|
Laitepäiville täydella arsenaalilla
Laitepäiviin on enää kotva aikaa ja päivien muoto alkaa olla aika hyvin
muotoutunut. Toki ohjelmaa improvisoidaan sen mukaan, miten paikalle tulevien mielenkiinto
suuntautuu. Jaostomme pääteemaksi on otettu digitaalinen kuvankäsittely ja
se tukee myös digitaalista tähtivalokuvausta, joka on eräänlainen sivuteema.
Kuvankäsittelystä meillä on esitys, jonka pitää Marko Moilanen
Jyväskylästä. Hänhän on puuhaillut paljonkin Nyrölän
CCD-kuvien käsittelyn kanssa.
Laitepäivillä voi esitellä myös omia projektejaan ja ohjelmiaan. Itse
yritän ehtiä kopioimaan verkosta suhteellisen uutta tavaraa ja polttamaan ne rompulle.
Ursan ohjelmarekisterin päivittämisen tänä vuonna aionkin itse ottaa
puheeksi jossain välissä viikonloppua.
Mitäpä olisivat Laitepäivät ilman laitteita. Eli tuokaapa kalustoanne
paikalle, niin kaukoputkia kuin tietokoneitakin (jos suinkin vain saatte tulemaan). Jos koneita
on tarpeeksi, voimme yrittää verkottaa ne keskenään. Jos ette tuo
koneita, niin tuokaa ohjelmia ja muuta aiheeseen liittyvää materiaalia.
Laitepäivät verkossa:
http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/mtj/laitepaivat2001/.
Tähtitieteen tietotekniikka-faq?
Yleisten kysymysten listoja on maailmalla tehty on vuosikausia. Myös tähtitieteen
harrastuksen alalta on tällaisiä. Suomeksi sellaisia ei ole kuitenkaan juuri ilmestynyt
johtuen ehkä aika pienestä aktiiviharrastajapohjasta. Ehkä suurimmasta
kysymyksiä herättäneestä aihepiiristä, kaukoputkista, on ilmestynyt
Marko Myllyniemen ansiokas Teleskooppi-FAQ (
http://gamma.nic.fi/~myllma/astro/scopefaq.htm).
Myös tähtitieteelliset tietokoneohjelmat herättävät nykyään
aika paljon kysymyksiä, kuten myös muut tietotekniikka-asiat. Mieleeni tuli, josko
näistä asioista voisimme kasata oman FAQ:nsa.
Kertokaapa, millaisia kysymyksiä olette aiheesta kuulleet ja millaisia teille on itse tullut
mieleen. Ilmoittakaapa, jos olette halukkaita laatimaan vastauksia tai täydentämään
niitä. Muutaman mieleeni tulevan kysymyksen voisin tässä heittää
näytteeksi:
- Mikä on paras tähtikarttaohjelma?
- Mistä löytää ilmaisia tähtitiedeohjelmia?
Maestro
Eteeni tuli noin vuosi sitten helsinkiläisen Matti Jokisen (tähtiharrastaja ja
radioamatööri OH2KXO) Maestro-ohjelma. Kyseessä on 32-bittisille
Windowseille tarkoitettu pieni tähtitieteellinen laskentaohjelma. Se laskee Auringon,
Kuun ja planeettojen tietoja. Ohjelmaan on lisätty myös tähtitieteellisessä
navigaatiossa tarvittavia tietoja.
Maestro on toki ohjelma toisten joukossa, mutta siinä oli muutamia hyviä
ideoita. Ohjelma laskee Tähdet-vuosikirjan kalenterin tyyppisen tapahtumapäivyrin,
jossa on mm. planeettojen tapahtumia, lähekkäin oloja yms. Almanakka perustuu
Jeffrey Saxin almanakkakoodiin. Omaperäinen ja hauska idea ohjelmassa oli tunnistus.
Antamalla atsimuutin ja korkeuslukeman ohjelma ehdottaa kolmea mahdollista kohdetta, jotka
löytyvät läheltä annettua suuntaa. Kohteina ovat kirkkaat tähdet
sekä planeetat.
Maestrosta löytyy sekä suomen- että englanninkieliset versiot.
Suomenkielistä vaivaa hiukan tähtitiedettä vähemmän
harrastaneen huono terminologiatuntemus. Tekstissä esiintyy joitain outoja
käännöksiä. Olenkin luvannut auttaa Jokista näiden korjaamisessa.
Maestro löytyy osoitteesta:
http://www.qsl.net/oh2kxo/.
Veikko Mäkelä

Vasemmalla: Maestron pääikkuna. Valittavissa on Aurinko, Kuu ja planeetat. Lisäksi
toimintoina on tapahtuma-almanakka ja kohteen tunnistus.
Oikealla: Kohteen tunnistusikkuna. Syöttämällä suunnan taivaalla (Maestro
käyttää atsimuuttina pohjoisesta alkavaa myötäpäivään kulkevaa
asteikkoa) ohjelma tarjoaa kolme lähimmäksi osuvaa kirkasta kohdetta.
English summary
The Technical Weekend of Amateur Astronomy will be on 23-25 March in Hollola. The amateurs
are asked to take telescope, computers and other equipment with them.
The section leader asked if a FAQ on computers and programs on astronomy is necessary. There
are lots of frequently asked question lists available, also in amateur astronomy, but not much in Finnish.
In the end of the article Maestro astronomy program by Matti Jokinen is reviewed. It is a nice tiny
program for the Sun, Moon and planet calculations. The program is available also in english at address
http://www.qsl.net/oh2kxo/.
|