Ursa   Jaostot   Ursa Minor   ~   Etusivu   Haku   Uudet sivut  

18.12.2002 pikkuplan@ursa.fi

[Ursa Minor] 3/2001


Merkurius peittyy päivällä

Merkurius peittyy iltapäivällä 19. heinäkuuta Kuun valoisan reunan taakse. Runsaan 30 asteen korkeudella läntisellä taivaalla olevasta pienenevästä Kuusta näkyy valaistuna 2%. Merkuriuksen magnitudi on tuolloin -0,7. Merkuriuksen itäinen elongaatio on 18 astetta. Aurinko on hieman korkeammalla kuin Merkurius. Merkurius sivuaa Kuun eteläistä reunaa linjalla, joka kulkee Uppsalan ja Saarenmaan keskiosan kautta. Maarianhaminasta on sivuamisviivalle matkaa 61 km. Peittyminen ja esiintulo kestävät Maarianhaminassa yhden minuutin. Utsjoella tapahtumaan kuluu vain 15 sekuntia.

Seuraavassa taulukossa ovat peittymisten ja esiintulojen tiedot viidelle paikkakunnalle. Turun, Jyväskylän ja Kajaanin kautta piirretty viiva on suunnilleen kohtisuorassa Itämerellä olevaan sivuamisviivaan nähden. Suuntakulma CA antaa peittymis- tai esiintulokohdan paikan Kuun kiekon reunalla Kuun sirpin eteläisen kärjen suunnan suhteen.

Koska päivätaivaalla tapahtuneista planeettojen peittymisistä ei ole kovin runsaasti havaintoja, toivon saavani tietoja myös epäonnistuneista havaintoyrityksistä.

Merkuriuksen peittyminen Kuun taakse 19.7.2001
Kello KuunKuun CA Kello KuunKuunCA
h m s h ats h m s h ats
° ° ° ° ° °
Peittyminen Esiintulo
Utsjoki 16.20.53 30 74-52S17.11.09 25 86 53S
Rovaniemi16.29.42 30 77-43S17.14.39 26 87 45S
Kajaani 16.36.12 29 81-40S17.17.49 25 91 42S
Jyväskylä16.42.41 29 82-32S17.18.04 25 90 35S
Turku 16.50.46 30 82-19S17.14.45 28 87 23S

Sivuavia tähdenpeittoja

Vuoden parhaimmat sivuavat tähdenpeitot ovat havaittavissa syyskuun puolivälissä.

Tähti epsilon Tauri (3,5 mag) peittyy syyskuun 10. päivänä noin klo 4.15 Kuun pohjoisen reunan taakse Rauma - Viitasaari -linjalla. Pienenevästä Kuusta näkyy valaistuna 58%.

Tähden epsilon Tauri sivuava peittyminen 10.9.2001
PituusLeveys Kello h atsCA
° ° ' h m s ° ° °
21 60 54,34.09.244030810,82N
23 61 50,24.12.094031210,59N
25 62 42,84.14.474031510,36N
27 63 32,24.17.184131910,13N

Toinen sivuava peittyminen tapahtuu kaksi päivää myöhemmin, 12. syyskuuta, jolloin tähti my Geminorum (2,9 mag) peittyy noin klo 3.32 Kuun eteläisen reunan taakse. Sivuamisviiva kulkee nyt Tammisaaren, Lahden ja Joensuun kautta. Pienenevästä Kuusta näkyy nyt valaistuna 36%.

Tähden my Geminorum sivuava peittyminen 12.9.2001
PituusLeveys Kello h atsCA
° ° ' h m s ° ° °
23 59 45,53.30.1327272 -10,00S
25 60 40,23.32.1828274 -9,86S
27 61 32,83.34.2330277 -9,71S
29 62 23,23.36.2831280 -9,56S

Kumpaakin peittymistä voi havaita kaukoputkilla, joiden objektiivien tai pääpeilien halkaisijat ovat 100 mm.

Matti Suhonen


English summary

Asterope column gives this time information about the day-time occultation of Mercury on 19 July 2001, about grazing occultation of epsilon Tauri on 10 September 2001 and grazing occultation of my Geminorum on 12 September 2001. Both of these grazing occultations occur in the early morning hours.