Kerhoseminaari Kirkkonummella 11.-13.1.2002

Ursan Kerho- ja yhdistystoimintajaoston seminaari järjestetään yhdessä Kirkkonummen Komeetan kanssa Kirkkonummen Porkkalanniemellä Lillkanskogin kesäsiirtolassa. Seminaari alkaa perjantaina 11.1. klo 16 ja päättyy sunnuntaina 13.1. klo 16.

Seminaarin aiheena on puheenjohtajan ja sihteerin toiminta ja koko hallituksen toiminta yhdistyksissä. Vierailevana alustajana on Liisa Leskinen Opintotoiminnan Keskusliitosta. Hän kertoo myös liiton toiminnasta. Ursan varainhoitaja Pentti Tuovinen kertoo yhdistysten taloudenhoidosta. Seppo Linnaluoto kertoo miten esitelmöitsijöitä hankitaan ja rahoitetaan. Veikko Mäkelä kertoo yhdistysten www-kalentereiden teosta. Ryhmätöitä tehdään. Ohjelma muotoituu edelleen.

Paikalla on majoitusrakennus ja päärakennus, jossa on keittiö. Osanottajien on hoidettava ruokailunsa omatoimisesti. Järjestäjiltä saa kahvia.

Paikkaan mennään siten, että ensin mennään 28 km Helsingistä Hangon suuntaan ja käännytään sitten Porkkalaan, jonne ajetaan n. 15 km. Sitten on silta, kesäkahvila ja 100 m päässä pieni tie oikeaan. Tienviitassa lukee "Kesäsiirtola". Ajetaan tien päähän saakka. Kartta paikasta. Mene karttalehden oikeaan alakulmaan, niin löydät Lillkanskogin kesäsiirtolan.

Porkkalaan pääsee myös bussilla. Helsingistä laiturilta 30 lähtee esim. perjantaina klo 16.20 bussi, joka on tuntia myöhemmin Porkkalassa. Aikataulut ovat sivulla http://www.mvw.fi

Tarvittaessa pyydä matkarahaa yhdistykseltäsi!

Jos haluat ilmoittautua, lähetä sähköpostia Seppo Linnaluodolle.