Ursa   Jaostot   Ursa Minor   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

11.12.2002 pikkuplan@ursa.fi

[Ursa Minor] 1/1999


Kuva tähdenpeitosta

Jussi Kerttula lähetti viime vuoden lopulla väritulosteen valokuvasta, joka saatekirjeen mukaan esittää Kuuta ohittamassa Regulusta ja Marsia. Kuva oli otettu 16.10.1998 klo 05. Kuvan lähempi tarkastelu mm. SkyMap-ohjelman avulla selvitti, että Regulus on usean asteen päässä Kuun oikealla puolella. Mars näkyy Kuun yläpuolella punertavana täplänä. Kuun vasemmalla puolella hajavalon muodostaman soikion reunassa on tähti rho Leonis. Tämä magnitudin 3,8 tähti olisi peittynyt Nastolassa Kuun kirkkaan reunan taakse klo 6.38.44 ja tullut esiin pimeän reunan takaa klo 7.06.31. Sivuava peittyminen olisi ollut nähtävissä mm. Äänekosken lähellä.


Kuu, Mars ja rho Leonis Jussi Kerttulan 16.10.1998 kuvaamana


Kuu, Mars ja rho Leonis SkyMap-ohjelman piirtämänä karttana. Muut kartassa näkyvät tähdet ovat 44, 45 ja 49 Leonis. Vino katkoviiva kuvaa ekliptikaa.

Aldebaran peittyy 22. maaliskuuta

Aldebaran on Suomessa havaittavissa vielä kaksi kertaa, maaliskuun 22. päivänä ja syyskuun alussa. Tässä kuussa Aldebaran peittyy länsilounaisella taivaalla vajaan 30 asteen korkeudella olevan Kuun taakse. Kuusta näkyy valaistuna noin 30 prosenttia. Peittymisaika on parin minuutin tarkkuudella kaikkialla Suomessa klo 20.45. Esiintuloaikojen vaihtelu on suurempaa. Aldebaran tulee esiin Helsingissä noin klo 21.40 ja Oulussa jo klo 21.30. Peittymistiedot 13 paikkakuntaa varten olivat Ursan jaostojen sivuilla, osoitteessa: www.ursa.fi/jaostot/pikkuplan/tahdenpeitot/1999/maaliskuu/hakem.htm.

Tähdenpeittohavaintoja joulukuun lopulta

Kari Kalervo ja Timo Kinnunen havaitsivat 30/31.12.1998 Hyadien tähtijoukon tähtien peittymisiä. Kari Kalervo otti lisäksi videovalvontakameralla kuvan peittymistä odottelevasta 78 Tauri -tähdestä. Itse olin tuona iltana Lahdessa toipumassa hengitystietulehduksesta.
HavaitsijaTähtiTapahtumaKello
Timo KinnunenZC 0635, 54 TauriEsiintulo18.48.44,33
Timo KinnunenZC 0659, 70 TauriPeittyminen20.32.47,14
Timo KinnunenZC 0669, 77 TauriPeittyminen21.58.33,17
Timo KinnunenZC 0671, 78 TauriPeittyminen22.05.53,71
Kari KalervoZC 0671, 78 TauriPeittyminen22.05.07


Kari Kalervo otti tämän kuvan tähdestä 78 Tauri 30.12.1998 klo 22.05.


Tähden 78 Tauri paikka Kuun reunalla ennusteohjelman mukaan 30.12.1998 klo 22.05.

Matti Suhonen


English summary

The first page of Asterope column presents a photograph of Moon passing by Mars and preparing to occult star rho Leonis. It was taken by Jussi Kerttula at Nastola. It is told that Moon will occult Aldebaran in the evening of March 22. Predictions for many places can be obtained from the web page of section Minor planets and occultations.

This page gives some occultation observations on 30 December 1998 together with a photograph of 78 Tauri taken by Kari Kalervo.