Ursa   Jaostot   Ursa Minor   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

20.12.2002 pikkuplan@ursa.fi

[Ursa Minor] 3/2002


Saturnus peittyi 16/17.4.2002

Sää ei suosinut viimeisen Suomessa näkyneen Saturnuksen peittymisen havaitsemista. Kuun ja planeettojen havaitsijoiden keskusteluryhmän viestien mukaan pilvet estivät havainnot Helsingissä, Hollolassa, Jyväskylässä, Porvoossa, ja Ylikiimingissä. Näyttää siltä, että ainoastaan oululainen Teemu Öhman sai positiivisia tuloksia. Hän kertoi lyhyessä viestissään mm. "Hauskaa oli se, että katupöly ja kosteus värjäsivät Kuun ja Saturnuksen poikkeuksellisen punaisiksi, tosin samalla ne himmenivät rankasti (Titanin näkemisestä ei pienellä putkella ollut toivoakaan). Kuun väritys muistutti tummaa kuunpimennystä hieman ennen tai jälkeen täydellisen vaiheen."

Peittymisiltana näin läntisellä taivaalla klo 22:n jälkeen pilvissä pieniä rakoja. Ennen klo 23:a näin ikkunastani lyhyen aikaa Kuun ja Jupiterin. Kun olin saanut noin minuutin kuluttua kiikarin käsiini, Kuu oli kadonnut pilvien taakse. Myöhemmin näin vain tasaista pilveä.

Vesta ja Saturnus kohtasivat

Pikkuplaneetta 4 Vesta ohitti 19/20. maaliskuuta Saturnuksen vain muutaman renkaanhalkaisijan etäisyydeltä. Mikkelissä havainnut Sami Martikainen lähetti tapahtumasta yhden piirroksen. Jussi Kerttula kuvasi kohtaamisen Nastolassa. Kahden tunnin ja 40 minuutin välein otetuista kuvista näkyy selvästi Vestan nopea liike. Utuharson lävitse otetuissa kuvissa näkyy ylivalottuneen Saturnuksen lisäksi Vesta, Titan ja Rhea.


Kuva 1. Jussi Kerttula kuvasi Vestan kulkua Saturnuksen ohitse 19.3.2002 klo 20.00


Kuva 2. Jussi Kerttula kuvasi Vestan kulkua Saturnuksen ohitse 19.3.2002 klo 22.40

Valmistauduin Vestan ja Saturnuksen kohtaamisen havaitsemiseen viikkoa aikaisemmin. Etsin sopivaa havaintopaikkaa kaukoputken ja kiikarin kera normaalin havaintopaikkani läheisyydestä. Totesin, että kevyen liikenteen tie Hämeenlinnan väylän vieressä Pirkkolan urheilupuiston länsireunassa oli aivan kelvoton havaintopaikaksi. Katulamppujen välistä ei löytynyt paikkaa, josta Saturnusta olisi voinut havaita. Normaalilta havaintopaikaltani löytyi kohta, jossa puiden latvojen "verhokäyrässä" oli parinkymmenen asteen levyinen matala kuoppa. Saturnus olisi ollut havaittavissa tämän kuopan alareunassa.

Kohtaamisiltana lähdin havaintopaikalleni niin myöhään, että Saturnus oli jo laskenut pölyisen ilman vaivaamalle alueelle. En saanut tarkennettua kaukoputkeani Saturnukseen. Aldebaran ja Saturnus näkyivät, Hyadien tähtijoukon tähdet eivät näkyneet. Hieman korkeammalla ollut Jupiter sen sijaan näkyi hyvin. Tein Jupiterin kuiden ja lähitähtien sijainneista piirroksen klo 22.35.

Muita pikkuplaneettahavaintoja

Toni Veikkolainen havaitsi Järvenpäässä pikkuplaneettoja 3 Juno ja 4 Vesta. Helios Skyliner 200 -kaukoputken 20 mm:n okulaari antoi 50-kertaisen suurennuksen ja yhden asteen näkökentän. Pikkuplaneettojen sijainteja oli vaikea varmistaa tähtikarttaohjelmien avulla, koska 14. helmikuuta (Juno) ja 16. maaliskuuta (Vesta) tehdyissä piirroksissa oli vain muutama taustatähti.


