin kansainvälinen tutkijaryhmä. Transit Taivaankappaleen kulku pintana näkyvän kappaleen pinnan editse. Tapahtuman suomenkielinen nimitys on ylikulku. Jupiterin suurimmat kuut näkyvät säännöllisesti Jupiterin pinnan edessä. Merkurius ja Venus kulkevat ajoittain Auringon pinnan editse. Etenkin Venuksen ylikulkujen avulla on määritetty Auringon parallaksia eli kulmaa, jossa Maan säde näkyy Auringosta katsottuna. Tästä taas on saatu laskettua aurinkokunnan mittsuhteet Keplerin lakien avulla. Troijalaiset pikkuplaneetat Troijalaiset pikkuplaneetat kiertävät Aurinkoa kahdessa ryhmässä 60 asteen päässä Jupiterista. Toinen ryhmä troijalaisista kiertää Jupiterin edellä ja toinen ryhmä Jupiterin jäljessä. Troijalaisten pikkuplaneettojen radat vaeltavat 45 asteen etäisyydeltä 80 asteen etäisyydelle Jupiterista. Yksi jakso kestää 150 - 200 vuotta. Ensimmäiseksi löydetty troijalainen pikkuplaneetta on 588 Achilles. Myös Maalta ja Marsilta on löydetty troijalaisten pikkuplaneettojen tavoin käyttäytyviä pikkuplaneettoja. Tähdenpeitto Tähdenpeitto on tapahtuma, jossa Kuu, planeetta, pikkuplaneetta tai planeetan kuu peittää tähden tai aurinkokunnan muun kappaleen. Tämän määritelmän mukaan auringonpimennys on tähdenpeiton erikoistapaus. Kuunpimennys ei ole tähdenpeiton erikoistapaus, koska Kuuta ei pimennä mikään kappale, vaan Maan varjo. Tähdenpeittoennuste Taulukko, joka antaa tietoja määrätyltä paikalta nähtävistä tähdenpeitoista. Taulukko sisältää vähintään päivämäärän ja kellonajan, jolloin tähti peittyy Kuun taakse tai tulee esiin Kuun takaa. Muina tietoina saattavat olla tapahtuman laatu, tähden nimi, spektriluokka, kaksoistähtikoodi, magnitudi, Kuun elongaatio, Kuusta valaistuna näkyvä osuus, Auringon ja Kuun korkeudet, Kuun atsimuutti, useita suuntakulmia sekä korjauskertoimet. Käytettävissä oleva tila määrää, mitä tietoja ennusteessa on. Jäljempänä on näiltä sivuilta saatava ennuste Lappeenrannassa toukokuussa 2004 havaittavista tähdenpeitoista. Tähden numero viittaa tähden tietoihin Zodiacal Catalogue -luettelossa. Planeettojen tiedot ennusteita laativa ohjelma saa muualta. Pituus 28 10' 48" E, Leveys 61° 3' 30" N pv kello P tähti mag val Kuun CA PA A B nimi tai huom h m s % h ats o o m/o m/o 01 22.40.42 D 1749 6,0 88+ 31 181 77N 104 +1,1 -0,3 03 1.02.20 D 1874 7,7 95+ 21 206 44N 69 +1,5 -0,6 04 23.40.50 R 2111 6,9 0E 10 160 34U 316 +0,6 +0,1 kuunpimennys 21 14.56.39 D Venus -4,4 5+ 56 182 50N 41 +1,0 +2,0 kesto 154 s 21 15.52.43 R Venus -4,4 5+ 54 204 -46N 305 +1,1 -2,1 kesto 153 s Täydellinen tähdenpeitto Tapahtuma, jossa tähti peittyy Kuun taakse niin, että se pysyy Kuun takana vähintään kolme minuuttia. Alkuun Ursa Ursa on pikkuplaneetta numero 1838. P. Wild löysi sen Zimmerwaldissa 20.10.1971. Pikkuplaneetta on nimetty löytäjän vaimon, Ursulan, heidän poikansa, Ursin ja Bernen karhujen mukaan. Nimellä ei ole mitään tekemistä tähtitaivaan karhujen tai Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan kanssa. Alkuun Vaihekulma Kulma Aurinko - pikkuplaneetta - Maa. Kulma on pienimmillään pikkuplaneetan opposition aikana. Vaihekulma on pieni myös pikkuplaneetan konjunktion aikana. Koska useimmat pikkuplaneetat eivät kierrä Aurinkoa Maan ratatasossa, vaihekulma ei aina ole nolla opposition aikana. Vesta H. Olbersin vuonna 1807 löytämä pikkuplaneetta numero 4. Sen halkaisija on noin 500 km. Vesta on kolmanneksi suurin pikkuplaneetta. Se voidaan toisinaan nähdä paljain silmin. Vestan albedo on 25 prosenttia. Vesta oli roomalaisten Vestan neitsyiden suojelijatar, tulen jumalatar ja Cereksen sisar. Alkuun Winchester Winchester on pikkuplaneetta numero 747. Sen halkaisija on 204 km. J. H. Metcalf löysi sen 7.3.1913 Winchesterissä. Tämä asteroidi on nimetty Yhdysvaltojen Massachusettsin osavaltiossa olevan löytäjän kotikaupungin mukaan. Alkuun Xanthippe Xanthippe on pikkuplaneetta numero 156. J. Palisa löysi sen 22.11.1875 Adrian meren pohjoisrannalla Polassa. Xanthippe (Ksantippa) oli kreikkalaisen filosofin Sokrateen vaimo. Xerxes Xerxes on pikkuplaneetta numero 7211. C. J. van Houten ja I. van Houten-Groeneveld löysivät tämän pikkuplaneetan 25.3.1971 Palomarin observatoriossa. Xerxes I (519 - 465 eKr.) oli Persian kuningas ja Dariuksen ja Atossan poika. Xerxes jatkoi sotaa kreikkalaisia vastaan, mutta kärsi tappion Salamin meritaistelussa vuonna 480 eKr. sekä seuraavana vuonna kahdessa maataistelussa. Alkuun Ylppö Ylppö on pikkuplaneetta numero 2846. Liisi Oterma löysi sen 12.2.1942 Turussa. Pikkuplaneetta on nimetty arkkiatri Arvo Ylpön (1887 - 1992) mukaan. Alkuun Zodiacal Catalogue James Robertsonin vuonna 1940 laatima eläinradan lähistön tähtien (tähtien ekliptikaaliset leveydet ovat pienempiä kuin 8 astetta) tietoja sisältävä tähtiluettelo. Se julkaistiin nimellä Volume X, Part II, of Astronomical Papers prepared for the use of the American Ephemeris and Nautical Almanac. Tämä luettelo sisältää 3539 tähteä. Magnitudiin 7,0 saakka luettelo on täydellinen. 313 tähteä ovat himmeämpiä kuin magnitudi 8,5. Luettelo on nykyään saatavissa myös magneettisessa muodossa. Alkuun