Kuva 3. Toni Veikkolaisen 14.2.2002 klo 21.18 tekemä piirros pikkuplaneetasta 3 Juno


Kuva 4. Toni Veikkolaisen 16.2.2002 klo 22.19 tekemä piirros pikkuplaneetasta 4 Vesta

Sami Martikainen kuvasi Vestaa vielä 17. helmikuuta. Kodak E100SV -filmi sai 10 minuuttia valoa laajakulmaobjektiivin F2,8/35 mm lävitse. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy Jupiter. Oikean laidan lähellä ovat Plejadit, Hyadit ja Saturnus sekä Vesta pienen nuolenkärjen lähellä. Vestan magnitudi oli tuolloin 8,2.


Kuva 5. Sami Martikainen kuvasi Vestan 17.2.2002. Kuvan vasemmassa reunassa on Jupiter. Hyadien vasemmassa reunassa ovat Aldebaran ja Saturnus. Vesta on hieman nuolenkärjestä vasemmalle.

Kuvasin Vestaa Helsingissä Pirkkolan urheilupuistossa 15. marraskuuta 2001 klo 0.37 alkaen. Kiinteällä jalustalla olleen kameran F1,4/58 mm -objektiivi antoi Kodak Elite Chrome EL400 -filmin viidelle ruudulle valoa 10 - 20 s. Vesta näkyy kuvissa selvästi tähtien 83 Tauri (5,39 mag) ja 86 Tauri (4,90 mag) puolivälissä. Vestan magnitudi oli tuolloin 6,6. Taustataivaan väri oli siniharmaa. Olin kuvannut samalla paikalla aikaisemmin Fujin diafilmeillä. Tuloksena oli aina ollut vihertävä taivas, jos Kuu ei ollut lähettyvillä. Näköjään filmin vaihtaminen kannattaa. Diojen skannaaminen ei ole vielä tuottanut julkaisukelpoisia tuloksia. Pitänee teettää dioista paperikuvia ja skannata ne.


Kuva 6. Teetin 15.11.2001 klo 0.37 ottamastani diasta (Kodak Elite Chrome EL 400) paperikuvan ja skannasin sen. Pikkuplaneetta 4 Vesta näkyy kahden pystyviivan välissä. Himmeimmän kuvasta löytyvän tähden magnitudi on 7,5.

Kuvasin Manskiven laitepäivillä 17. maaliskuuta klo 22.00 - 22.30 samalla filmillä ja laitteistolla useita taivaan alueita. Kukin kuvaruutu sai valoa kokonaisen minuutin. Kuva, joka sisälsi Hyadit, Saturnuksen ja Orionin pohjoispuoliskon, loppui vain hieman ennen Vestan paikkaa. Vesta olisi ollut vain pari millimetriä filmiruudun ulkopuolella.


Kuva 7. Tämä kuva on otettu samalle filmirullalle kuin kuva 6. Edellisen kuvan paikka, jossa oli pikkuplaneetta 4 Vesta, on nyt tyhjä. Huomaa Saturnuksen muuttunut paikka.

Matti Suhonen


English summary

Asterope column handles this time the occultation of Saturn on 16th of April 2002, the conjunction of minor planet 4 Vesta and Saturn and some observations of minor planets 3 Juno and 4 Vesta.

There is only one known positive observation of the occultation of Saturn on 16th of April. Teemu Öhman wrote a message to the discussion group of Finnish observers of Moon and planets. He said "It is a pleasant thing that the dusty air coloured the Moon and Saturn very red. The colour of Moon resembled a dark Lunar eclipse shortly before or after the total phase." Observers in Helsinki, Hollola, Jyväskylä and Ylikiiminki saw only cloudy skies.

There was a conjunction of minor planet 4 Vesta and Saturn on 19th of April. Sami Martikainen made a drawing at Mikkeli. Jussi Kerttula photographed it at Nastola. Author of column tried to observe it in Helsinki. Due to dusty air he was unable to observe it. Insted of Saturn he made a drawing of Jupiter and its satellites.

Toni Veikkolainen made drawings of minor planets 3 Juno and 4 Vesta at Järvenpää. Sami Martikainen photographed 4 Vesta at Mikkeli. Author of column photographed minor planet 4 Vesta on 15th of November 2001 with an unguided camera. Vesta could be easily seen in a 15 second exposure on Kodak EL400 film.